Yli 502 vuotta on siitä kun Martin Luther naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. Wittenbergin tapahtumista seurasi katolisen kirkon hajoaminen. Lutherin opit putosivat Pohjoismaissa hedelmälliseen maahan. Kuninkaamme Kustaa Vaasa salli luterilaisen uskonpuhdistuksen periaatteiden noudattamisen, mikä mahdollisti myös suomenkielisen kirjallisuuden luomisen.
Keskiajalla Suomen papit pitivät saarnansa kansan kielellä, mutta monesti he käyttivät myös kansalle käsittämätöntä kieltä, nimittäin latinaa. Vaikeiden tekstien ymmärtämisen apuvälineinä toimivat kirkkomaalaukset.
Kustaa Vaasan valtakauden aikana Uusi testamentti käännettiin ensin ruotsiksi ja vähän myöhemmin suomeksi. Tämä avasi pikkuhiljaa tien kansan lukutaidolle. Uuden testamentin suomentaja oli Turun piispa Mikael Agricola. Hän aloitti käännöstyönsä Wittenbergissä ollessaan siellä Lutherin oppilaana. Sen ajan kieli on mielestämme hieman kankeaa, kuten käy ilmi Agricolan ABC-kirjasta. Se loi kuitenkin alun kirjoitetulle suomenkielelle.
Ensimmäinen kiertokoulu
Vuoden 1686 kirkkolaki sääti papistolle sisäluvun opetusvelvollisuuden. Opettajiksi piti löytää lukutaitoisia lukkareita ja koulumestareita. Lukutaitoa kysyttiin vuosittain pidettävillä kinkereillä. Tavoitteena oli kansan kristillistäminen Raamatun opin mukaisesti.
Katekismus oli kansan Raamattu. Ilman katekismuksen osaamista ei päässyt ripille, saati naimisiin. Piispan määräyksestä ehtoollinen ja avioliittoon vihkiminen kiellettiin niiltä, jotka seuraavilla kinkereillä eivät osaisi lukea eivätkä tuntisi katekismuksen pääkappaleita.
Pappi kuljetti kinkerimatkoillaan mukanaan paksua rippikirjaa, johon hän itse tai avustaja noteerasi sen, mitä isännät, emännät, lampuodit, piiat, rengit ja lapset osasivat Raamatusta, virsikirjasta tai katekismuksesta.
Vasta vuonna 1877 perustettiin ensimmäinen kiertokoulu Ylöjärvelle. Ennen sitä lasten vanhempia oli jatkuvasti kehoitettu piispan- ja rovastintarkastuksissa huolehtimaan lastensa lukutaidosta. Vanhemmat olivat yleensä ymmärtäneet asian tärkeyden.
Jos kirkkoherra oli katekismuksensa huonosti osaavalle pelottava hahmo, oli toisaalta kirkkoherrallakin aihetta pelätä piispan- ja rovastintarkastuksia. Puutteet seurakuntalaisten osaamisessa laitettiin tietenkin kirkkoherran syyksi.
Ylöjärvi oli osa laajaa Pirkkalan emäpitäjää, kunnes vuonna 1639 perustettiin Harjun kappeli. Laajojen seurakuntien jakamisella pienempiin osiin oli kaksi tarkoitusta. Ihmisten kirkkomatka lyheni, mutta toinen yhtä tärkeä syy oli pappien lukumäärän kasvaminen. Näin saatiin kansalle lisää opettajia kristinopin tuntemusta ja lukutaitoa jakamaan. Ja ylöjärveläiset saivat vihdoin oman kirkkonsa.
Hänen majesteettinsa Kustaa III teki 240 vuotta sitten eli vuonna 1779 kaksi tärkeää päätöstä. Hän allekirjoitti käskykirjeen, jolla Ylöjärvi muodosti oman saarnahuonekunnan, siis kappelin. Lisäksi hän allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan.
Uusi kirkkolaki määräsi myös, että papiston oli pidettävä kirjaa jäsenistään. Näin syntyivät niin sanotut historiakirjat eli kastettujen, vihittyjen, haudattujen kirjat. Ne ovat yhä korvaamattoman arvokas lähde sukututkijoille.
