Tuomo Isokangas kertoo mielipidekirjoituksessaan YU 16.1.2019 järkyttyneensä kohtaamistaan tytöistä, jotka eivät hänen estetiikkaansa miellytä. Kehtaavat tyttöinä olla julkisessa paikalla äänekkäinä ja ”elähtäneinä” (mitä ikinä tämä tarkoittaakaan). Toisin varmasti olisi myyttisessä Impivaarassa, jossa juuri oikealta näyttävät neitoset eivät olemuksellaan pahoittaisi toisten mieliä.
Ihmisten ulkonäön kommentointi lehdessä on mielestäni huonoa käytöstä, koski se sitten aikuisia tai nuoria. Jos toisen kanssakulkijan olemus tai ulkonäkö ärsyttää, käännetään itse katseemme muualle. Ei pahoiteta mieltämme siitä, miltä muut näyttävät, mutta muistetaan ja jaksetaan puolustaa hyvää sekä puuttua vääryyksiin.
Työskentelen itse nuorten parissa ja omalta osaltani voin sanoa, ettei kirjoittajan peräänkuuluttama toiveikkuus ole kadonnut mihinkään. Nuorilla on toiveita ja haaveita aivan kuten ennenkin, tosin niitä värittää huoli ympäristöstä ja maailman epävakaudesta kun ilmastonmuutos ja työn muutoksen ja teknologian asettamat reunaehdot muuttavat yhteiskuntaa epävarmemmaksi.
Toisaalta nuorilla on yhä enemmän tilaa olla juuri sellaisia kuin he ovat yrittämättä väkisin ja vahingollisesti survoa itseään johonkin ulkoapäin annettuun muottiin. Haaveet, ajatukset ja toiveet sekä toiveikkuus eivät myöskään näy kasvoilta tuntemattomalle sedälle marketissa.
Usein syytetään myös koteja, vanhempia huonosta kasvatuksesta. On hyvä, että kehitämme palveluitamme niin, että tukea haastaviin elämäntilanteisiin on saatavilla ja vanhemmuutta tuetaan.
Tämänkin päivän vanhemmat tekevät kuitenkin aivan yhtä lailla parhaansa, kasvattavat ja rakastavat lapsiaan aivan yhtä paljon kuin vanhemmat sukupolvet. Ovat kiinnostuneita vanhemmuudestaan ja sen kehittämisestä.
Nuorten onnellisuuden suhteen hyvää kehitystä on tapahtunut ja käytössämme on mittareita asian toteamiseen.
Esimerkiksi valtakunnallisen kouluterveyskyselyn tuloksia vilkaisemalla puolestaan näkee, kuinka alkoholin käyttö ja humalahakuinen juominen nuorten keskuudessa on vähentynyt. Haasteitakin on, tunnustetaan sekin. Esimerkiksi kouluterveyskyselyssä näkyy, kuinka syrjintä ja kiusaaminen on lisääntynyt.
Hyvinvointivaltioon kuuluu minun mielestäni jokaisen ihmisen yhdenvertainen oikeus elää juuri kuten hän haluaa (kunhan se ei satuta toista) ja jokaisen tasa-arvoinen kohtelu; sekä puhdas, luottoa tulevaan tukeva elinympäristö. Satsataan tällaiseen kehitykseen.
Jenni Kiiskinen
äiti, opettaja, kaupunginvaltuutettu (vihr.)
