Aki Kaurismäen uutuuselokuva Toivon tuolla puolen antaa pakolaiskriisille inhimilliset kasvot.
Kyllä tämän kaurismäkeläiseksi tunnistaa, vaikkei ennalta tietäisi. Rappioromantiikkaa, lakonista replikointia, nuhjuinen ravintolamiljöö, pakollinen kulahtanut matkakoti – ja tietysti Sakari Kuosmanen.
Toivon tuolla puolen on Aki Kaurismäen 18. pitkä fiktioelokuva. Käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottaja sanoo halunneensa murtaa eurooppalaisen tavan nähdä pakolaiset vain säälittäviksi uhreiksi tai röyhkeiksi elintasopakolaisiksi.
Elokuvan päähenkilö Khaled (Sherwan Haji) ei alistukaan lokeroitavaksi. Hän on kokonainen ihminen. Aleppolainen automekaanikko on menettänyt lähes koko perheensä ja päätyy hiililaivan salamatkustajana Helsinkiin.
Pitkien pilvien maassa hän kohtaa kolkon byrokratian ja pilottitakit mutta saa ystävän. Jossakin Serbian rajalla kadonneen siskon kohtalo raastaa jatkuvasti mieltä.
Samaan aikaan Valdemar Wikström (Kuosmanen) vaihtaa vaatebisneksestä ravintola-alalle ailahtelevalla menestyksellä. Olisiko sushi nyt kuuminta hottia?
Leffa hehkuu inhimillisyyttä. Ainakin joillakuilla on toivoa – vai ehkä sittenkin kaikilla?
Kaurismäen maailma on miesten. Pokeripöytään on haalittu iso pinkka harmaantuvaa herrakaartia. Ikääntyville miesnäyttelijöille näyttää riittävän töitä, mutta naiset jäävät tässäkin tarinassa marginaaliin.
Nuppu Koivu ravintolan tarjoilijana on isoimmassa roolissa. Luottonäyttelijä Kati Outinen vilahtaa yhdessä kohtauksessa.
