Rehtori Satu Lahtinen: uudessa koulussa yhdistetään molempien vahvuudet

Kodikas opinahjo

Ylöjärveläisen Veittijärven koulun juhlayleisö sai nähdä hienon ja tunteikkaan esityksen opinahjon 20-vuotisjuhlassa. Kyseessä oli läpileikkaus oppilaitoksen kahdesta vuosikymmenestä. Moni liikuttui näkemästään kyyneliin asti.
Veittijärven koulu, peruskoulu

Veittijärven koulun 20-vuotisjuhla oli valovoimainen tilaisuus keskellä pimeintä vuodenaikaa.

Veittijärven koulun 20-vuotisjuhla pidettiin ulkona. Ratkaisu oli onnistunut, sillä pimeimmän vuodenajan ja valon kontrasti toi kaikille lämpimän juhlamielen. Oppilaiden ja opettajien yhdessä valmistama juhlaesitys kuvasi osuvasti muun muassa Veittijärven koulun historiaa ja arkista aherrusta.
Juhlaesitystä oli valmisteltu pieteetillä.
– Harjoittelimme esitystämme noin puolen vuoden ajan, Veittijärven koulun rehtori Satu Lahtinen tunnelmoi heti juhlaesityksen päätyttyä.
Kuten tiedetään, Veittijärven koulun tarina itsenäisenä alakouluna päättyy, ja opinahjo jatkaa yhtenäiskouluna Moision koulun rinnalla. Vaikka muutos on yhtäältä koskettava, se voi olla myös mahdollisuus.
– Odotan sitä, että saamme yhdistettyä molempien koulujen vahvuudet. Tavoitteenamme on tehdä uudesta koulusta toimiva opinahjo, Satu Lahtinen visioi.

Kuin kyläkoulu

Veittijärven koulu, peruskoulu, Lisse Auri, Jukka Auri, Fanny Auri

Lisse ja Jukka Aurin kaikki lapset ovat käyneet Veittijärven koulua. Viimeisimpänä oppivelvollisuuttaan suorittaa Fanny Auri.

Ylöjärveläispariskunta Lisse ja Jukka Auri tietää ja tuntee Veittijärven koulun kuin omat taskunsa.
Vaikka he itse eivät ole kyseistä koulua käyneet, heidän kaikki lapsensa ovat opiskelleet sitä koulussa.
– Lapsemme ovat käyneet tätä koulua vuodesta 1996 lähtien. Kuopuksemme Fanny Auri käy parhaillaan Veittijärven koulua. On ollut aivan ihanaa, että jälkikasvumme on saanut suorittaa oppivelvollisuuttaan pienessä koulussa, Lisse Auri tunnelmoi.
Aurit ovat asuneet kaksi vuosikymmentä Veittijärven rannalla eli Ylöjärven vuoden 1996 asuntomessualueella. Kodin ja koulun välinen yhteys on ollut toimiva.
– Veittijärvi on ollut pitkään kyläkoulunomainen oppilaitos. Lapsillamme on ollut lyhyt matka opinahjoonsa. Lisäksi koulumatka on ollut turvallinen. Voidaan sanoa, että koulu on kuulunut kotipiiriimme, Lisse Auri kehuu.
Uusi isompi kouluyksikkö saa rouva Aurin hieman takajaloilleen.
– Luin Ylöjärven Uutisista ihan kauhuissani uutista siitä, että Veittijärven koulu yhdistyy Moision koulun kanssa suureksi mammuttikouluksi. Mielestäni iso koulukokonaisuus ei ole koskaan oppilaan ja hänen perheensä kannalta kovin ihanteellinen ratkaisu.
Naisen mielestä ison koulun arki ei välttämättä suju yhtä jouhevasti kuin pienemmän yksikön.
– Suuressa koulussa hallinto on  raskaampi. Täällä Veittijärvellä on aiemmin kyetty tekemään opetussuunnitelman puitteissa myös omia ratkaisuja. Hyvänä esimerkkinä tästä käy kielikylpy. Minusta se on ollut mielettömän hienoa, Lisse Auri vertailee.
Veittijärven koulun 20-vuotisjuhla sai ylöjärveläisäidin tunteikkaaksi.
– Juhlaesitys oli aivan huikea. Toteutus oli mielettömän hieno. Minulla ainakin tuli kyyneleet silmiin.
Nuorin tytär Fanny Auri ei ole harmissaan, vaikka Veittijärven koulu yhdistyykin tulevaisuudessa Moision koulun kanssa.
– Mielestäni on hienoa, että koulussa on paljon oppilaita.
Koulunkäynti maistuu ylöjärveläistytölle.
– En oikein osaa sanoa, mikä Veittijärven koulussa on erityisen mukavaa, koska täällä on niin monia kivoja juttuja, Fanny Auri iloitsee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?