Itä-Tampere oli minulle kuin Ilves. Molemmista kasvoi itsestään selvä osa identiteettiäni. Olin asunut Itä-Tampereella, lähellä keskustaa, miltei koko elämäni ennen kuin päädyin muutama vuosi sitten Siivikkalaan. Tällainen on minun Siivikkalani.
Muistan ajelleeni alueella kauan sitten. Ympäristö jätti minuun suopean suhtautumisen, vaikka eksyin. Saatoin miettiä, että voisin asua täällä, jos haluaisin asua maalla. En halunnut.
En ennen kuin muutama vuosi sitten. Tuloaan tekevä esikoinen antoi lopullisen syyn muutolle. Siivikkala valikoitui asuinpaikaksi aivan etsimisemme loppusuoralla.
”Täällä asuminen on kuin maalla asuisi”, vahvisti asunnon entinen omistaja. Voin kuitata kommentin todeksi näiden vuosien perusteella sillä tarkennuksella, että kun maaseutu tyhjenee, tänne on muuttamassa lisää ihmisiä.
Siivikkalan koulun taakse kaavoitetut korttelit ovat suurin tulevaisuuden houkutin. Alta katoaa hyvä sienimetsä, joita täällä onneksi riittää.
Toivon mukaan tulevaisuus säästää tunteen, jota Siivikkala ennen kaikkea edustaa. Jos haluat tehdä retken tänne, voin suositella seuraamaan omaa tunnettani. Auto kannattaa aluksi jättää Teivon ABC:n pihaan ja jatkaa matkaa kävellen.
Tunne alkaa Ilmarinjärventien ja Teivaalantien risteyksestä. Pellot tuovat kiireettömyyden tuntua ja miltei satavuotias, järeä Teivaalan harmaakivinavetta vahvistaa, että nyt ei tarvitse hätäillä. Näkymässä on melkoisesti kontrastia Tammelan terästalon tienooseen.
Ilmarinjärventie jatkuu aukean läpi Ilmarinkalliolle, jonka jälkeen avautuva peltonäkymä pysäyttää, koska Tampereen Hämeenpuistoon on vain yhdeksän kilometriä matkaa. Mittakaava muuttuu sadoista metreistä kilometriluokkaan. Alamäki vie Ilmarinjärvelle, jota voi unohtua tuijottamaan omakotiyhdistyksen pystyttämästä lintutornista.
Kun matkaa jatkaa eteenpäin, päätyy pian Siivikkalan keskustaan. Google Maps tai Wikipedia voivat väittää Siivikkalan keskipisteeksi koulua. Usko pois, oikea keskusta on tuo Ilmarinjärventien ja Siivikkalantien risteys ympäristöineen. Siellä on kaikki, mitä kylän keskustalta voi toivoa: kauppa, pizzeria ja bussipysäkki.
Se on retkeilijälle passeli välipalan paikka. Jos teet retken lasten kanssa viikonloppuna, kannattaa jatkaa Siivikkalantietä koululle, jonka laajennus toi pihapiiriin uusia leikkipaikkoja. Talvipakkasilla jalkapallokentällä riittää luisteltavaa jäätä myös kaukalon ulkopuolella.
Puolitoista kilometriä edempänä, tien vasemmalla puolella siintävä leppoisa Siivikkalan ranta venesatamineen on alueen suosituin retkikohde, mutta myös Siivikkalan päätepiste Pohtosilta on pysähtymisen arvoinen näkymiensä takia. Kivikylkisen sillan alikulkuliikenne on satunnaisista onkijoista päätellen vilkasta. Onhan täällä muutakin nähtävää, mutta tuo selkeä reitti on paras tapa ottaa tuntumaa Siivikkalaan, kunhan sen malttaa edetä rauhassa.
Me asumme muutaman sadan metrin päässä Siivikkalan keskustasta. Metsään on matkaa kirjaimellisesti kivenheitto. Rauhallisessa ympäristössä ymmärtää, kuinka paljon kaupungissa on taustakohinaa. Sitä en enää kaipaa.
Salorinteen mainion päiväkodin pihasta alkava metsikkö on hieno retkipaikka erityisesti siksi, että lapset retkeilevät siellä usein – kiitos päiväkodin aktiivisten ammattilaisten.
Kävelyetäisyydeltä löytyy myös hevosia ja muitakin maatilan eläimiä. Ratsastaminen kielletty -merkki päiväkodin kupeesta lähtevän kävelytien alussa luo tunnelmaansa, eikä haittaa ollenkaan, että sitä ei aina noudateta.
Hevosista päästäänkin poroon. Sellaisen olen lähistöllä nähnyt, aitauksessa asutusalueen kupeessa. En tosin tiedä, onko se Ylöjärvellä mitenkään epätavallista.
Tämä oli vitsi, vaikkakin poro oli aito. Jos vakavasti puhutaan, Ylöjärvi on yllättänyt minut myönteisesti. Tarkoitan kehulla muutakin Ylöjärveä kuin Siivikkalaa, jossa olemme viihtyneet kerrassaan hyvin. Ehkä opin ajan myötä sanomaan asuvani Ylöjärvellä silloinkin, kun vastaan kysymykseen nopeasti, asiaa ajattelematta.
SAMI HUHTALA
Kommentointi on suljettu.