Viime torstaina kehitysvammaisten päivätoimintakeskus Huiske sai vieraakseen kolme suurlähettilästä. Sähköpyörällä pihaan kurvanneella delegaatiolla on tärkeä sanoma, jota se julistaa meneillään olevalla matkallaan läpi Suomen: ystävyys kuuluu kaikille – myös vaikeasti vammaisille!
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Petri Virolainen pakkasi kolmipyöräisen Helkamansa takalaukut kotonaan Keravalla ja suuntasi sarvet kohti Oulua.
12 päivän taival kulkee tosin kiertoteiden kautta, sillä matkan varrella asuu monta uutta ystävää.
Yksi heistä on 20-vuotias Miikka Heikkinen, jota Virolainen tuli viime torstaina tapaamaan Ylöjärvelle. Heikkinen asuu perheensä kanssa Ylöjärven keskustassa ja viettää päivät Huiskeen päivätoimintakeskuksessa.
– Kuulin Huiskeesta ja täällä käyvästä Miikasta ja ajattelin kurvata Oulun-reissulla moikkaamaan, Virolainen kertoo.
Heikkisen lisäksi moikattavina oli seitsemän muuta Huiskeen päivätoimintaan osallistuvaa.
Tällaisia tapaamisia Virolaiselle kertyy matkalla Ouluun toistakymmentä. Virolainen haluaa konkreettisesti puuttua kipeään ongelmaan: vaikeavammaisten yksinäisyyteen.
Virolainen on huolissaan siitä, että vaikeasti vammaiset jäävät helposti ilman ystäviä. Erityisesti puhevammaisten on vaikea luoda ystävyyssuhteita, sillä heidän sanatonta viestintäänsä ei
aina ymmärretä.
– Kaikki tarvitsevat ystäviä. Tavoitteeni on murtaa vammattomien ja vammaisten välistä muuria.
Virolainen toivoo, että hänen pyöräilytempauksensa rohkaisee yhä useampaa ystävystymään vaikeavammaisen kanssa.
Ystävyyden ilosanomaa levittämässä kulkee myös kaksi apuria: pehmolelusiat Ville ja Nasse.
– Näitä jäi aika paljon kotiin. Vain Ville ja Nasse pääsivät kyytiin, koska ne ovat ystävyyden suurlähettiläät, pehmosikoja keräilevä Virolainen kertoo.
Pyörä johdatti ystävyyden luo
Petri Virolainen tietää, mitä yksinäisyys on. Ahkera kynäniekka kertoo blogissaan, että hänen elämänsä ensimmäiset 30 vuotta menivät ilman yhtään ystävää.
Lievästi kehitysvammainen poika ei koulussa päässyt piireihin mukaan. Hän joutui välillä jopa juoksemaan väkivaltaisia kiusaajia karkuun.
Kaikki kuitenkin muuttui kymmenen vuotta sitten, kun Virolainen sai Helkaman Kolmikko-polkupyörän.
Ensiajelulla kolmipyöräisellään Virolainen päätyi kehitysvammaisten kerhoon, missä hän tapasi vaikeasti vammaisen Jaakon. Jaakosta tuli Virolaisen ensimmäinen ystävä.
Pyörä toimii ystävyyden kuriirina edelleen. Helkaman Kolmikko on tosin vaihtunut sähköavusteiseen E-Trikeen. Sen selässä Virolainen kurvailee nyt tuhansia kilometrejä vuodessa käydäkseen tapaamassa uusia ystäviä kehitysvammaisten asuntoloissa ja toimintakeskuksissa.
– Teen kerran vuodessa pitkän reissun. Satulassa istun melkein joka päivä, Virolainen kertoo.
Virolainen ei itse tasapaino-ongelman vuoksi pysty ajamaan tavallisella kaksipyöräisellä.
– Haluan näyttää kaikille erikoisryhmiin kuuluville, että meiltäkin onnistuvat nämä pitkät fillarireissut, kunhan vain on sopivat vehkeet.
Katri Helenan tahdissa
Keravalta Ouluun on linnuntietä 510 kilometriä. Virolaisen matkamittariin kilometrejä kertyy rutkasti enemmän, koska mies rullailee E-Trikellään vain pikkuteitä pitkin. Hämeenlinnasta Tampereelle Virolainen matkusti laivalla.
Tien päällä seuraa pitävät Suomi-iskelmät. Kuulokkeissa soivat esimerkiksi Matti ja Teppo sekä Katri Helena.
Katri Helenan kappale Vain hieman rauhaa soi silloinkin, kun Virolainen ajoi ensimmäistä kertaa kolmipyöräisellään – ja tapasi ensimmäisen ystävänsä. Nyt tuo kappale on Oulun-reissun tunnuskappale.
– Laivamatkalla Hämeenlinnasta kapteeni laittoi kappaleen soimaan komentosillalla. Pääsin kertomaan laivamatkustajille viestistäni ja kysyin sitten, kuinka moni on valmis ottamaan ystäväkseen vaikeasti vammaisen. Kyllä aika monelta käsi nousi, Virolainen kertoo.
Ylöjärven Huiskeesta matka jatkui Kurun ja Ruoveden kautta kohti Virroilla sijaitsevaa Louhenrinteen ryhmäkotia. Välietappina oli piipahdus lounaalla uuden ystävän Miikka Heikkisen kotona.
12 päivän matkanteon jälkeen Virolaisen on tarkoitus saapua määränpäähänsä Ouluun. Siellä ohjelmassa on torijuhla ja lehdistötilaisuus. Ensin matkamies kuitenkin huilahtaa.
– Ihan ensimmäisenä poksautan kuplivaa taustajoukkojen kanssa, hän kertoo hymyillen.
Petri Virolaisen matkaa voi seurata hänen blogissaan: ouluntorille.blogspot.fi/
