Tuulisia selityksiä

On ollut sellainen kesä, että useimmat liittävät sen yhteyteen lainausmerkit.
Ylivoimaisesti kovimpia säällä spekuloijia ovat yleisurheilijat.

Ap sonnnenKun Nooralotta Neziri juoksi Joensuun eliitissä selvästi alle Suomen ennätyksensä, ruvettiin kalkuleeraamaan, mitähän kello olisi mahtanut näyttää 0,2 sekuntimetriä vähäisemmässä myötäisessä.
Toisaalta NoLo muistutti  välittömästi huippujuoksunsa jälkeen, että saman verran vastatuulta, ja SE olisi jäänyt kolmen kymmenyksen päähän.
Suurelle yleisölle asiaa on hirveän vaikea realisoida. Osa yleisurheilun aktiiviseuraajistakin pitää tuulipuheita selittelynä.
Homma on mennyt niin  naurettavaksi, että muutama kollega ei uskalla enää edes käyttää koko selvittää- tai selittää-verbejä, vaikka kyllähän lauseesta pitää muuten voida käydä ilmi, liittyykö kyseisiin teonsanoihin arvolatauksia.
Mikään ei estä kokeilemasta tuulen vaikutusta ihan itse. Mitatkaa tuulisella säällä vaikka 80 metrin pätkä tavallista hiekkatietä ja juoskaa se ensin täysillä vastatuuleen ja sitten myötäiseen. Tietysti muutaman minuutin palautuksella.
Mieluummin niin päin, jollei ensimmäisen juoksun rasitus vielä pulpahtaisi turhan voimakkaana esiin myötätuulessa.
Pyytäkää kaveria ottamaan aikaa älykännykällä, sillä kaikissahan niissä sekuntikello on. Ero on niin valtava, että lennätte takapuolellenne kuin Puppe J-P Kuselan säestäjänä.
Sitten väsätkää pari aidantapaista radalle. Ei niiden tarvitse olla virallisen korkuisia – kunhan jotain hökötyksiä. Sitten lähdette ja yritätte osuttaa askeleenne niin, että ponnistus lähtisi optimikohdasta.
Laskekaa käyttämänne askeleet, ja taas ihmettelette, miten huima ero voikaan olla myötä- ja vastatuuleen. Voitte toki päätyä samoihin askelmääriin, mutta ihan eri asia miten: sipsutellen vaiko harppoen.
Sitten valitsette sellaisen ojan, jonka yli tiedätte pääsevänne muutaman askeleen vauhdilla ja ponnistuksella. Ensin myötätuuleen. Sitten odotatte vastapuuskaa ja kas: todennäköisesti putoatte polvillenne vastapenkalle.
Seuraavaksi piirtäkää laaja kaari, jota noudattaen yritätte juosta rennosti, mutta terävästi ja loppua kohti kiihtyvästi noin kymmenen askeleen juoksun. Piirtäkää sama kaari sekä myötä- että vastatuuleen päin, koska kumminkin osaatte sen kaaren paremmin toiselle jalalle.
Myötätuuleen kaari tuntuu loppuvan kesken, mutta vastaiseen joudutte venyttämään askeltanne niin, ettette taatusti saisi kunnon ponnistusta aikaan siitä harponnasta.
Jäljellä on vielä seiväshyppy. Kaatakaa viiden metrin koivunkarahka – mieluummin omasta metsästä – ja kokeilkaa sen kantamista juosten myötä- ja vasta-, mutta myös sivutuulessa.
Sitten etsikää jämerät tikapuut ja kuvitelkaa seisovanne siinä puhurissa viidessä metrissä pää alaspäin niin, että keskushermostonne automaatiosysteemi kertoo teille sekunnin ties kuinka pienissä osissa, mitä kaikkea pitää tehdä.
Ei ole yksinkertaista, ei. Sitä paitsi monelle jo pelkkä hyppääminen alastulopehmusteelle viidestä metristä on ylivoimainen temppu. Ainakin minulle on.
Oletetaan, että olette tehnyt tämän kaiken poutaisessa, kohtalaisen lämpimässä säässä. Toistakaa koko homma kaatosateessa, myöhäisillan viileydessä sekä helteessä, jos vielä meitä sillä siunataan tänä suvena.
Verbit ”selittää” ja ”selvittää” voivat kuulostaa korvissanne sen jälkeen aavistuksen erilaisilta kuin ennen.
Urakan lopuksi ottakaa tikkamatsi vastatuuleen. Voittaja saa kokeilla kentänhoitajan luvalla moukarinheiton pyörähdyksiä, mutta turvallisuussyistä ilman moukaria.
Tai jos ette viitsi urheilemaan ruveta, kaatakaa tuulisella ja mielellään sateisella keskikokoinen puu – edelleen mieluiten omalta maalta. Kyllä nämä asiat silläkin tavalla selviävät.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?