Perinteen pölyttäjä

Poikeluslainen perinnesoitinrakentaja vaalii ikiaikaisia jouhikkoja mutta soittaa myös punkia ja intoutuu skeittikulttuurista. Ja iskee näitä myös sekaisin. Perinne ei nimittäin ole luutunut juttu.
perinne, perinnesoitin, kansanmusiikki, punk, skeittaus

Poikeluksen metsän keskellä vanhan hirsipirtin kupeella Juhana Nyrhinen nikkaroi perinnesoittimiaan – niin vanhakantaisia kuin uuteen uskoon sovellettujakin.

Ala-yläasteikäinen Juhana Nyrhinen eli reteää 80- ja 90-luvun nuoren elämää. Skeittilauta rahisi jalkojen alla, ja korvissa soi punk, trashmetal ja räp.

– Se oli jännittävää ja vähän rajua. Se vetosi.

Sitten raisu musa toi vastaan jotain muuta. Nuorukainen äkkäsi bändien pauhusta alkuperäiskansojen ja perinnemusan estetiikkaa. Heräsi kiinnostus. Mitäs tämä tämmöinen oli? Nyrhinen sukelsi kaluamaan kirjaston kansanmusaosaston antia.

– Sitä ennen en ollut ollut kiinnostunut yhdestäkään pajupillistä tai kanteleesta.

Miehen innostuttua kädentaidoista hurahti hän samaanirumpukurssin ja koulutoverilla näkemänsä munniharpun kipinästä vielä perinnesoitinten tekoon. Sillä tiellään soitinrakentaja yhä on. Mutta edelleen iskee myös moderni mäiske.

Eivät sittenkään vastakohdat

Nyrhinen ymmärtää, että kiinnostus yhtäältä perinteiseen ja toisaalta moderniin voi näyttää ristiriitaiselta. Itse hän kuitenkin näkee toisin.

Näissä kahdessa on näet samoja ominaisuuksia. Niin punk-uhossa, skedeilyssä kuin etnoannissa on vahvasta tarpeesta kumpuavaa aitoutta sekä rosoa ja pidättelemätöntä alkukantaisuutta.

– Punkiahan sanotaan primitiiviseksi mäiskeeksi. Ja vaatii rämäpäisyyttä ja kovapäisyyttä tehdä tällaisia soittimia vuosikausia pienillä tuloilla.

Ja eihän ihmisen tarvitse valita vain yhtä. Nyrhinen tykkää monipuolisuudesta eikä ole puristi. Ei esimerkiksi nykytyökalujen käyttö ole perinnenikkarille ja vanhan hirsitalon remppaajalle ongelma.

Sitä paitsi Nyrhinen huomauttaa perinteisen ja modernin erillisyyden näköharhaksi. Kaikki nykyaikainen pohjaa ja limittyy vanhaan. Kyseessä onkin jatkumo eikä kaksi irrallista asiaa. Eikös jatkumoa ole ihan luontevaa tutkailla?

– Kanteleen sähköistys patentoitiin ennen kuin kitaran, soitinrakentaja valottaa jatkumon juonteita.

Pintavaikutelma pettää

Etnoilun ystävä myös tietää, ettei mielikuva pölyttyneestä perinteestä osu toteen.

Hän tuumii sen syntyneen pakolla tekemisestä, keinotekoisuudesta ja mielikuvien tasolle jäännistä. Jos vaikka pannaan nuoret tanssimaan väkinäistä tanhua, iskee hylkimisreaktio. Kokemus jää valmiiksi tarjoilluksi ja pintapuoliseksi. Oman kiinnostuksen ja vapaan tutkailun kautta voi päästä sisään.

– Itse olen esimerkiksi vasta kanteleita tehtyäni ja soitettuani tajunnut, kuinka hieno soitin kantele on.

