Pirkanmaan liitto aloittaa vuoden alussa viimeisen toimintakautensa. Erityisen lisän maakunnan liiton työhön tuo käynnissä oleva sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu. Maakuntavaltuutetut ja maakuntahallituksen jäsenet ovat paljon vartijoina.

Pirkanmaalla seurataan nyt mielenkiinnolla, mitä sote- ja maakuntauudistus tuovat tullessaan. (Kuva: Suvi Tammilehto)
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua tehdään laajasti asiantuntijavoimin. Muutoksessa hyödynnetään kuntien ja aluehallinnon hyviä käytäntöjä sekä osallistetaan laajasti henkilöstöä.
Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelu jatkuu ensi vuoden heinäkuun alkuun saakka. Väliaikainen valmistelutoimielin tekee sen jälkeen uudistustyötä 28. helmikuuta 2018 saakka.
Uusi maakuntavaltuusto aloittaa työnsä 1. maaliskuuta 2018. Työ jatkuu vuoden 2018 loppuun saakka. Lopulta koko järjestämisvastuu siirtyy maakunnalle vuoden 2019 alusta alkaen.
Yhteisiä näkemyksiä tarvitaan
Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua vetävät muutosjohtaja
Kari Hakari, soteprojektijohtaja Jaakko Herrala sekä maakuntaprojektin projektijohtaja Jukka Alasentie.
Iso rooli on esivalmistelun hallituksella, johon kuuluu 11 henkilöä. Maakuntahallitukseen kuuluva ylöjärveläinen Minna Sorsa (vihr.) on esivalmistelun hallituksen varajäsen.
Sorsa toivoo eri tahojen vuoropuhelun kehittyvän uudistustyössä.
– Nyt esimerkiksi luottamushenkilöt, asiantuntijaryhmät ja kuntajohtajakokous katsovat kaikki asiaa omalta kantiltaan. Meillä on siis monta toimielintä ja tahoa, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen. Toivottavasti näiden välinen vuoropuhelu kehittyy, Sorsa sanoo.
Vaikka esivalmistelun hallitus johtaa uudistusta, Sorsa haluaisi tiivistä yhteistyötä kaikilta tahoilta.
– Sote- ja maakuntauudistuksesta on puhuttu jo monta vuotta. Nyt pitäisi löytää vielä yhteiset näkökulmat asioihin, Sorsa toteaa.
Tällä hetkellä maakuntavaltuutettuja sote- ja maakuntauudistus ei varsinaisesti kovin paljon koske. Silti maakuntavaltuutetut haluavat olla asioista tietoisia.
– Saan esivalmistelun hallituksen varajäsenenä kaikki tarvittavat tiedot. Se on hyvä asia, ylöjärveläinen maakuntavaltuutettu Veli-Matti Antila (kd.) sanoo.
– Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on työllistänyt maakuntavaltuuston rivijäsentä hyvin vähän. Työskentelyn painopiste on ollut vahvasti maakuntakaavassa, maakuntavaltuutettu Minna Mustakallio-Sorvari (kok.) lisää.
Vaikuttaminen kiinnostaa yhä
Ensi kevään kunnallisvaalit tuovat muutoksia myös Pirkanmaan liiton luottamushenkilökokoonpanoihin.
Huhtikuun loppuun mennessä pidettävä kuntien edustajainkokous valitsee kunnallisvaalien tuloksen mukaisesti maakuntavaltuuston. Maakuntavaltuusto puolestaan valitsee maakuntahallituksen ja tarkastuslautakunnan.
Näiden toimielinten toimikausi ja tehtävät jäävät vajaaksi, koska suorat maakuntavaalit järjestetään vuoden 2018 tammikuussaja uusi maakuntavaltuusto aloittaa saman vuoden maaliskuussa.
Ylöjärveläisvaikuttajat ovat kiinnostuneita jatkamaan luottamustyötä maakuntasolla.
– Olen ehdokkaana, koska minua kiinnostaa isot kokonaisuudet. Vaalit ja poliittiset näkemykset sitten ratkaisevat pääsenkö vielä vaikuttamaan. Mielelläni edustan jatkossakin Ylöjärveä maakunnassa, Sorsa sanoo.
Tämän hetken lainsäädännön mukaan Minna Sorsa ei kuitenkaan voisi olla ehdokkaana maakuntavaaleissa, koska hän työskentelee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tehtävissä. Laki saattaa kuitenkin muuttua niin, että Sorsan ehdokkuus on mahdollinen.
Veli-Matti Antila sanoo niin ikään lähtevänsä ehdokkaaksi ainakin kunnallisvaaleissa.
– Lisäksi olen käytettävissä ainakin väliaikaiseen maakuntavaltuustoon. Itse maakuntavaaleista on vielä vaikea sanoa, Antila toteaa.
Myös Minna Mustakallio-Sorvari on valmis jatkamaan puurtamista maakunnan asioiden eteen.
– Koko maakunnan eteen tehtävä työ kiinnostaa varsinkin nyt, kun se tulee olemaan entistä monipuolisempaa, hän sanoo.
Kaava hyväksyttäneen maaliskuussa
Viime vuosina Pirkanmaan liittoa on työllistänyt ylivoimaisesti eniten maakuntakaava 2040.
Äskettäin nähtävillä olleeseen maakuntakaavaehdotukseen tuli 150 muistutusta. Asukkaiden ja yhteisöjen lisäksi muistutuksen jättivät myös muutamat viranomaistahot.
Vastineet maakuntakaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin käsitellään maakuntahallituksen kokouksessa tammikuussa. Sen jälkeen kaavaehdotus hiotaan lopulliseen muotoonsa.
Tavoitteena on, että maakuntavaltuusto hyväksyy viimeistellyn kaavaehdotuksen ensi maaliskuussa.
– Onhan tämä ollut historiallinen valtuustokausi maakuntavaltuustossa. Olemme tehneet valtavan ison työn maakuntakaavan valmistelussa neljän vuoden aikana, Veli-Matti Antila toteaa.
Viimeisimmät kommentit