Jotain ihan muuta eli vastapainoksi hymyä suupieliin

Korona alkaa tulla ulos silmistä ja korvista. Ei onneksi kirjaimellisesti vaan kuvainnollisesti. Kun media täyttyy lähes yksinomaan koronauutisista ja kaikesta tähän viheliäiseen viirukseen liittyvästä, alkaa mitta täyttyä yhdellä jos toisella. Ylöjärven Uutisten toimituksessa tiedostamme tämän ongelman hyvin.

Kahden viime viikon aikana 20 luetuimmasta uutisestamme tai jutustamme 16 on liittynyt jollakin tavalla koronaan. Toki nämä luvut kertovat sen, että emme voi olla kirjoittamatta koronasta, koska asia selvästi kiinnostaa lukijoita.

Ja tietenkin se kiinnostaa, onhan kysymys täysin poikkeuksellisesta tilanteesta ja ajasta. Viime viikolla nettisivujemme sivulatausten määrä viisinkertaistui niin sanottuun tavalliseen viikkoon verrattuna.

Kirjoitamme siis jatkossakin koronasta, mutta olemme todenneet, että ihmiset tarvitsevat myös täysin muihin asioihin keskittyvää sisältöä. Koronasta lukeminen alkaa vähitellen kyllästyttää – ja se täysin on inhimillistä.

Ihminen on siitä merkillinen olento, että ikävät uutiset kiinnostavat hetkellisesti eniten. Ajan kuluessa ihminen tarvitsee kuitenkin vastapainoksi hymyn suupieliin nostavaa luettavaa, nähtävää ja kuultavaa.

Iloisille asioille on nyt suurempi tilaus kuin pitkään aikaan. Tämä kannattaa myös muistaa niissä harvoissa ihmiskohtaamisissa, joita meillä nyt on. Ja voihan videoyhteydenkin päähän puhua jostain muusta kuin koronasta. Pohditaan siis myönteisiä asioita ja tuodaan ne esille myös muille. Tässä tilanteessa jopa se iänikuinen sää on erinomainen puheenaihe.