Kaukolan seurakunnan lyhyt historia

Vuoden 1999 keväällä sain Viipurista erikoisen puhelun. Inkerin kirkkoon kuuluvan suomalaisen seurakunnan lääninrovasti kysyi, olinko tietoinen siitä, että Sevastjanovaan, entiseen Kaukolaan, on syntynyt luterilainen seurakunta.
Kun Ylöjärvi oli Karjalan evakoiden uudelleen asuttamisen aikaan yksi kaukolalaisten pääsijoituskuntia ja kun itsekin olin naapuripitäjän Räisälän evakoita, lähdin talouspäällikkö Aimo Oravan kanssa tutustumaan tilanteeseen.
Viipurin lääninrovasti lähti tulkiksemme ja kuljettajaksemme. Viipurista lähtiessämme hän pakkasi Ladansa tavaratilaan ison säkin tattaria jaettavaksi suurimmassa puutteessa eläville seurakuntalaisille.
Perille Kaukolaan saavuttuamme kohtasimme silloisen Venäjän todellisuuden. Meille kerrottiin, että Kaukolassa neuvostoaikana toiminut suuri maatalouskolhoosi oli lopettanut toimintansa, sen 3 000 lehmää ja kaikki maatalouskoneet oli myyty ja rahat oli jaettu ties keiden kesken. Suurin osa kylän asukkaista oli työttöminä, miehet juopottelivat ja lapsia pyörtyi kesken koulupäivän nälästä. Rovastin tattarijauhot olivat todella tarpeen.
Kaiken elämän alakulon keskellä kyyhötti surkeassa tilassa suomalaisten aikanaan rakentama suuri tiilikirkko. Siinä oli neuvostoaikana ollut 30 000 kanan kanala, joka jossakin vaiheessa oli palanut. Rakennuksen ovet ja ikkunatkin oli rikottu tai varastettu, osa kattopelleistä puuttui. Se toimi lähinnä alkoholi- ja huumeongelmaisten kokoontumispaikkana.
Tämän todellisuuden keskelle oli vuonna 1996 tullut ryhmä suomalaisia helluntailaisia. He olivat pystyttäneet kokoustelttansa keskelle kylää ja alkaneet pitää herätyskokouksia.
Jotkut kyläläiset tulivat uskoon, heidän joukossaan entinen kiertävä kauppias Viktor Ruzhinsky, joka alkoi suomalaisten lähdettyä koota muita uskoon tulleita rukouspiiriin. Kaikkien tunteman Viktorin raitistuminen ja muu elämänmuutos puhuttelivat kyläläisiä, mutta vastustustakin ilmeni. Viktor hakeutui opiskelemaan Inkerin kirkon seminaariin, ja rukouspiiri rekisteröitiin Inkerin kirkon seurakunnaksi. Viipurin rovasti auttoi, neuvoi ja tuki uuden seurakunnan alkutaivalta.
Toukokuisessa Kaukolassa, Viktorin perheen keittiön pöydän ääressä kuuntelimme Aimon kanssa liikuttuneina ja järkyttyneinä tätä kaikkea. Mutta tomaatin taimet kukkivat joka ikkunalla, baabuskat olivat istutuspuuhissa pienillä maatilkuillaan. Meissäkin heräsi kevään toivo. Ylöjärven seurakunnalle ei olisi suurikaan asia tuoda tähän kaaoksen keskellä elävään kylään ensiapua.
Viktor vei meidät myös surkeassa kunnossa olevaan kirkkoon. Sen pohjoissakarassa seistessämme hän arasti sanoi: ”Me olemme alkaneet rukoilla, että saisimme tähän joskus korjatuksi pienen kappelin kokoontumispaikaksemme.”
Suuressa länsimaisessa viisaudessamme ilmoitimme, että se tuskin on mahdollista. Sen sijaan voisimme yrittää käynnistää hankkeen pienen puusta rakennettavan kappelin rakentamiseksi kirkon tontille.
Kaikki näyttikin menevän aluksi hyvin. Saimme mukaan Nokian, Viljakkalan, Ruoveden ja Parkanon seurakunnat, joissa asui entisiä kaukolalaisia. Tamperelainen arkkitehti Pertti Kaihari lupasi tehdä kirkon suunnittelutyön ilmaiseksi. Sitten kohtasimme venäläisen todellisuuden. Ennen kuin ensimmäistäkään lapion pistoa oli tehty, olimme maksaneet lähes 50:stä anomuksesta, luvasta ja jos jonkinlaisesta paperista.
Saimme tarpeeksemme ja luovuimme hankkeesta pettyneinä.
Asiat siirtyivät Kaukolan seurakunnan omiin käsiin. Ja kohta oli ostettu kerrostalosta kaksio, jossa seurakunta saattoi kokoontua. Muutaman vuoden kuluttua Viktor yllätti meidät. Kirkon entiseen sakastiin oli rakennettu mitä kaunein kappeli. Ja taas jonkin vuoden kuluttua juuri siihen pohjoissakaraan, jonka korjauksen me olimme ilmoittaneet mahdottomaksi projektiksi, oli rakennettu toinen, suurempi kokoontumistila.
Kohta tämä seurakunta täyttää 20 vuotta. Tiedän, että suuressa kirkkosalissakin on alkanut tapahtua jotakin. Ehkä meidät suomalaiset vieraat kohta yllätetään jälleen kerran.
Viktorista on tullut Sevastjanovan kylän keskeinen henkilö sosiaalipuolen asioissa. Seurakunnan nuorisotyöntekijä Dimitri Gletcikov on saavuttanut suuren arvostuksen toiminnallaan. Hänen valmentamansa Sevastjanovin jääkiekkojoukkue on voittanut Käkisalmen piirinmestaruuden osin Ylöjärveltä lahjoitettujen varusteiden turvin.
Olen oppinut Kaukolan seurakunnan elämää seuratessani ja tukiessani kaksi asiaa. Meikäläisen on turha mennä neuvomaan, miten asiat toisessa maassa pitäisi tehdä. Ja rukouksella on valtava voima. Kaukolan seurakunta on aina ollut rukouksen seurakunta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?