Perinteeseen tutustuttuaan Nyrhinen on löytänyt siitä myös muita mielettömiä saundeja, huikeita tarinoita, hienoja kuvia…

– On murha- ja ruttotarinoita. Tai kansallispuvusta voi huomata hienoja yksityiskohtia, hän vinkkaa vaikka sarjakuvan tai silmänilon ystävälle.

Ja vaikka pysähtyneisyys on Nyrhisen mielestä pahasta, on hänellä myös tausta-ajatus perinteen säilyttämisestä. Eikä tässä pysähtyneisyydestä kyse olekaan. Uuden rinnalla vain estetään vanhaa häviämästä ja näytetään juuret, joista uusi kumpuaa.

Mies haluaakin ravistella käsityksiä, ei paasaten tai tuputtean – ei hän itsekään kaikesta etnoannista innostu – mutta omalta osaltaan toista kuvaa antaen.

– Uskaltakaa kokeilla kannelta, älkääkä nysvätkö vain kitaran kanssa. Olisi ihan tervettä suomalaisuutta olla ylpeä omasta kulttuuriperinnöstä.

Vanha taipuu uudeksikin

Nyrhinen on myös risteyttänyt kahtalaisia kiinnostuksiaan. Puhtaan perinteisten soitinten lisäksi hän on tehnyt etnosoittopeleistä modernisoituja versioita, kuten sähköistettyjä ja skeittilaudasta tehtyjä kanteleita. Perinneinstrumenteilla tehtyä punkiakin hän on soittanut levylle.

Vanhoja kaavoja rikkomalla ja uutta kokeilemalla voi nimittäin löytää uusia kiehtovia juttuja ja vaihtelua vanhalle. Perinnemies siis jatkaa jatkumoa eikä jumitu pysähdyksiin. Sitä paitsi ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa.

– Eiväthän kaksi perinteistäkään kannelta ole samanlaisia.

Tässä meillä siis aika perinteen pölyttäjä. Hän pölyttää vanhaa uudestaan kukkaan, pyyhkii tomut pölyisistä mielikuvista ja pöllyttää vanhasta jotain ihan uudenlaista.

– Olen vanhaa kunnioittava rohkea rajojen rikkoja.

perinne, perinnesoitin, kansanmusiikki, punk, skeittaus

Modernisoituja perinnesoittimia ja paria muuta modernia soittopeliä esittelevä Mäsä universe -näyttely sallii katsojien kokeilla soittimia. – Soittimet ovat käyttöesineitä, ja on hienoa tarjota ihmisille elämyksiä, Nyrhinen selittää. (Kuva: Tiketti-galleria)

Kainalojuttu

Perinnettä urbaanisti Helsingissä

Ylöjärveläisen Juhana Nyrhisen modernisoituja perinnesoittimia on syyskuun 12. päivään asti esillä Helsingin keskustassa Tiketti-galleriassa. Näyttely on Nyrhisen ensimmäinen Helsingissä, eikä mies ole muutenkaan esitellyt soittimiaan kuin parissa mininäyttelyssä.

Tilaisuus on miehestä hieno ja kiinnostava.

– Enhän ole ikinä tehnyt soittimia siksi, että ne menisivät esille näyttelyyn, mies intoilee mahdollisuudesta kerrankin luoda näyttelykokonaisuus ja saada soittimia suuren yleisön nähtäviksi.

Aiemmin esimerkiksi rocknäyttelyitä esitellyt lippufirman galleria pääkaupungin ytimessä on oiva ympäristö Nyrhisen soitinten perinteisen ja modernin kontrastille.

– Kantele, jota vaka vanha Väinämöinen soittaa savupirtissä. Nyt se on tehty skeittilaudasta, siinä on sähköt ja se on keskellä kiireisintä Helsinkiä, soitinrakentaja myhäilee keitokselle.

Siinä vasta pöyhivä perinnetujaus.

– Toivon jokaiselle kävijälle ja ohikulkijalle kunnon potkua persiille, että he hyppäävät kolme metriä ilmaan ja saavat sellaisen wau- ja ahaa-elämyksen.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>