Aidosti rakastaessamme opimme tuntemaan itsemme ja muut

Elämä antaa meille sellaistakin, mitä emme haluaisi. Tilaamattomat ja odottamattomat asiat ovat kuin rajuilmoja, joiden jäljiltä niin elämän- kuin maanpiirikin ovat uudessa uskossa joko raunioina tai paratiisimaisina täydellisyyden keitaina.
Vaikka moni tunnon voimissaan lainaa mielellään Niskavuoren Jussin ylväitä ja nokkelia sanoja ”Kerrankin elämä on omissa käsissäni”, katastrofit ja onnettomuudet kohtaavat ihmiset aina yllättäen ja arvaamattomasti.
Tämän ajan arvomaailma tai arvottomuus – miten kukin asiat näkee ja kokee – konkretisoituu surullisimmillaan siihen, että ihminen kuittaa kohtaamansa asian toteamuksella ”Elämä muuttuu”.
Turhan moni nuolee elämän synnyttämiä haavoja yksinäisyydessä, kun tässä aitoa kohtaamista kaihtavassa maailmassa ei tunneta tai halutaan kaihtaa vastuun kantamista. Lyödyt luhistukoot, ja voimakkaat porhaltakoot eteenpäin.
Moni mielensä järkyttänyt ja elämänuskonsa menettänyt turvautuu Tove Janssonin kirjoittamaan ja kuvittamaan kirjaan Kuka lohduttaisi Nyytiä? Onneksi turvana on edes lapsuudesta tuttu ja rakas kuvakirja.
Useat vastoinkäymisestä toiseen rämpivät ihmiset eivät edes jaksa etsiä apua hakeutumalla ihmisten pariin tai lohduttavan kirjan tai muun esineen vaikutuspiiriin. Päivä näyttäytyy aina yhtä usvaisena ja pimeänä, vaikka taivaalla säteilisi kevään koittamisesta muistuttava aurinko.
Hiljan ilmestyi suomenkielisenä laitoksena hyvin koskettava Paulo Coelhon mestariteos Vakooja. Kirjailija kertoo maailmankuulun Mata Harinan elämänkulun suuresta suosiosta halpamaiseen mestaukseen.
Coelho lainaa kovasisältöisessä romaanissaan Raamatusta Saarnaajan sanoja:
”Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys. Minä sanoin sydämessäni: ’Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa’.”
Näyttelijän, tanssijan, kurtisaanin ja elinaikansa Pariisin eleganteimman naisen elämäkerta opettaa meille arvokkaan asian: aidosti rakastaessamme me opimme tuntemaan paremmin sekä muut että itsemme.
”Rakkaus on luottamista toiseen ihmiseen, ja sen kasvoja tulee aina verhota salaisuus”, Coelho kirjoittaa. Niin olkoon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?