Ylöjärven keskustan sähköverkossa kulkee nyt entistä enemmän virtaa. Kolmenkulman yritysalueelle on avattu kaikessa hiljaisuudessa uusi sähköasema, jolla varaudutaan kaupungin tulevaan kasvuun. Suurinvestointi maksoi Leppäkosken Sähkölle 1,5 miljoonaa euroa.

Sähkönjakelua tulee yleensä ajatelleeksi silloin, kun se ei pelaa. Tämän tietää myös Leppäkosken Sähkön käyttöpäällikkö Tero Salonen. Kolmenkulman uusi sähköasema parantaa yhtiön toimitusvarmuutta Ylöjärven keskusta-alueilla.
Läntisen Pirkanmaan alueella toimiva Leppäkosken Sähkö valmisteli uuden sähköaseman rakentamista monta vuotta. Rakennustöihin päästiin lopulta tämän vuoden syksyllä.
Caruna Oy:n alueverkkoon asema kytkettiin marraskuun puolivälissä.
– Viralliset vihkijäiset pidetään varmaankin joskus helmikuussa, mutta kyllä tämä jo käytössä on, käyttöpäällikkö Tero Salonen vahvistaa.
Kolmenkulmantien risteyksessä lähellä moottoritien ramppia sijaitseva asema koostuu pienestä päärakennuksesta ja aidatusta kytkinkentästä. Alueella on myös puistomuuntamo.
Teknisesti ilmaistuna sähköasema muuntaa alueverkon 110 kilovoltin jännitteen 20 kilovoltiksi ja siitä edelleen 0,4 kilovoltiksi. Viimeksi mainittu on se jännite, joka kulkee asiakkaiden käyttöön.
– Eli suomeksi sanottuna: asema pilkkoo isoa sähköä pienemmäksi, jotta se sopii kotitalouksiin, Salonen yksinkertaistaa.
Investoinnin myötä Leppäkosken Sähkön verkon kapasiteetti kasvaa 25 megawatilla. Se vastaa karkeasti ottaen noin kahdeksaa isoa tuulivoimalaa.
– Käytännössä tämä on satsaus toimitusvarmuuteen. Ylöjärveläisten kuluttama sähkön määrä kasvaa joka vuosi – tämä pitää huolen, että virtaa riittää.
Laajennusvaraa kahdessa paikkaa
Uusi sähköasema vaikuttaa näkymättömästi tuhansien ylöjärveläisten elämään. Kolmenkulman yritysalueen lisäksi aseman vaikutuspiiri ulottuu ainakin Vuorentaustaan ja Soppeenharjuun.
Rakennustöiden yhteydessä Leppäkosken Sähkö kaivoi maahan 15 kilometriä uutta sähkökaapelia.
– Idässä kaapelin pää ulottuu Teivosta Siivikkalaan asti, käyttöpäällikkö Salonen kertoo.
Kolmenkulman lisäksi Leppäkosken Sähköllä on kaksi muutakin sähköasemaa Ylöjärven alueella. Salonen uskoo, että nykyinen määrä riittää yhtiön tarpeisiin Ylöjärvellä ainakin kymmeneksi vuodeksi.
– Nämä ovat isoja investointeja, joita harkitaan tarkkaan. Viime aikoina olemme rakentaneet sähköasemia keskimäärin kolmen–neljän vuoden välein, kun mukaan lasketaan yhtiömme kaikki alueet, Salonen ynnäilee.
– Sitten joskus kun uutta tarvetta Ylöjärvellä tulee, laajennamme varmaankin näitä olemassa olevia asemia. Sekä Kolmenkulmassa että Elovainiolla on varattuna tilaa uusille muuntajille, hän paljastaa.
Kaapelointi jatkuu koko ajan
Suurin osa Ylöjärvestä kuuluu sähköverkkoyhtiö Elenian reviiriin. Leppäkosken Sähkön vastuulla on sähkön toimittaminen kantakaupungille ja sen lähiseuduille. Ylöjärvi on yhtiölle tärkeää markkina-aluetta.
– 29 000 asiakkaastamme noin kolmasosa on ylöjärveläisiä. Se tarkoittaa, että tänne pitää investoida paljon jatkossakin, Salonen järkeilee.
– Nyt kun tämä asema on avattu, keskitymme taas sähköverkon saneeraamiseen. Se on jatkuvaa työtä, käyttöpäällikkö lisää.
Kuten kaikki Suomen sähköverkkoyhtiöt, myös Leppäkosken Sähkö satsaa lähivuosina paljon maakaapelointiin. Sähkömarkkinalaki määrää, että vuonna 2029 yksikään sähkökatkos ei saisi kestää asemakaava-alueella yli kuutta tuntia ja haja-asutusalueella yli 36 tuntia.
Varmin tapa täyttää pykälä on siirtää johtoja maan alle.
– Tällä hetkellä verkostamme on maakaapelia noin 14 prosenttia. Tekemistä siis riittää, Salonen sanoo.
Viimeisimmät kommentit