Ylöjärveläinen näyttelijä-ohjaaja-teatterinjohtaja tarvitsee ympärilleen kokonaisen tekijöiden verkoston näytelmää laatiessaan. Itse teoskin on kuin verkko: ensin punotaan päälinjat, joita sitten täytetään.
Näytelmän teko vaatii valtavasti valmistautumista. Ohjaajana Kirsi-Kaisa Sinisalo käy käsikirjoitusta läpi uudelleen ja uudelleen. Aikataulu ja suunnitelma määräävät varsin tiukasti tahdin. Esimerkiksi näytelmän valmistumisen hetkeä ei voi valita fiilistelemällä. – Perusratkaisujen improvisoinnille on hirveän vähän tilaa.
Kirsi-Kaisa Sinisalo oli vasta näyttelijäopiskelija, kun hänen repertuaarinsa jo laajeni esiintymisestä ohjaamiseen.
Tuolloin hän alkoi opettaa näyttelijäntyön kursseja – eräänlaista ohjaamista sekin. Teatterinjohtajan uran urjetessa kuvaan astui myös johtopesteihin kuuluva suoranainen ohjaajan työ.
Ohjaus kiinnosti Sinisaloa, sillä näyttelijänä hän oli nähnyt ja oppinut sen saloja.
– Ohjaajan työ on näyttelijän auttamista. Se kiehtoi. Elämä on oppimismatka: on hyvä löytää uusia näkökulmia, hän selittää hyppyään uusiin mutta tuttuihinkin saappaisiin.
Naista kiinnosti myös kokonaisuuden hallinta. Teatterin laajaa ohjelmistoa pyörittävälle ja sitä eri kanteilta katsovalle johtajalle ohjaaminen tarjoaa yhden näkökulman palettiin. Ohjaajana hän pääsee myös luomaan näytelmän kaikkia osasia, vieläpä oman tahtonsa mukaan, toisin kuin näyttelijänä.
– Voi luoda koko sen maailman.
Teksti käsiin, työryhmä kasaan
Näytelmäprojekti viritetään idulle jo pari vuotta ennen ensi-iltaa. Alkajaisiksi on saatava teksti.
Teksti voi löytyä niin, että Sinisalo tai vaikkapa näyttelijä sattuu lukemaan jonkin käsikirjoituksen ja saa voimakkaan intuitiivisen tunteen sen oivallisuudesta. Sitten on vielä luettava sivuja monesti ja mietittävä, sopiiko näytelmä teatterin ohjelmistoon ja yleisön toiveisiin.
– Jos innostun jostain, olisi kiva, että se kiinnostaisi ainakin 7 000:tta muutakin ihmistä.
Teksti voidaan myös kaivaa esiin valikoimalla. Tuolloin lähtökohtana on toive juuri tietyn tyyppiselle näytelmälle.
Toisinaan käsikirjoitus hankitaan teettämällä. Pohjana voi olla vaikkapa käsikirjoittajan ehdottama tai tälle annettu aihe. Teettämiseen turvaudutaan myös silloin, kun on löydetty jokin teksti, joka on muokattava näytelmämuotoon.
– Yhdessä tehdään. Luen ja kommentoin versioita. Neljästä kahdeksaan kertaa teksti palaa minulta käsikirjoittajalle. Kyllä siinä tuntee olevansa hirviö, Sinisalo kauhistelee toisen tekstiin puuttumista mutta toisaalta iloitsee mahdollisuudesta räätälöidä vaikkapa rooleja tietyille näyttelijöille.
Alkumetreillä valitaan myös työryhmä. Näyttelijät pulpahtelevat mieleen usein jo tekstiä lukiessa. Sekin vaikuttaa, onko käytettävissä vain oman talon näyttelijöitä. Niin ikään tarpeistoväki, lavastajat, äänimiehet, markkinoijat ynnä muut napataan remmiin.
– Tuotantokokouksia ruvetaan pitämään noin vuotta ennen ensi-iltaa.
Alku on paljolti myös ohjaajan valmistautumista: lukemista yhä uudelleen ja harjoitusprosessin aikatauluttamista tunnin tarkkuudella.
– Esitys pitää nähdä valmiina.
Kuin yhden ja saman kuvan väritystä
Kun päästään varsinaiseen työhön, vaiheet etenevät limittäin.
Oheistyöryhmäläisten, kuten lavastajien, kanssa suunnittelu aloitetaan jo ensimmäisellä tapaamiskerralla ja tilannetta päivitetään joka toinen viikko. Pukujen ja lavasteiden tekoon on ryhdyttävä pari kuukautta ennen harjoitusten alkua, jotta näyttelijöiden ei tarvitse virittäytyä autiolla lavalla. Harjoitusten mittaan rekvisiitta valmistuu.
Ääniä ja valoja taas aletaan toteuttaa vasta harjoitusten aikana: tekniikka-ammattilaiset seuraavat treenejä ja ideoivat niiden avulla.
Harjoittelu koittaa pari kuukautta ennen ensi-iltaa. Joskus treenirupeama saatetaan tosin pilkkoa pariin erilliseen osaan, vaikka keväälle ja syksylle.
Ideaali olisi edetä kronologisesti. Vierailijoiden tai yhteistyöteattereiden kanssa joudutaan kuitenkin käymään kohtauksia läpi pomppienkin.
Harjoittelu on kuin verkon rakentamista ja täyttämistä. Ensin kaikki kohtaukset tai vaikka puolet niistä käydään läpi kertaalleen. Sitten aletaan alusta ja taas alusta.
– Pitää palata monta kertaa, jotta teksti menee päähän ja roolin ymmärtää. Harjoittelu on niin kuin värittäisi samaa kuvaa aina uudestaan, jotta siihen saisi lopulta oikeat sävyt.
Ohjaajan rooli on perusratkaisujen tekemistä. Hän päättää tunneilmastot, lavalla liikkumisen ja sellaisen.
– Voihan olla, että näyttelijän ja ohjaajan tulkinnat ovat erilaiset. Sitten sovitellaan, kumpi on oikeassa.
Näytelmää valitessa on mietittävä ohjelmistokokonaisuutta. Tekstin löydyttyä on vielä saatava oikeudet ja varmistettava, että niiden edellyttämät kriteerit näytelmän toteutuksesta voidaan täyttää. Sinisalon ohjauksiin lukeutuvat esimerkiksi Havannan kuu ja Kuubalainen serenadi.
Aikataulu määrä valmistumisen
Valmista tulee ensi-iltaa edeltävällä viikolla.
– Työehtosopimus määrää, että silloin mitään ei saisi enää muuttaa, jotta kaikki voisivat keskittyä valmistautumiseen, Sinisalo sanoo ja toteaa syyksi työturvallisuudenkin: on voitava kulkea tottuneesti jo pimeiksi vedetyissä kulisseissa ja niin edelleen.
Asia ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoinen. Vielä ensi-illan jälkeen tulkinta syvenee.
– Ensi-iltaan mennessä näytelmä on tehty valmiiksi, mutta noin kymmenen esityksen jälkeen juttu on oikeasti valmis – koko maailma kulkee luonnostaan.
Esitysten mittaan saatetaan myös joutua tarkistamaan työtä. Jos vaikkapa rytmi alkaa reistailla tai näyttelijät lisäävät omiaan, ohjaajan on puututtava peliin.
Pääasiassa ohjaajalla on kuitenkin käsillään jo nautinnon vaihe.
– Jos näytelmästä voi olla ylpeä, on ihana tunne, vähän kuin se, jos lapsi oppisi ajamaan polkupyörää.
Viimeisimmät kommentit