Minulla oli rankka kevät. Tai ainakin se oli täpötäynnä töitä. Niille päiville, joina olisin muuten voinut levätä, olin haalinut opintoja. Täytyihän minun kehittyä monipuolisesti.
Ajattelin ottaa rennommin sitten kesäkuussa.
Miten kävi? Heti ensimmäisellä viikolla tein pari pikavauhtia pyydettyä palvelusta. Tokihan yrittäjä parhaansa mukaan yrittää auttaa – ja hienosti meni.
Yllätykset ovat kivoja. Useimmiten. Kyllähän minä kalenterini kanssa pärjään, vaikka moni aikataulu menisikin uusiksi.
Tavoitteita ei mielestäni muutenkaan ole syytä asettaa liian alhaisiksi: ainakin itseäni motivoi nimenomaan se, että joudun ponnistelemaan saavuttaakseni tavoitteeni. Se mikä jonkun mielestä voi olla stressaavaa, on todennäköisesti minun mielestäni innostavaa.
Joka tapauksessa tavoitteiden on syytä olla realistisia ja johdonmukaisia. Stressi pysyykin yleensä aisoissa, kun ihmisellä itsellään on kokemus siitä, että hän hallitsee elämäänsä.
Erään määritelmän mukaan ihminen on liian stressaantunut silloin, kun työympäristön vaatimukset ylittävät hänen mahdollisuutensa vastata niihin – ja hallita niitä.
Käytännössä hallinnan tunnetta voi ainakin pyrkiä lisäämään yksinkertaisilla pikkukeinoilla. Kun esimerkiksi tekee simppelit tehtävät kerralla alusta loppuun, kokee päivän aikana saaneensa paljon aikaiseksi.
Toisaalta on tietysti syytä muistaa keskittyä olennaiseen: epäolennaisten askareiden valmistumisesta ei taida koitua paljoakaan hyötyä. Eipä juuri muuta kuin hetkellinen kiva tunne.
Vaikka stressi joskus iskisikin, se ei välttämättä haittaa. Päinvastoin. Kohtuullinen väliaikainen stressi lisää tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, jotka taas auttavat suorituksissa.
Liiallisena ja pitkittyneenä stressi kuitenkin sotkee elimistön palautumisjärjestelmän.
Yksi mainio stressinhallintakeino on luokitella omat tehtävät 1) tärkeisiin ja kiireellisiin 2) tärkeisiin mutta ei kiireellisiin 3) kiireellisiin mutta ei tärkeisiin sekä 4) ei tärkeisiin eikä kiireellisiin. Tämän jälkeen lienee melko selvää, mihin on syytä keskittyä, milloin ja minkä verran.
Vai onko? Kun niitä tehtäviä kuitenkin koko ajan tulee lisää, on syytä johtaa itseään myös muuhun. Minä opettelen nyt vain olemaan.
Niinpä olenkin lisännyt listaani tälle kesälle tärkeät ja kiireelliset: virkistäytymisen, hemmottelun sekä levon.
Miksi näin? Noiden kaikkien tärkeys on jo oppikirjojenkin mukaan perusteltua. Kiire taas johtuu siitä, että Suomen kesä on lyhyt.
