Itsenäisyytemme vuosisata antaa perspektiiviä päätöksentekoon

Onnittelut sadatta itsenäisyyspäiväänsä eilen juhlineelle Suomelle! Itsenäisyytemme juhlavuoden kääntyessä lopuilleen lyhyt katsaus kansallisen päätöksentekomme historiaan on paikallaan.
Suomen eduskunta valittiin ensimmäisen kerran yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla vuonna 1907. Eduskunta julistautui ylimmän vallan käyttäjäksi vuosikymmentä myöhemmin Venäjän marraskuun vallankumouksen jälkimainingeissa ja hyväksyi kolme viikkoa tämän jälkeen senaatin julistuksen Suomen itsenäisyydestä.
Verisen ja katkeran sisällissodan sekä ensimmäisen maailmansodan loppuratkaisun myötä kariutuneiden kuningashaaveiden jälkeen eduskunta hyväksyi vuonna 1919 tasavaltaisen hallitusmuodon. Parlamentarismi näkyi vaatimuksessa, jonka mukaan hallituksen on nautittava ylintä valtiovaltaa käyttävän eduskunnan luottamusta. Toisaalta presidentti sai käyttöönsä laajat valtaoikeudet muun muassa ulkopolitiikassa ja hallituksia muodostettaessa.
Suomen selvittyä oikeiston vallankaappausuhasta 1930-luvun alussa eduskunnassa toteutettiin useita yhteiskunnallisia ja sosiaalisia uudistuksia. Niihin lukeutuivat muun muassa kansaneläkelaki ja äitiysavustuslaki. 1930-luku oli muutoinkin voimakasta yhteiskunnallisen eheytymisen aikaa. Kansakunnan yhtenäisyyden merkitys mitattiin Suomen kohtalonhetkien ratkaisutaisteluissa toisessa maailmansodassa.
Aseveliakseli vaikutti voimakkaasti sotien jälkeisessä politiikassa ja sai rahoitusta länsivalloilta kamppailussa kommunismin uhkaa vastaan. Veikko Vennamon johtaman evakkojen asutustoiminnan, vaaran vuosista 1944-1948 selviytymisen ja sotakorvauksien maksamisen jälkeen maan talous lähti ripeään nousuun, joka jatkui lähes keskeytymättömänä 1980-luvun loppuun asti.
Sodanjälkeiset vuosikymmenet eivät olleet pelkkää kansanvallan riemukulkua. Eduskunnan häpeällisimpiin päätöksiin kuuluu vuoden 1973 poikkeuslaki, joka sinetöi presidentti Kekkosen neljännen kauden ilman demokraattisia vaaleja. Vaikka poikkeuslakia perusteltiin Kekkosen korvaamattomalla roolilla idänsuhteiden hoitajana, on myöhempi historiankirjoitus arvostellut hänen toimintaansa erityisesti liian vahvana sisäpolitiikan vallankäyttäjänä. Kekkonen hajotti eduskunnan peräti kolmesti neljännesvuosisadan mittaisen presidenttiytensä aikana.
Parlamentarismin uusi nousu ja eduskunnan rooli korostuivat 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Eduskunnan päätösvalta kuitenkin kaventui uudelleen Suomen liityttyä kansanäänestyksen lopputuloksena Euroopan Unioniin. Muutamaa vuotta myöhemmin Suomi liitettiin rahaliittoon ilman uutta kansanäänestystä. Menettely herätti aiheellista kritiikkiä kansalaisten keskuudessa.
Vaikka EU asettaa merkittäviä reunaehtoja kansalliselle päätöksenteolle, on eduskunta yhä paljon vartijana. Talouskasvu on turhan hidasta ja työttömyys jäänyt korkealle tasolle. Menneiden vuosikymmenien tavoin tarvitsemme oikeudenmukaista sosiaali- ja veropolitiikkaa sekä järkeviä panostuksia koulutukseen, tieteeseen ja tutkimukseen.
Myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus aiheuttaa päänvaivaa hallitukselle. Uudistuksen melskeissä kansalaisten palvelutarpeet ovat vaarassa jauhautua byrokratian rattaisiin. Samalla kolmen miljardin euron säästötavoite uhkaa karata tavoittamattomiin.
Soteuudistuksen päälinjoista on saatava aikaan laaja yhteisymmärrys. Sen kuten kaikkien muidenkin eduskunnassa tehtävien päätösten on perustuttava kansalliseen etuun, ei eturyhmien hyötyjen maksimointiin. Puoluerajat ylittävä käytännönläheinen yhteistyö on ollut suomalaisen päätöksenteon pitkäaikainen tukipilari, eikä sitä ole syytä hylätä jatkossakaan.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>