Ryhdin C-tytöt aluemestaruuspronssille

Ylöjärven Ryhdin C-tytöt voittivat lauantaina Lounais-Suomen aluemestaruusturnauksessa pronssia.

Ryhdin C-tytöt juhlivat pronssia yhdessä päävalmentaja Harri Matilaisen (oik), joukkueenjohtaja Nina Virtasen (2. oik.) sekä kakkosvalmentaja Mari-Ella Sairialan kanssa (alh. vas.).

Salossa pelatun turnauksen ykkönen oli Salon Viesti. Hopealle nousi Maskun Kataja.
Neljän joukkueen alkulohkossa Ryhti kohtasi Euran Raikun, Vilppulan Tähden ja Maskun Katajan.
Ensimmäisessä pelissä Ryhti teki selvää Euran Raikusta erin 2–0 (25–7 ja 25–6). Toisessa ottelussa Ryhti kukisti Vilppulan Tähden niin ikään 2–0 (25–12, 25–21).
Kolmannessa kamppailussa ratkaistiin pääseekö loppuotteluun Ryhti vai Maskun Kataja. Kataja karkasi avauserässä nopeasti selvään johtoon Ryhdin heikon vastaanoton vuoksi. 11–19-tilanteessa Ryhdin nuorin pelaaja Inka Sairiala päätti kuitenkin muuttaa pelin suunnan. Ensin Sairiala teki neljän ässäsyötön putken ja sen jälkeen hän sytytti muun joukkueen muutamilla huikeilla puolustuksilla. Ryhti lopulta erän 26–24.
Toisesta erästä oli jo muotoutumassa avauserän kaltainen, mutta tilanteessa 5–9 Ryhdin päävalmentajan Harri Matilaisen ottama aikalisä palautti Ryhdin peliin taisteluasenteen. Aikalisän jälkeen syötöt nousivat hyvin ja passari Ilona Matilainen pääsi pyörittämään hyvinkin näyttäviä kuviota. Pallojen päättäjinä kunnostautuivat Inka Sairialan lisäksi keskipelaajat Laura Laukkanen ja Sanni Rantanen.
Ryhti sai erän lopussa kaksi ottelupalloa, mutta Kataja nousi väkisin erävoittoon pistein 26–28.
Kolmannessa erässä kummallakin puolella verkkoa nähtiin hienoja suorituksia ja taisteltiin esimerkillisesti jokaisesta pisteestä. Erän loppuhetkillä Kataja oli kuitenkin rohkeampi ja vei kolmannen erän pistein 13–15. Koko ottelu meni siis Katajalle erin 1–2.
– Tämä oli hienoin C-junioreiden ottelu mitä olen tällä kaudella nähnyt. Meidän puolustusvalmius ja hankalienkin pallojen pelaaminen vaatii vielä vähän asennekasvatusta. Naisten kakkosjoukkueen libero Senni Virtasen pystyy auttamaan yhden takakenttäkierroksen ajan tuossa rypemisessä, mutta siihen duuniin pitää saada muut mukaan. Myös yleispelaajien hyökkäystehoihin tarvitaan hiukan parannusta, kun SM-mitaleita ratkotaan muutaman viikon päästä Kuortaneella, Harri Matilainen tuumi.
Kahden pettyneen ja väsyneen joukkueen pronssiottelussa Ryhti kaatoi Someron Pallon erin 2–1 (26–24, 17–25, 15–7).
– Tavassa, jolla joukkue käsitteli semifinaalitappion, oli jotain perin kasvattavaa. Näillä tytöillä on tavoitteet hyvin korkealla ja pronssipeliin päätyminen oli iso pettymys, mutta silti minulla oli pronssipelin alkaessa tunne, että me hoidetaan peli kotiin, Matilainen kertoi.
Pronssimitalijoukkueessa pelasivat Ilona Matilainen, Pinja Lepola, Linnea Kuusela, Inka Sairiala, Venla Raittinen, Nelli Nieminen, Senni Virtanen, Laura Laukkanen, Sanni Rantanen ja Helmi Peltonen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?