Koulujen alkamisen kynnyksellä

Uudet merkkivaatteet piti olla. Ajatuksissani risteilivät hienoinen jännitys ja innostus tulevasta. Näillä eväillä siirryin alakoulusta yläkouluun pääkaupunkiseudulla vuonna 1990.
Nyt oma poikani on saman ikäinen tuore seiskaluokkalainen Pirkanmaalla. Onko jokin muuttunut? Kyllä ja ei.
Vaatteet eivät ole lapselleni läheskään yhtä tärkeitä kuin minulle aikoinaan: sopiva koko ja mukavuus ovat pääasioita. Kun ehdotin uuden koulurepun hankintaa, poika totesi, että vanha revennyt laukku voidaan korjata. Näin teemme.
Koulun kokoa tärkeämpi on ilmapiiri.
Kaikki käymäni koulut ovat olleet oppilasmääriltään suuria. Lähtökohtaisesti arastelin itseäni isompia ja vanhempia, mutta perusturvallisuus oli silti pääosin kunnossa. En usko, että olisin ollut yhtään rohkeampi pienemmässä koulussa.
Sekä pienissä että suurissa opetusyksiköissä on omat vahvat puolensa. Yhteistä kaikille hyville kouluille kuitenkin on rehtorin, opettajakunnan, oppilaiden ja kotien välinen rakentava yhteistyö.
Alaluokilla koin jonkin verran sekä itseeni että muihin kohdistuvaa kiusaamista sillä seurauksella, että nykyään jaksan muistuttaa lapsille pientenkin tarkoituksellisten tölväisyjen voivan satuttaa – vaikka kohde ei sitä näyttäisikään.
Yläluokille siirtyessäni koulu ja samalla myös rehtori vaihtuivat. Kiusaamisen nollatoleranssia korostettiin paljon. Seuraukset olivat myönteiset eikä esimerkiksi koulun tarkkailuluokkalaisia tarvinnut pelätä.
Priorisoinnit ovat arkipäivää.
Mitä, miten ja missä nykykoululaisten kannattaisi opiskella? Yksi valinta johtaa yksiin, toinen taas toisiin mahdollisuuksiin. Tärkeintä mielestäni ovat kasvun mukana syntyvä realistinen itsevarmuus ja käsitys sekä omista tavoitteista että kyvyistä.
Nykykoulu tarjoaa paljon. Toki parannettavaakin aina löytyy. Hienoa olisi, jos eri oppilaat voisivat saada kohtuullisin kustannuksin riittävästi omantasoistaan kehittävää ja hyödyllistä opetusta. Näin toki jo käytännössä osittain toimitaankin. Tasapäistäminen on esimerkiksi matematiikassa turhauttavaa sekä heille, jotka eivät millään meinaa ymmärtää että heille, joille läpikäytävät asiat ovat vain vanhan kertausta.
Rahalliset resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Sama koskee myös opettajien – kuten minkä tahansa muunkin ammattiryhmän – jaksamista. Siksi priorisointeja on tehtävä. Se, että välillä on eletty yli varojen, ei saa tarkoittaa sitä, että niin olisi toimittava edelleenkin.
Peruskoulun jälkeen valintatilanteet monimutkaistuvat.
Mitä isompi lapsi, sitä isommat huolet? Vaikka peruskoulujen välilläkin jo usein tehdään valintoja, peruskoulun jälkeen koittavat vielä suuremmat valinnat: lukio, ammattikoulu vai jotain muuta? Entä toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen? Myös töissä voi ja pitääkin oppia uutta.
Erilaiset pääsykokeet, lähtöpisteet ja kiintiöt saavat aikaan omat haasteensa. Niin kauan kuin karsintaa ei tehdä vasta opiskeluaikana, jolloin osa pakosta joutuisi jättämään opintonsa kesken, sisäänpääsyä opiskelupaikkoihin on syytä rajata.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että elämä on täynnä mahdollisuuksia – enkä ole muuttanut mieltäni. Itse hain ja pääsin Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun maisteriohjelmaan, ja opiskeluni alkavat vajaan kuukauden kuluttua. Pitäisiköhän taas lähteä kouluvaateostoksille?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?