Spontaani luovuus kukkii kuolemankin jälkeen

Kurussa lapsuuttaan elänyt Mari Viherkanto menehtyi muutama vuosi sitten, mutta hänen taiteensa elää yhä, nyt Kurun kirjastossa.
Kurulaislähtöisen Mari Viherkannon työskentelyyn kuului spontaaniuden piirteitä. Varsinkin akvarelleja hän teki hetken viemänä, ilman ennakkosuunnitelmia. Tämä kuvan nimetön työ  on syntynyt edesmenneen taiteilijan viime hetkinä. (Kuvat: Kai Viherkanto)

Kurulaislähtöisen Mari Viherkannon työskentelyyn kuului spontaaniuden piirteitä. Varsinkin akvarelleja hän teki hetken viemänä, ilman ennakkosuunnitelmia. Tämä kuvan nimetön työ on syntynyt edesmenneen taiteilijan viime hetkinä. (Kuvat: Kai Viherkanto)

Suusyöpää sairastanut Mari Viherkanto teki taidetta liki viime metreilleen saakka. Siveltimet putosivat kädestä vasta kuukautta ennen varsinaisen saattohoidon alkua, sitten, kun nainen ei enää päässyt sängystä ylös.
– Mari nukahti usein maalaustensa ääreen. Taiteen teko oli hänelle terapiaa ja valmistautumista lähtöön, taiteilijan mies Kai Viherkanto muistelee muutaman vuoden taa.
Nyttemmin taiteilijan äiti Riitta Ranta, taiteilija ja kuvismaikka itsekin, tuumi, että tyttären jälkeensä jättämät työt ansaitsisivat päästä varastosta ja tulla nähdyiksi. Koska Viherkanto vietti merkittävän lapsuusjakson Kurussa ja Rantakin on siellä pitänyt useita näyttelyitään, virisi Viherkannon näyttely tuonne Pohjois-Ylöjärvelle kirjastoon.
Onpa taustalla toinenkin näyttelyjuonne. Viherkanto kirjoitti sairaudestaan kirjan Potilaan polku, ja projektin ohessa oli tarkoitus ripustaa esiin hänen viimeisiä töitään. Näyttely jäi kuitenkin toteutumatta, ja nyt lesken mielessä elää aie vielä joskus pystyttää se. Kuruun moinen ei kuitenkaan mahdu, joten tällä erää nähdään pikku satsi poimintoja taiteilijan taipaleelta.

Luovuutta pursuva tarkkailija

Sivutyökseen taidetta tehneelle, Taideteollisen korkeakoulun tutkinnon hankkineelle ja jo sitä ennen lukuisia harrasteopintoja kartuttaneelle kuvaamataidon opettajalle taide oli jotain luontaisesti pulppuavaa luovuutta.
– Jos vain oli paperin pala, hän piirsi tai kirjoitti siihen jotain helpon oloisesti.
Taiteen teko oli myös seurausta tarkkailijan luonteesta.
– Hän huomasi asioita enemmän kuin muut, myös pieniä detaljeja.
Leski tuumaa, että taide merkitsi Viherkannolle myös jotain uskonnollista. Mies arvelee, että vaimo koki taiteen sekä lahjaksi Jumalalta että yhteyssillaksi Jumalaan.

Viherkannon grafiikkaa leski luonnehtii ikään kuin patinoidun oloisiksi ja vanhahtavan näköisiksi. Tekniikka näet helposti luo tällaista vaikutelmaa, kuten tässä Takkua-teoksessa.

Viherkannon grafiikkaa leski luonnehtii ikään kuin patinoidun oloisiksi ja vanhahtavan näköisiksi. Tekniikka näet helposti luo tällaista vaikutelmaa, kuten tässä Takkua-teoksessa.

Spontaanein ottein

Tuo uskonnollisuus näkyy myös teosten aiheissa. Paljon on enkelikuvia ja toisaalta vaikkapa maisemia, joissa silmä lepää ja jotka leski katsoo jotenkin ylimaallisuutta henkiviksi, arkisen elämän ylä- tai ulkopuolella oleviksi. Mutta oli myös ihmissuhteisiin liittyviä teoksia.
– Ei hän vain jossain eetterissä ollut.
Viherkannon päälajit olivat grafiikka ja akvarelli. Myös kamera istui käteen. Pääasiassa Viherkannon työt ovat esittäviä. Ote oli kuitenkin pelkistävä ja tyylittelevä. Usein jostain väriläiskästä ponnistaen taiteilija loihti muutamin viivoin hahmon, vaikkapa ihmisen tai eläimen.
Tyylin ja tekniikoiden taustalta Kai Viherkanto löytää spontaaniutta. Akvarellissa taiteilija pystyi etenemään jonkin alkuläiskän ja hetken viemänä. Grafiikkaa taas oli suunniteltava, mutta vedostusvaihe ja värien valinta soivat yllätyksellisyyttä.
– Mari tykkäsi siitä, että jokaisesta grafiikan vedoksesta tulee erilainen.
Valokuvauksessakin oli välitön ote.
– Hän ei lavastanut kuvia tai pyrkinyt täydelliseen otokseen vaan kulkiessaan kuvasi.
Pelkistävyys lienee sekin spontaaniuteen liittyvää.
– Tunnelman luomiseen riitti se määrä piirtoja, joita Mari käytti.
Miehen mukaan töistä uhkuu kauneus ja silmää lepuuttava vaikutelma. Usein taulut heijastelevat tunnetiloja.
– Kyllä niissä kaikissa on jokin tunnetaso, jota voi jäädä pohtimaan tai josta voi jäädä heijastelemaan itseään. Maisemat saavat kaipaamaan johonkin vastaavaan paikkaan, ja enkelitauluissa on myös toivo näkymättömästä maailmasta. Ihmissuhdetaulut taas voivat olla monimutkaisempia: niiden mysteeriä voi yrittää ratkaista – miettiä, mistä töissä voisi olla kyse.

Taiteilija suosi myös uskonnollisia aiheita, esimerkiksi enkeleitä, kuten tässä Enkelten suru -teoksessa.

Taiteilija suosi myös uskonnollisia aiheita, esimerkiksi enkeleitä, kuten tässä Enkelten suru -teoksessa.

Jälkeen jäivät usko, toivo ja rakkaus

Taiteilijan leskeä työt puhuttelevat ikään kuin portteina tai ikkunoina toiseen todellisuuteen.
– Sen ei välttämättä tarvitse olla pois tästä maailmasta, vaan se voi olla myös jokin muu paikka kuin se, jossa kuvan katselija on.
Entä mitä Viherkanto jätti taakseen taiteelle tai ihmisille yleensä?
– Kai nämä perinteiset usko, toivo, rakkaus. Sen, että vaikka voikin olla kurjaa, kurjuus ei ole viesti, jota hänen taiteensa välittää. Pienissä arkisissakin asioissa on kauniita yksityiskohtia.

Edesmenneen Mari Viherkannon näyttely Kurun kirjastossa 15. joulukuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?