Vanhat talot -tapahtuma keräsi yli 2 000 kävijää – kaupunki lupaa tapahtuman myös ensi kesälle

Viime lauantaina ensimmäistä kertaa järjestetty Ylöjärven Vanhat talot -tapahtuma oli menestys ja keräsi päivän aikana reilusti yli 2000 kävijää. Ylöjärven Uutiset tutustui tapahtumassa Laadun tilaan, Villa Näsirinteeseen ja Veittolan saunaan.

Näsirinteelle saavuttaessa pihapiirissä on ensimmäisenä tanssitalo.

Ensimmäisenä vuonna Vanhat talot -tapahtumaan lähti mukaan 18 erilaista, eri aikakausien rakentamisesta kertovaa tutustumiskohdetta ympäri Ylöjärveä. Noin puolet näistä oli yksityiskoteja. Kaupunki järjesti tapahtuman osana Ylöjärvi 150 -juhlavuotta.

Tutustumiskohteina oli esimerkiksi vanhoja maatiloja, torppia, kouluja, pappiloita, pirttejä, rantasauna, navettaan tehty yksiö ja entinen raittiusseuran talo. Kohteissa vierailleet saivat kuulla rakennusten historiasta ja moni keräsi vinkkejä oman vanhan talonsa kunnostamiseen. Rakennusten lisäksi ihmisiä kiinnostivat taloja ympäröivät pihat ja kulttuuriympäristöt.

Suurimmassa osassa kohteita oli lisäksi oheisohjelmaa, kuten kahviloita, pihakirppareita, taidenäyttelyitä, pop up -myymälöitä, käsityöpajoja tai muuta tapahtuman teemaan sopivaa ohjelmaa. Tapahtuma sai kiitosta niin kohteissa vierailleilta kuin talojaan auki pitäneiltä. Monet järjestäjät ilmoittivat jo osallistuvansa tapahtumaan myös ensi vuonna, joten Ylöjärven Vanhat talot -tapahtuma saa jatkoa kesällä 2020.

Sauna remontoitiin niin, että tunnelma säilyisi mahdollisimman alkuperäisenä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?