Gezelius ja Walleus
Kaksi ruotsalaista miestä opiskeli 1640-luvulla Dorpatissa eli Tartossa. Miehet olivat Johannes Gezelius, josta myöhemmin tuli Turun piispa ja toinen oli Magnus Canuti Walleus, Teiskon tuleva kirkkoherra. Gezelius oli aikaansa edellä. Jo ennen kirkkolakia hänellä oli ajatus, että seurakunnan jäsenistä on pidettävä kirjaa.
Gezeliuksen opiskelukaveri Walleus toteutti tämän idean Teiskossa tullessaan valituksi kappeliseurakunnan papiksi. Niinpä siellä on Suomen vanhimmat kirkonkirjat. Kastekirja alkaa vuodesta 1648, eli samasta vuodesta jolloin Walleus aloitti toimintansa.
Kirkonkirjojen kieli oli ruotsi. Myöhemmin alettiin pitää myöskin rippikirjaa, johon tuli merkinnät seurakuntalaisten osaamisesta ja ehtoolliskäynneistä. Edellä mainittu Teiskon kappalainen Walleus liittyy mielenkiintoisella tavalla myös Ylöjärveen. Kun Kustaa Vaasan pojanpoika, kuningas Kustaa II Adolf kävi Ylöjärvellä kesällä 1626 niin Mäkkylän ratsutilan isäntänä oli Påvel Kristofferinpoika. Påvel-isäntä kuoli kymmenen vuotta myöhemmin ja hänen leskensä meni naimisiin Teiskon kappalaisen Walleuksen kanssa. Näin kirkkoherra ehti olla muutaman vuoden Mäkkylän tilan omistaja.
Lukkari siirtyi Ylöjärvelle
Ylöjärven ja Harjun kappeliseurakunnilla oli yhteinen lukkari, joka vuoropyhinä lauloi toisessa seurakunnassa ja apulainen lauloi toisessa. Kun Harjun kappeli lakkautettiin vuonna 1839, siirtyi sen lukkari Ylöjärvelle. Hän oli Jaakko Wallén o.s. Vähä-Tahlo. Tämä oli raitis, kohtelias, luotettava, kunnollinen mutta laulutaidoltaan perin heikko.
Lukkarin olisi lain mukaan kuulunut osallistua osaltaan seurakuntalaisten lukutaidon kohottamiseen. Tätä hän ei jostakin syystä tehnyt. Hän sai tästä kaksi varoitusta. Urut kirkkoon saatiin vasta 23 vuotta Wallénin kuoleman jälkeen. Paljon oli siis jumalanpalveluksessa lukkarin lauluäänen varassa.
Kirkon asema pysyi oleellisesti ennallaan senkin jälkeen, kun Suomi 210 vuotta sitten eli vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Tällöin Suomen kirkko tietenkin erosi hallinnollisesti Ruotsin kirkosta, mutta vuoden 1686 kirkkolaki pysyi voimassa.
Venäjän keisari toimi nyt Ruotsin kuninkaan asemasta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päämiehenä. Hän käytti valtaansa viranomaisten välityksellä siitä huolimatta, että hän itse kuului eri kirkkokuntaan, ortodoksiseen.
Varmasti ainakin osittain tästä syystä säädettiin vuonna 1869 (eli tasan 150 vuotta sitten) uusi kirkkolaki. Se takasi kirkon laajan itsehallinnon. Valtio ja kirkko ovat erillisiä toimijoita, ja kirkko päättää asioistaan itsenäisesti. Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa kuvaakin paremmin sana kansankirkko.
Tamlanderin työläs aika
Kun Harjun kappeli lakkautettiin vuonna 1839, myös sen kappalainen siirtyi Ylöjärven kappeliin. Hän oli Porissa vuonna 1809 syntynyt Ernst Wilhelm Tamlander. Ylöjärvellä ei ollut siihen aikaan pappilaa vaan kappalainen asui Liimolan Tiuran sotilasvirkatalossa eli puustellissa.
