Ylöjärven kaupunki käynnistää yt-neuvottelut koronavirustilanteen vuoksi

Ylöjärven kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan 30.3. käynnistää yt-neuvottelut koronavirustilanteen tähden, tiedottaa Ylöjärven kaupunki.

(Arkistokuva)

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat niitä työ- ja virkasuhteessa olevia, jotka ovat estyneitä tekemään työtään tai joiden työtehtävät ovat vähentyneet tai vähenevät oleellisesti poikkeusolojen tai koronaviruksen muutoin aiheuttaman tilanteen vuoksi.

Yt-neuvottelujen tavoitteena on selvittää eri vaihtoehtoja, jotta kaupungin henkilöstöresurssia voidaan sopeuttaa tilanteessa, jossa osa kaupungin palveluista on suljettu tai supistettu.

Yt-neuvotteluissa tarkastellaan esimerkiksi henkilöstösiirtoja osastojen sisällä ja välillä, osa-aikaistamista sekä määräaikaista lomauttamista.

 

Koronaviruspandemia ja siihen liittyvät valtioneuvoston rajoittamistoimet ovat vaikuttaneet monin tavoin Ylöjärven kaupungin toimintaan.

Vapaa-aikapalvelujen tilat on suljettu ja pääosa palveluista keskeytetty. Varhaiskasvatuksen lapsista yli 70 prosenttia on kotona ja perusopetuksen oppilaista yli 95 prosenttia on etäopetuksessa.

Vaikutukset kaupungin talouteen ovat merkittävät: verotulot vähenevät, sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat, myynti- ja maksutuloja jää kertymättä.

Poikkeusolojen vuoksi Ylöjärven kaupunki on työnantajana tehnyt jo joitakin toimia.

Henkilöstöä on siirretty muilta osastoilta perusturvaosastolle. Tarkoituksena on turvata kaupungin kriittiset sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnot takaamalla niille riittävä henkilöstöresurssi poikkeusoloissa. Henkilöstöltä on myös keskeytetty palkanmaksua.

 

Yhteistoimintamenettelystä säädetään kunnallisen yhteistoimintalain lisäksi työsopimuslaissa sekä kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa.

Ylöjärven kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut pääsopijajärjestöjen kanssa lähiaikoina.

Lue myös:

Ylöjärven kaupunki reagoi: palkanmaksu katkeaa kymmeniltä ja lomautuksiin varaudutaan – ihmisiä on myös siirretty uusiin tehtäviin

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?