Tuomo Isokangas: Kuullaanko hyviä ajatuksia?

Suomalaisilla on hyviä ajatuksia, mutta liian vähän tilaisuuksia kertoa niistä päättäjille. Yhteiskunnassamme on sellaista koulutusta, elämänkokemuksia ja energiaa, jota emme ole riittävästi pystyneet käyttämään.  Tästä olen tullut vakuuttuneeksi kiertäessäni vaaliasialla täällä Pirkanmaalla. Toivoni on niissä ihmisissä, jotka jaksavat pysyä uskollisina oikeiksi tuntemilleen asioille ja periaatteille, jotka eivät pelkää silloinkaan, kun joutuvat jäämään yksin, jotka leimataan tarkoitushakuisesti väärillä nimekkeillä, eivätkä myy itseään lyhytaikaisesta hyödystä.

Tulevaisuuden poliittisessa kulttuurissa on kysymys myös siitä, että kaikilla tulee olla oikeus päästä vuorollaan kuntien ja valtionkin asioita päättämään – vähän Sveitsin malliin. Kehittyneessä demokratiassa on rohkaistava kansalaisia pois alamaisuuden roolista täyden kansalaisuuden rooliin, hankkimaan tietoa, totuutta, tulipa se mistä ilmansuunnasta tahansa, vaikka Mongoliasta.

Kun kansalainen tekee valintansa, ketä äänestää, niin se tapahtuu usein totutun, vanhan luokkajaon perusteella, ollaan joko vasemmistoa, keskustaa tai oikeistoa. Tämä on käynyt ongelmalliseksi muun muassa USA:ssa – kolmatta vaihtoehtoa tarvitaan, kuten meillä, perussuomalaisia.

Emme me ole tavallisia tallaajia kummempia, mutta valmiita yhteistyöhön, kuuntelemaan hyviä asioita, tulivatpa ne sitten miltä laidalta tahansa.  Hei, mehän olemme jo maassamme paljossa onnistuneet – olemme onnellisin kansa!  Haastankin jokaista äänestämään, jotta päihitämme ruotsalaiset, heidän 80 prosentin äänimääränsä.

Tuomo Isokangas

Kansanedustajaehdokas, PS

Nokia

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?