Tiuravuoren palvelukeskuksen vanhukset saivat jouluisen lahjoituksen – Vuorentaustan martat kutoi 45 paria sukkia

25.12.2019 15:00

Vuorentaustan martat on osallistunut aiemminkin käsityötempauksiin, muun muassa #vauvapipa2017-kampanjaan, jossa vastasyntyneille kudottiin villapipoja. Nyt vuorossa olivat Tiuravuoren palvelukeskuksen vanhukset.
45 parin villasukkalahjoitus luovutettiin Tiuravuoren palvelukeskuksessa sunnuntaina 22. joulukuuta. Lahjoituksen toivat Vuorentaustan marttojen Sirkka Lamminen (vas.), Anja Nieminen ja Helena Tuulikangas. (Kuva: Anja Nieminen)

Viime sunnuntaina Vuorentaustan martat luovutti Tiuravuoren palvelukeskuksessa 45 paria itse kudottuja sukkia. Uuden sukkaparin saa jokainen palvelukeskuksessa asuva vanhus.

Yhdistyksen puheenjohtaha Anja Nieminen kertoo, että sukkatempaukseen osallistui yhteensä kahdeksan käsityötaitoista marttaa. Hän itse ehti kutoa kahdeksat tai yhdeksät sukat.

– Mietimme, että mitä yleishyödyllistä voisimme marttoina tehdä. Jotakin semmoista, josta olis iloa. Yksi meidän jäsen oli sitten kuullut, että tarvetta sukille olisi.

Niemisen mukaan palvelukeskuksessa oltiin mielissään lahjoituksesta.

– Tuli itsellekin mukava mieli, kun voi toisia muistaa tällä tavalla joulun alla.

Hän rohkaisee myös muita joulumielen jakamiseen.

– Jokainen voi kysyä vaikka palvelutaloista ja muista, jos voisi jotakin hyvää tehdä. Että mikä olisi semmonen paikka, jossa voisi toisia ilahduttaa. Minun mielestäni jokainen voisi mennä vaikka vanhuksia ulkoiluttamaan tai tehdä asiota omien taitojensa mukaan. Toisen ihmisen kanssa seurustelukaan ei hirveästi vaadi ja moni yksinäinen ihminen olisi varmasti mielissään saadessaan juttuseuraa.

Lue myös:

Linda Kyllöisen aloittamalla hyväntekeväisyystempauksella halutaan lämmittää ylöjärveläisten kotihoitovanhusten jalat – Ihmiset ovat lahjoittaneet jo 130 paria villasukkia, mutta vielä tarvittaisiin lisää

Tiuravuoren palvelukeskuksen asukkaiden taidenäyttely: Matti Suhosen taideinnostus on puhjennut uuteen kukkaan – Edes halvaantunut käsi ei estänyt miestä piirtämään karikatyyriä omasta naamasta

Vuorentaustan marttojen Airi Rantanen teki kortin sukkien mukaan. (Kuva: Anja Nieminen)