Ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. En keskittynyt kunnolla enkä tehnyt parasta mahdollista jälkeä. Hoidin homman vasemmalla kädellä.
Olen oikeakätinen – ja oikea käteni on ollut hajalla jo puoli vuotta. Vasenta on täytynyt aktivoida. Kuntoutus on onneksi tepsinyt ja kohta pääsen taas harrastamaan sitäkin urheilulajia, jossa käteni rikoin.
Alku oli raskasta: käden lisäksi hajosi pää, kun en saanut nyrkkeillä. Monta muutakin rajoitusta oli, myös hitaammissa liikkeissä. En esimerkiksi pystynyt kurkottamaan ylöspäin. Kaappien ylähyllyjen siivous siis siirtyi edelleen.
Ongelmani eivät kuitenkaan välttämättä näkyneet muille. Mutta itse ne tiesin – ja jos hetkeksi unohdin, niin kipu kyllä muistutti jälleen. En voinut oikealla kädelläni laittaa edes puhelimen laturia pistorasiaan ilman, että olkavarressa vihlaisi ikävästi.
Yritin tietysti löytää paljon myönteistäkin tästä tapaturmasta. Kuten esimerkiksi sen kuulemani väitteen, että arkipäiväisten askareiden hoitaminen motorisesti uudella tavalla ehkäisisi muistisairauksia. Kahvin keittäminen ”väärällä kädellä” oli siis hyödyllistä.
Vasenkätisille vasen ei luonnollisestikaan ole väärä, vaan oikea. Ilmiselvä mutta silti piristävä näkökulma.
Toivoin aikoinaan, että lapsestani tulisi vasenkätinen. Ajattelin, että se voisi kertoa muun muassa taiteellisuudesta. No ei tullut vasenkätistä ja tuskin tulee taiteilijaakaan. Paljon muuta kylläkin – ja enemmänkin, kuin mitä olen osannut haaveilla.
Kun tätä kolumnia varten hieman kartoitin vasenkätisten ominaisuuksia, en saanut selville juuri muuta yksiselitteistä kuin että heitä lienee noin 10–20 prosenttia ihmisistä ja että urheilussa vasurin lyönnit vasemmalla kädellä ovat haasteellisia oikeakätisille. Sen sijaan esimerkiksi vasenkätisten palkkatason väitettiin toisaalla olevan korkeampi ja toisaalla matalampi kuin oikeakätisillä.
Mutta eipä sillä mielestäni olekaan väliä. Koen, että ainakin nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeintä on, että henkilö pystyy toimimaan itselleen ominaisimmalla tavalla. Kaikkia ei pakoteta samaan muottiin.
Kaikkea ei myöskään ole syytä tehdä täydellisesti. Nykyään pyrin tietoisesti siihen, etten aina olisi ”kympin tyttö”. Opettelen säästämään voimiani ja antamaan itselleni luvan hoitaa joitain asioita kuvainnollisesti vasemmalla kädellä.
Mutta mitä sitten kannattaa tehdä kehnommin kuin mihin pystyisi? Ei ainakaan itsestään huolehtimista. Keväällä alkanut käden kuntoutukseni onkin laajentunut koko kropan viikoittaiseksi huolloksi.
Lue Katariina Sorvannon aiempia kolumneja:
Katariina Sorvanto: Roskaa, roskaa, vähemmän roskaa!
