Uskonnottomien aikuistumisleirien suosio kasvaa yhä

Protukesä alkoi Kurussa

Kuka minä olen? Mikä on minun paikkani maailmassa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan eri puolilla Ylöjärveä tänä kesänä. Perinteisten rippileirien lisäksi aiheisiin paneudutaan hieman vähemmän tunnetuilla Prometheus-leireillä.
Prometheus-leiri, Prometheus-leirin tuki ry, protu, protuleiri, Lähdekorven leirikeskus

Joensuulainen Lila Lovegrove (vas.) ja tohmajärveläinen Emmi Piiroinen tulivat Kurun protuleirille oppimaan ja saamaan kavereita. Tavoitteet olivat jo viikon puolivälissä täynnä. – Viimeisenä iltana on varmasti tosi haikea olo, Lovegrove ennakoi.

Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomilla aikuistumisleireillä on Pirkanmaalla vahva jalansija. Tänä vuonna Prometheus- eli protuleirejä järjestetään maakunnassa seitsemän – ja kaikki niistä Ylöjärvellä.
– Ai miksi juuri täällä? Ylöjärvellä taitaa vain olla niin hyviä leirikeskuksia, että palaamme vuosi toisensa jälkeen, leiriohjaaja Riikka Taskinen arvelee hymyillen.
Viime viikolla Taskinen oli vetämässä yhtä kesän ensimmäisistä leireistä koko maassa. Lähdekorven leirikeskus Kurun Parkkuussa tarjosi 15 nuorelle oivan paikan tutkiskella itseään suhteessa ympäröivään maailmaan.
Ohjelma oli varsin rippileirimäinen – mutta Raamattua ei luettu.
– Tietysti keskustelemme uskonnoistakin, koska niiden rooli maailmassa on suuri. Emme kuitenkaan tuputa mitään, vaan kannustamme nuoria itsenäiseen ajatteluun, Taskinen kuvailee.

Elämänkatsomuksen avartamista

Prometheus-leiri, Prometheus-leirin tuki ry, protu, protuleiri, Lähdekorven leirikeskus

Sitoutumattomat Prometheus-aikuistumisleirit ovat monella tapa samanlaisia kuin rippileirit. Vakavia aiheita käsitellään hauskoilla ja nuoriin uppovilla tavoilla, kuten esimerkiksi näytellen. Raamattuun ei kuitenkaan kosketa.

Suurin osa Lähdekorven nuorista saapui aikuistumisleirille Pirkanmaalta, mutta poikkeuksiakin oli. Emmi Piiroinen ja Lila Lovegrove tulivat Kurun perämetsään Pohjois-Karjalasta asti.
Tyttöjen toiveena oli saada uusia kavereita ja keskustella aiheista, joista 15-vuotiaiden arjessa harvemmin jutellaan.
– Mitä protulla puhutaan, se protulle jää, Piironen naurahti.
– Minulla oli tänne tullessani muutama juttu, joista en ole voinut oikein keskustella kenenkään kanssa. Mutta täällä ne kaikki on jo otettu puheeksi, nuori tohmajärveläinen tarkensi.
Rippikouluun meneminen ei käynyt Piiroisella tai Lovegrovella mielessäkään. Kumpikaan tytöistä ei koe itseään uskovaiseksi, mutta tämä ei vaikuta heidän haluunsa kehittää elämänkatsomustaan.
Protuleirin puolivälissä takana oli jo monta oivallusta riippuvuuksista, terveydestä ja ympäristöstä.
– Minusta rippikoulu ei ole tarpeellinen. Täällä sen ajan, joka kuluisi Raamatun lukemiseen, voi käyttää vaikka muihin tutustumiseen, Piiroinen mietti.

Ei riparin kilpailija

Julkisessa keskustelussa Prometheus-leirit asetetaan usein vastakkain evankelisluterilaisen kirkon rippileirien kanssa. Riikka Taskisen mukaan asia ei ole kuitenkaan näin mustavalkoinen.
– Eiköhän molemmille ole tarpeensa ja paikkansa, hän näkee.
– Kun olin itse 15, kävin sekä riparin että protuleirin. Kumpikin niistä antoi hyviä näkökulmia maailmaan ja elämään, Taskinen kertoo.
27-vuotias protuohjaaja on huomannut selvän muutoksen Prometheus-leirien asemassa Suomessa. Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten harva oli kuullut aikuistumisleireistä, ne tunnetaan nykyään kohtuullisen laajalti.
Prometheus-leirin tuki ry:n mukaan protuleireillä käy vuosittain jo 800-900 nuorta. Määrä on ollut kasvussa joka vuosi.
Tämän suven leirit Ylöjärvellä olivat täynnä jo kesäkuun alussa.
– Vaikka täällä puhutaan vakavista asioista, tunnelma on kuitenkin rento, Taskinen korostaa.
– Kun tulee avoimin mielin, protuleireistä saa aina hyvän kokemuksen, ohjaaja päättää.

Prometheus-leiri, Prometheus-leirin tuki ry, protu, protuleiri, Lähdekorven leirikeskus

Riikka Taskiselle Prometheus-ohjaajaksi ryhtyminen oli sydämen asia. – Olin itse nuorena protuleirillä ja rakastin sitä kokemusta. Haluan samaa hyvää muillekin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?