Näillä kesätyöntekijöillä tärppäsi työpaikan kanssa

Paikallisnuoret pistävät pihat kuntoon

Ylöjärven 4H-yhdistys palkkasi tänä kesänä kahdeksan kesätyöntekijää, jotka hoitavat KAS-asuntojen taloyhtiöiden piha-alueita kesäkuun ja heinäkuun ajan.

Nuorten mukaan moni heidän ystävistään jäi ilman kesätyöpaikkaa lukuisista hakemuksista huolimatta. – Kaippa he sitten vain rentoutuvat kesän ajan, kun rahaakaan ei oikein mistään tule, Joonas Kemppainen sanoo.

Haavistolla Ristimäentiellä neljä nuorta ahertaa rivitaloyhtiön pihapiirin pensaiden parissa. Heidän tehtävänään on kohentaa pihapiirin ilmettä lyhentämällä pensaita ja siistimällä niiden aluset rikkaruohoista.

– Pensaiden leikkaamisen ja rikkaruohojen kitkennän jälkeen levitämme pensaiden juurille kuorikatetta, jolla lopputuloksesta saadaan siistin näköinen,  nuoria ohjastava kesätyöntekijä Jenny Rantala sanoo.

Rantala ja nuoret työskentelevät Ristimäentiellä Ylöjärven 4H-yhdistyksen palkkaamina. Siistittäviä taloyhtiökohteita on heinäkuussa vielä Haaviston lisäksi keskustassa, Metsäkylässä ja Siivikkalassa. Kesäkuussa pihapiirejä kohennettiin niin Mäkkylässä, Asuntilassa kuin Veittijärvellä.

Kohteet ovat 4H-yhdistyksen yhteistyökumppanin KAS-asuntojen taloyhtiöitä, joihin yritys on ostanut pihanhoitopalvelut yhdistykseltä.

Vesisade ei ole este

Nuorten mukaan kesätyöt ovat sujuneet sutjakkaasti, vaikka pihalla työskennellessä vettä sataa niskaan väkisinkin.

Vesisade ei silti ole syy seistä tumput suorina, ja sateen varalle on hommattu oikeanlainen varustus pitämään työntekijät kuivina.

– Työ ei ole fyysisesti kovinkaan raskasta. Tosin sateella rikkaruohokasat kastuvat ja muuttuvat painaviksi, Rantala huomauttaa.

– Ja kyllä kyykkiminen tuntuu selässä aina päivän lopussa, 16-vuotias Fanni Pirhonen lisää.

Töitä ei aina lohkea

Nuoret kertovat työllistyneensä 4H:lle työhaastatteluiden kautta.

16-vuotiaat Pirhonen, Julia Kaasalainen ja Joonas Kemppainen huomauttavat, että 4H yhteistyössä KAS-asuntojen kanssa on yksi harvoista tahoista, joka palkkaa kesätöihin alle 18-vuotiaita.

– Useammissa työpaikoissa ehtona on täysi-ikäisyys tai kokemus alalta, Pirhonen sanoo.

Nuorten mukaan kesätöiden hakeminen on aloitettava jo talvella, jos rahaa tahtoo saada jostakin kesälomalla.

Useiden hakemusten lähettäminen ei silti aina tarkoita, että kesätöitä lohkeaisi.

– Lähetin viime vuonna sata kesätyöhakemusta ja aloitin lähettelyn jo joulukuussa. Joistakin paikoista tuli haastattelukutsu, mutta työpaikan sain vasta aivan viime tinkaan, täksi kesäksi kesätyöntekijöiden ohjaajaksi työllistynyt Rantala sanoo.

Vuokralaiset kehuvat

4H-yhdistys ja KAS-asunnot tahtovat panostaa nuorten työllistämiseen.

Tänä kesänä Ylöjärven 4H-yhdistys palkkasi yhteensä kahdeksan nuorta KAS-asuntojen pihapiirien kohentamiseen.

Nuorten hyvä kädenjälki on pantu merkille jo aiempina kesinä, sillä taloyhtiöiden asukkailta on saatu positiivista palautetta.

– Kannamme yhteiskuntavastuuta työllistämällä nuoria ja vaikuttamalla vuokrakiinteistöjen viihtyvyyteen, KAS-asuntojen toimitusjohtaja Jarmo Kuosa sanoo.

Ylöjärven kaupungin asuntosihteerin ja KAS-asuntoja markkinoivan Maarit Collanderin mukaan kesätyöntekijöiden työpanoksella on vaikutusta myös asuntojen markkinointiin.

– Vuokrausneuvottelijan näkökulmasta katsoen pihojen siisteydellä on suuri merkitys, hän huomauttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?