Ylöjärveläispariskunta tovereineen heittäytyi hassuttelevaan mäkiautokisaan, ja siinä leikissä kanan tai siis kalan lennoksi jäänyt suorituskin oli omanlaisensa suksee.
Harvahampaisen jättipallokalan suusta retkottaa hervoton kieli. Hurjat piikit töröttävät kyljistä ja selästä. Komeat kakkulatkin nököttävät nokalla. Aika näky.
Muttei siinä vielä kaikki. Koko komeudella on allaan pyörät. Selkäpanssari irtoaa ja paljastaa kalan sisällä olevan ohjaamon. Niin, kala on mäkiauto. Ja se luikahti liitoon reilu viikko sitten Helsingin Tähtitorninmäellä Red Bullin mäkiautomittelössä.
Tappio kääntyi huviksi
Tosin se luikahdus jäi lyhyeen. Kala tuskin pääsi lähtörampilta, kun se jo kiepsahti sivusuuntaan ja tyssäsi mäkirataa reunustaneeseen suojaheinäpaaliin.
– Lähtö oli ehkä liian vauhdikas, ja tekniikka ja ohjaus pettivät. Pallokalan anatomia ei kestänyt lähtöä, ylöjärveläinen tiimin jäsen Susanne Haaparanta analysoi.
Kalan kisa keskeytyi siihen paikkaan, vaikka selostajat alkuun epäilivätkin sählinkiä vain osaksi vallatonta show’ta. Ohjausratas oli näet hypännyt sijoiltaan, ja pyörät olivat vääntyneet ja ottaneet muutenkin osumaa.
– Pallokalan silmämunakin kimmahti irti alkurysäyksessä, Haaparanta muistelee kommelluksia.
Kalan kiito jäi kisan lyhimmäksi laskuksi, ja tynkäshow sai varsin vaatimattomat tyylipisteetkin. Tiimi jäi sijoituslistan hännille.
Haaparanta ja tiimiin niin ikään kuulunut puoliso Petri Haaparanta suhtautuvat suoritukseen kuitenkin huvittuneesti. Hetken toki otti päähän, kun leikki loppui kesken kaiken, mutta pian mieli kääntyi nauttimaan tapahtuman tunnelmasta ja näkemään vastoinkäymisen hupaisat ja mieluisatkin puolet.
– Kaikki tunsivat meidät jatkoilla, ja Red Bulliltakin tultiin tervehtimään, Petri Haaparanta fiilistelee.
Sitä paitsi ihan metsään ei menty. Auto saa Red Bullilta kehuja, vaikka kokonaispisteitä menopelin ansiot eivät riittämiin kohottaneetkaan. Lisäksi esikarsinta meni mainiosti. Yli 500 hakijan joukosta Pallokala valittiin noin 70 tiimin ohella mukaan kisaan. Jo se oli pienoinen voitto.
– Uskoisin, että tarina on erottunut hauskuudellaan, Petri Haaparanta arvioi hakusaatekirjeeseen laadittua, aivan tuulesta temmattua tarinaa kalaporukasta, joka tuo vonkaleen näytille.
Sisäinen lapsi loihti vonkaleen
Koko kalareissu sai alkunsa, kun mittelössä aiemminkin huristellut Petri Haaparannan työkaveri ehdotti kollegaporukalle osallistumista. Veijarit suostuivat oitis, ja viime metreillä Haaparannan vaimokin liittyi joukkoon yhden jäätyä pois.
Hupaisa ulkomuoto taas oli Petri Haaparannan älynväläys. Kun kaikenlaisia ideoita roskapöntöstä lähtien oli heitelty, miehen ehdotus piikikkäästä otuksesta sytytti tiimiläiset.
Aikaa rakentamiselle oli runsas kuukausi. Sen aikana suunniteltiin paino-, pituus- ynnä muut rajoitukset huomioon ottaen, haalittiin materiaaleja kierrätysfillareista ja vanhasta tasapainolaudasta aina vaneriin, kanaverkkoon, uretaanilevyihin ja lasikuitutapettiin. Työ osoittautui yllättävän sutjakaksi.
– Siinä heräsi sellainen sisäinen lapsi. Ja sekin varmaan osaltaan vaikutti, että olemme rakennusalan ihmisiä, Petri Haaparanta toteaa työtoveruksista.
Hupailijoita kerrassaan
Moinen hulluttelu vaatii osallistujiltaan heittäytyvää asennetta. Sitä Haaparannoissa kuplii.
– Me olemme ihan sekopäitä. Lähdemme aina kaikkeen, vaimo nauraa iloisesti.
– Heti, kun kuulin kisasta, ajattelin, että se on pakko nähdä ja kokea, mies nyökyttelee.
Ja upeaksi kokemus osoittautuikin. Tunnelma oli leppoisa ja yhteishenki hyvä.
– Oli hauska nähdä, miten ihmiset olivat keksineet hienoja juttuja ja miten heillä oli taitoa tehdä. Ja oman epäonnistumisemme jälkeen huomasin, että tuli hirveä sympatia muita kohtaan, joilla homma meni pieleen. Varikollakin kaikki olivat kavereita, Petri Haaparanta myhäilee.
Leikkimielisessä kisassa möhläyksetkin valoivat tunnelmaa.
– Ne olivat itse asiassa hauskimpia. Siellä sai nauraa, vaimo ilakoi.
Ne myös virittivät lisänälkää: uusiksikin kisaan mielivä tiimi toteaa, että jäipähän ainakin teknistä petrattavaa. Mittelön kysymää mielikuvitusta tältä porukalta tuskin puuttuu.
