Museonmäellä järjestetään joka toinen keskiviikko satutunti, jossa lapset pääsevät kuuntelemaan perinteisiä ja uusia satuja, jotka lennättävät heidät museon aikakaudelle 1800-luvulle.
Museonhoitaja Sanna Ollila lukee lapsille entisaikojen tontuista. Esimerkiksi lapintonttujen olemassa olosta ei ole varmuutta, mutta niiden epäillään olevan nykyisten joulutonttujen esi-isiä.
”Saunatonttu oli joskus varsin ahkera kaveri, joka tiukalla kädellä huolehti siitä, ettei saunassa viivytty liian pitkään. Muutoinkin saunassa piti käyttäytyä kunnolla.”
”Tontut ovat siivoa ja rauhallista väkeä, joka huolehtii siitä, että muutkin käyttäytyvät siististi sekä rauhallisesti. Mutta kautta aikojen on ollut myös tonttuja, jotka itse ratkeavat räyhäämään eri tavoin.”
Näin kerrotaan Mauri Kunnaksen Suomalaisessa tonttukirjassa, joka oli luettavana museon satutunnilla.
Päätalon penkeillä istui monen ikäistä yleisöä vauvoista kouluikäisiin saakka kuuntelemassa tarinoita entisajan tontuista. Tällä kertaa lapsia oli mukana alle kymmenen, kun edelliskerralla osallistuneita oli ollut miltei parikymmentä. Pieni ryhmäkoko helpotti museonhoitaja Sanna Ollilan lukutyötä, kun hälinää ympärillä ei juuri ollut
– Jos tontun haluaa löytää, pitää siihen uskoa. Mistä tonttuja löytää? Näkyykö tonttuja nurkkien alla? tonttukirjaa lukenut Ollila kysyi ympärilleen pälyilleiltä lapsilta.
Tonttusadut ovat varma valinta, kun lasten huomio halutaan saada pidettyä yllä koko satutunnin ajan. Tonttufanit innostuivat tälläkin kertaa tarkkailemaan vanhan rakennuksen seiniä ja nurkkia tontun näkemisen toivossa.
– Vielä ei ole näkynyt, katonrajaan nauliutuneiden silmäparien joukosta huikattiin.
Satutunnilla tarinat eivät kuitenkaan ole pelkkiä tarinoita vaan niillä on myös syvempi tarkoitus. Lapsia pyritään sivistämään vanhojen satujen avulla, jotta perinteet tulisivat tutuiksi myös nuorelle sukupolvelle.
– Opastamme lapsia satujen muodossa Museonmäen elämään ja historiaan. Näissä lukemissamme saduissa tulevat tutuiksi niin entisaikojen tavat kuin uskomuksetkin, jotka ovat aika olennainen osa suomalaisuutta, Ollila perusteli.
Pakarissa askarreltiin
Aleksanteri Elomaa ei ollut ensimmäistä kertaa museon satutunnilla. Hän askarteli perhosestaan värikkään erilaisine helmineen ja huopatilkkuineen.
Satutuokion jälkeen lapset siirtyivät Sanna Ollilan johdolla pakariin, josta oli loihdittu askarteluhuone. Perinneleikkien sijaan päätettiin askarrella ötököitä kertakäyttölautasista.
Viisivuotias Aleksanteri Elomaa askarteli tätinsä Marianne Yliahon avustuksella perhosta, jonka siivet olivat keltaiset ja täynnä erivärisistä helmistä tehtyjä pilkkuja.
– Olisikohan tämä vaikka sitruunaperhonen, täti ehdotti pojalle, joka nyökytteli vastaukseksi.
Elomaa päätti tehdä sitruunaperhosesta iloisen. Sille leikattiin huovasta valkoinen hymysuu, mustat tuntosarvet ja harmaat silmät.
Askartelun lomassa ei hirveästi kerinnyt juttelemaan, koska touhu oli tarkkaa. Sen verran viisivuotias suostui kuitenkin kommentoimaan, että hän oli ollut satutunnilla myös viime kerralla yhdessä vaarinsa kanssa.
– Silloin luettiin Koiramäki-tarinoita, hän muisteli.
Poika mietti, että perhonen pääsisi paraatipaikalle kotona, kunhan se ensin saataisiin valmiiksi.
– Aletaanpas nyt liimaamaan näitä, hän vinkkasi, jotta juttelusta olisi tullut loppu ja perhonen olisi joskus valmistunut.
Satutunteja järjestetään museolla joka toinen keskiviikko kello 14. Kesän satutunteja pidetään vielä 6.7, 13.7, 27.7, 3.8 ja 10.8
Viimeisimmät kommentit