Metsäkylässä ihastuttanut tempaus levisi uusiin päiväkoteihin

Isät ja lapset – aikamoiset askartelijat!

Veittijärven ja Tiikon päiväkodit olivat viime viikolla pieniä taidegallerioita. Isänpäivän kunniaksi järjestetty askartelutempaus synnytti mitä mielikuvituksellisimpia teoksia kävijöiden ihmeteltäväksi. Tärkeintä oli kuitenkin se, miten luomukset syntyivät.
isänpäivä, Veittijärven päiväkoti, varhaiskasvatus, askartelu, Henri Ohtonen, Marko Rantanen

Henri Ohtonen (vas.) ja Marko Rantanen osallistuivat Veittijärven päiväkodin askarteluprojektiin mielellään. Kaksikon aherrus synnytti komean majakkasaaren. (Kuva: Suvi Tammilehto)

Pari viikkoa sitten Marko Rantanen oli ihmeissään. Miehen nelivuotias juniori Henri toi tuolloin päiväkodista kotiin kassillisen tarvikkeita, joista piti askarrella yhdessä jotakin näyttävää.
Ylöjärven S-marketin väreillä varustetussa paperipussissa oli kartonkia, mehupurkkien kansia, pakkauspahveja, tapetinpaloja ja vaikka ties mitä. Aikaa oli marraskuun alkuun.
– En ottanut paineita mutta vähän jouduin hillitsemään itseäni, Rantanen naurahtaa.
– Sisäinen insinöörini heräsi, ja piti olla tarkkana, ettei homma karannut lapasesta. Teimme sitten lopulta tällaisen majakan, hän esittelee.
Aavalla merellä olevalle majakalle väsättiin saari, jolla on muun muassa laituri ja aarrearkku. Yksityiskohtia tehtiin kahdestaan huolella.
Valmis työ oli esillä Veittijärven päiväkodin aulassa viime viikolla.
– Minusta tämä oli ihan hauska tempaus. Harvoin sitä tulee askarreltua yhdessä lapsen kanssa, ylpeä isä sanoo hymyillen.

Lahjaksi aikaa

isänpäivä, Veittijärven päiväkoti, varhaiskasvatus, askartelu, Aleksanteri Elomaa

Aleksanteri Elomaa oli tehnyt isänsä kanssa huiman avaruusraketin. – Isi liimasi vaikeat kohdat, Elomaa kertoo valmistusprosessista. (Kuva: Suvi Tammilehto)

Veittijärven päiväkodin isänpäiväprojektin takana oli lähihoitaja Kreetta Sundqvist. Viime vuonna tähän aikaan hän työskenteli Metsäkylän päiväkodissa, jossa kokeiltiin samanlaista, toiminnallista isänpäivälahjaa.
Idea toimi, joten se päätettiin kopioida. Veittijärven ohella askartelutempaus nähtiin nyt myös Tiikon päiväkodissa Haavistolla.
– Perheiden elämä on tänä päivänä aika tavaroiden täyteistä, vaikka yhteinen aika on sitä, millä on lapsille eniten väliä, Sundqvist taustoittaa.
– Perheissä tämä ajatus on ymmärretty mielestäni hienosti. Näihinkin näyttelyihin tuli useita kymmeniä mahtavia askartelutöitä, hän jatkaa kehuen.
Lapsia ja isiä ei kahlittu tiukkoihin kriteereihin ja sääntöihin. Tämä näkyi valmiiden töiden moninaisessa kirjossa.
– Toteutustapoja oli yhtä monta kuin tekijöitäkin. Yhdet satsasivat töihin todella paljon ja toiset taas vain pienen hetken, Sundqvist kuvailee.
– Hienoa kuitenkin oli, että kaikissa töissä näkyi lasten kädenjälki, hän tunnelmoi.

”Kaikki voittavat”

Veittijärven ja Tiikon päiväkotien johtaja Nina Toivonen uskoo, että askartelutempauksen kaltaiset projektit ovat tulleet jäädäkseen. Osallistaminen on yksi Ylöjärven kaupungin varhaiskasvatuksen tärkeimmistä lähtökohdista.
– Kyse on siitä, että lasta kuullaan ja hänelle annetaan mahdollisuudet tehdä itseään koskevia valintoja, hän selvittää.
– Tämä ehkäisee esimerkiksi syrjäytymistä. Kaikki voittavat, kun perheet puuhaavat yhdessä – vaikka sitten askarrellen, Toivonen tuumaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?