Upeista juhlista uuteen aikaan

Upeat satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhlat ovat onnellisesti takana. Suomi juhli näyttävästi ja arvokkaasti. Näytimme maailmalle, miten itsetuntomme on korkealla, ja miten samalla olemme avoimen vastaanottavaisia.
Tykkäämme elää vuorovaikutuksessa muiden maiden ja kansojen kanssa. Suomi on itsenäinen mutta kansainvälinen.
Nyt on aika kääntää katseet tulevaisuuteen ja alkaa rakentaa seuraavasta sadasta vuodesta vielä edellistäkin sataa vuotta parempaa.
Jokainen meistä pystyy varmasti tekemään joitakin asioita paremmin kuin tähän asti. Ainakin jokainen voi hymyillä hieman enemmän kuin aiemmin, auttaa läheistä pikkuisen enemmän kuin aiemmin, sekä jakaa kiitosta ja pyytää tarvittaessa anteeksi.
Kaikilla näillä pienillä teoilla yhteiskunnastamme tulee koko ajan parempi paikka elää.
Ja vaikka välillä pipoa kiristää, ei silloinkaan tarvitse jakaa pahaa mieltä eteenpäin. Valoa on aina tunnelin päässä.
On siis aika alkaa valmistautua jouluun hyvällä ja iloisella mielellä. Ja vaikka Suomen talvi voikin olla pimeä ja kylmä, ovat kevään auringon säteet pian täällä.

Ylöjärven Uutiset astui uuteen aikaan viime perjantaina. Pitkäaikainen päätoimittaja Matti Pulkkinen palasi vuorotteluvapaalta työhön, mutta nyt upean uran tehneellä Matilla on edessään uusia haasteita.
Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse huolestua, sillä Matti tulee olemaan tuttu näky Ylöjärvellä myös jatkossa. Matti hoitaa konsernimme maakunta-asioita vähintään yhtä ponnekkaasti kuin aikanaan Ylöjärven Uutisten päätoimittajuutta.
Vastuu Ylöjärven Uutisista on nyt siis allekirjoittaneella. Edessä on valtavasti työtä, mutta se työ on äärimmäisen kiinnostavaa ja innostavaa.
Lehti on jo kokenut hieman uudistuksia ja ensi vuoden alkupuolella niitä tulee lisää – silloin ne näkyvät kirkkaasti myös lukijoille.
Satsaamme Ylöjärven Uutisissa paikallisuuteen, nuorekkuuteen ja yhteisöllisyyteen. Nämä kaikki näkyvät sekä printissä, netissä että sosiaalisessa mediassa. Ylöjärven Uutisten sisältöä on saatavilla missä muodossa tahansa, milloin tahansa ja millä laitteella tahansa.
Jatkamme vahvaa yhteistyötä kaikkien yhteistyökumppaniemme kanssa ja haluamme uusia kumppaneita. Tulkaahan poikkeamaan toimituksessa!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?