Kaupunginvaltuutetut kutsuttiin kokoustamaan yhdessä nuorisovaltuuston kanssa

Metsäkylän puutteellinen nuorisotila kirvoitti keskustelua

Ylöjärven Nuorisovaltuusto kokoontui viime keskiviikkona kaupungintalon valtuustosaliin. Kokoukseen oli kutsuttu myös kaikki kaupunginvaltuuston jäsenet, joista kourallinen oli paikalla. Kokouskutsun tarkoituksena oli tutustuttaa valtuuston jäsenistö lähemmin nuorisovaltuuston toimintaan yhteistyön tehostamiseksi.

Ylöjärven nuorisovaltuusto viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa.

Nuorisovaltuuston kokouksessa käytiin läpi asioita, joita nuorisovaltuutetut halusivat nostaa esille edustamistaan toimielimistä, joiden kokouksissa he istuvat yhdessä valtuutettujen kanssa. Näihin kuuluvat Ylöjärven kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston lisäksi eri lautakunnat.

Erityisesti nuoria koskevia asioita oli käsitelty tammikuussa sivistyslautakunnan kokouksessa, jossa puitiin kielikokeilun hakemista Ylöjärvelle. Kielikokeilun tarkoituksena on, että kokeiluun osallistuvat peruskoululaiset voisivat valita ruotsin sijaan jonkin toisen kielen, jonka opiskelua jatkettaisiin myös yläkoulun luokilla.

Nuorisoedustajana Sivistyslautakunnassa toimiva Emma Huuhtanen kertoi, että kielikokeilua aiotaan mahdollisesti hakea Ylöjärvelle.

– Kokeilua haettaisiin Ylöjärven Yhtenäiskouluun, jossa se olisi helpointa järjestää yhtenäisen koulupolun takia, hän sanoi.

Mitä ovat nuorten asiat?

Kokoukseen saapunut vihreiden kaupunginvaltuutettu Jussi Kytömäki käytti tilaisuutta hyväkseen ja kysyi, millaisia kehitysehdotuksia nuorilla olisi koskien perusopetusta.

Häntä kiinnosti erityisesti, millaisia mielipiteitä nuorilla on peruskoulun työtavoista, oppimateriaaleista ja toiminnasta yleisesti.

– Te olette kokemusasiantuntijoita tässä asiassa, joten olisi hienoa kuulla ideoitanne, Kytömäki sanoi.

Nuoret vaikuttivat varsin tyytyväisiltä tämän hetkiseen tilanteeseen, mutta lupasivat laatia listan uusista ideoista.

Jenni Kiiskinen (vihr.) puolestaan haastoi nuoria tarttumaan tiukemmin kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa käsiteltäviin aiheisiin.

– Minua pisti korvaan se, että täällä puhutaan paljon nuorten asioista. Mutta onko oikeasti olemassa asioita, jotka eivät koskettaisi teitä nuoriakin? hän kysyi.

Nuorisovaltuutettu Sauli Rautiainen vastasi, että nuorisovaltuustossa pyritään tarttumaan sellaisiin aiheisiin, joihin nuorilla on jokin mielipide.

– Siinä mielessä ne ovat nuorten asioita, että saammeko me aiheista jotakin irti. Olemme täällä vasta oppimassa vaikuttamista, joten kaikista aiheista meillä ei ole välttämättä tarvittavaa tietoutta.

Nuorisopalvelua ei konsultoitu suunnitelussa

Merja Lehtonen (vihr.) kysyi nuorisovaltuustonkokouksessa, millainen nuorisotilojen tilanne on Ylöjärvellä.  Lehtosen mukaan esimerkiksi Metsäkylässä seurakunnan tiloissa toimivan nuorisotilan on kerrottu olevan puutteellinen.

– Uuden yhtenäiskoulun yhteyteen on tulossa nuorisotyölle jonkinlaiset tilat, joihin emme ehkä kuitenkaan haluasi siirtyä. Tila sijaitsee siis koulun aulassa, nuoriso-ohjaaja Tiina Siren kertoi.

Nuorisotyön koordinaattori Tiina Salomäki huomautti, ettei nuorisopalveluita konsultoitu yhtenäiskoulun tilaratkaisuissa millään tavalla.

– Luultavasti nuorisotilojen puutteellisuus tietää jossakin kohtaa ongelmia kasvavassa Metsäkylässä, Siren totesi.

Kokouksessa ehdotettiin, etteikö Metsäkylän Siwan vanhaan kiinteistöön voisi perustaa uutta nuorisotilaa, sillä kiinteistö on myynnissä.

– Näin rakentajan näkökulmasta sanon, että se kiinteistö on täysin purkukuntoinen, Juho Ojares (kok.) sanoi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?