Tamlander teki kovasti ja väsymättä työtä kansan sivistämiseksi ja lukutaidon parantamiseksi. Sitä tarkoitusta varten hän perusti sunnuntaikouluja ja toimi opettajana. Tamlander piti tärkeänä, että kaikki saapuvat lukusille eli kinkereille, missä pääpaino oli sisä- ja ulkoluvussa. Jos joku jäi tulematta, hänet saatettiin hakea kotoa. Niin tosissaan kappalainen oli opiskelun suhteen, että laiskurit pantiin jalkapuuhun.
Tamlanderilla oli matkaa Liimolasta kirkolle noin yhdeksän kilometriä. Vuonna 1860 Tamlander sai muuttaa Äijälään uuteen pappilaan, jossa hän ehti asua kuusi vuotta. Hän kuoli 57-vuotiaana pappien kokouksessa Pirkkalan pappilassa. Tamlander oli poikamies ja innokas maanviljelijä. Testamentin mukaisesti kaikki hänen omaisuutensa meni seurakunnan köyhille.
Nälkävuosien kappalainen
Tamlanderin tilalle valittiin seuraavana vuonna eli 1867 uudeksi kappalaiseksi Finlaysonin tehdassaarnaaja Alfred Sadenius. Hän oli Viljakkalan kappalaisen poika. Hänen äitinsä oli Gustava Polviander, siis Vänrikki Stoolin sukua.
Sadeniusta odotti armoton työmäärä. Samana vuonna alkoivat nimittäin koko Suomessa järkyttävät nälkävuodet. Toukokuun 9. päivänä vuonna 1867 raivosi 16 tuntia kestänyt lumipyry ja jäät lähtivät Näsijärvestä vasta viikko ennen juhannusta. Syyshallat veivät vuoden sadon ja maantiet täyttyivät pikkuhiljaa kerjäläisistä.
Vuosi 1868 oli jos mahdollista vielä huonompi. Nuori kappalainen siunasi kahtena ensimmäisenä työvuotenaan yli 500 vainajaa. Esimerkiksi 26. toukokuuta vuonna 1868 Sadenius hautasi 16 henkilöä.
Sadeniuskin oli kansan keskuudessa pidetty mies. Hän oli kunnallispolitiikassa mukana ja myös Ylöjärven kunnan perustamiskokouksen puheejohtaja. Hän oli myös sen lautakunnan puheenjohtaja, jossa neuvoteltiin kansakoulun aikaansaamisesta kuntaan. Sadenius oli jo ehtinyt muuttaa pois Ylöjärveltä, kun vanhakoulu valmistui.
Kirkko toi sivistystä
Ennen oppivelvollisuuden aikaa lukukinkereillä oli erittäin huomattava kansansivistyksellinen vaikutus. Kinkerit olivat osa kirkon kasteopetusta, kristillistä kasvatusta. Kinkereiden merkityksen ovat korvanneet kunnallinen kouluopetus ja seurakunnallinen rippikoulutoiminta.
”Vaikka suomalaiset saavat käydä peruskoulun ja lisäksi vaikka mitä erilaisia opintoja, on maassamme silti satojatuhansia ihmisiä, joiden lukutaito on puutteellinen”, Aamulehti kirjoitti.
Moraalimme ja sivistyksemme tuli aikoinaan kirkon ansiosta lännestä. Esi-isämme olisivat oppineet lukemaan paljon myöhemmin, jos kirkonmiehet eivät olisi patistaneet opiskelemaan. Kirkon ja maallisen vallan yhteistyö on ollut vuosisatoja erittäin tiivistä. Kuvaavaa on esimerkiksi se, että Ylöjärven kunnan perustamiskokous pidettiin kirkon sakastissa.
TORBJÖRN NIKUS
Lue myös:
Ylöjärven perustamiskokouksen pöytäkirjassa on 17 vaikutusvaltaisen miehen nimi
Ylöjärven nimismiesten värikäs elämä
