Vanhuskaksikko imee elämän värejä kaupungissa

Iäkkäät toverukset osoittavat näyttelyllään, kuinka kaupungissa kulkeva vanhus tarkkaa elämän vivahteita ja kuinka vanhus on osa noita vivahteita.
Juhani ”Jussi” Manner (vas.) ja Jussi Hautamäki nauttivat elämästä kaupungissa, sillä siellä kaikki tarpeellinen on lähellä. Kaupungissa he myös aistivat koko elämänkaaren, johon heidänkin ikävaiheensa olennaisena osana kuuluu.

Juhani ”Jussi” Manner (vas.) ja Jussi Hautamäki nauttivat elämästä kaupungissa, sillä siellä kaikki tarpeellinen on lähellä. Kaupungissa he myös aistivat koko elämänkaaren, johon heidänkin ikävaiheensa olennaisena osana kuuluu.

Kuvat kaduista, puistoista, rakennuksista; toreista, kaupoista; lapsista ja aikuisista täplittävät Viljakkalan kirjaston seiniä. Niiden kupeessa juoksevat sanat: kuvia tulkitsevat runosäkeet.
Sanojen kirjoittaminen on vaatinut kynäilijältään Jussi Hautamäeltä vähintään kolmen päivän kaavaa.
– Ensin pitää löytyä idea eli tarinan juoni, mies kuvaa alkua ja toteaa, että toinen vaihe on pyhitetty varsinaiselle kirjoittamiselle.
– Sitten pitää olla yksi päivä editointiin eli sen katsomiseen, tuliko runosta hyvä.
Idean hapuiluun saattaa hiipiä joskus luomisen tuskaa.
– Idean löytämiseksi yleensä kävelen, kuten Sibelius ja Tolstoi. Pitää saada jokin rauha, jotta idea löytyy.
Kun langanpää löytyy, puuhan luonne usein muuttuu.
– Monta kertaa tulee ei nyt ihana mutta vapauttava tunne ”tästä se tulee”.

Kaupunkia ja elämää vanhussilmin

Kuvat ja runot muodostavat Hautamäen ja Juhani ”Jussi” Mannerin Seniorit kaupungissa -kiertonäyttelyn.
Pohjana olivat Mannerin ottamat kuvat, joissa kaupunkimaisema toistui. Otostensa joukkoa Manner laajensi sukeltamalla saman aihepiirin kuviin:
– Selasin muun muassa Aamulehden ja museokeskus Vapriikin arkistokuvia.
Kuvien aihepiirit vaihtelevat työstä katuelämään, taloista pihoihin ja perheestä hupiretkiin sekä urheiluun. Se, miten kaikki tämä liittyy vanhuksiin, selittyy näkökulmalla: näyttely kuvastelee, kuinka vanhus kulkee kaupungissa ja millaisena hän tämän näkee. Kuvien kohteena on siis paitsi vanhusten omaa elämää, myös heidän havaintojaan ympäröivästä elämästä.
– Kaupunki ei ole taloja vaan ihmisiä, Manner korostaa ihmisten osaa kaupungin olemuksessa, vaikka linssin läpi tallennettuja rakennustenkin tunnelmia on esillä.
Kuvat olivat Hautamäen runoiluun lähtölaukaus. Mies ei kynäillyt tekstejään selostamaan kuvia suoraan vaan heijastelemaan näiden maailmaa.
– Mietin, mitä kuvista tulee mieleeni, millaisen mielikuvan minä niistä saan.
Kynäniekka kuitenkin toteaa, ettei mikään runo irtaudu valtavan kauas kuvasta.
– Niillä on aina jokin yhtymäkohta.
– Pohjana tietysti ovat oma elämäni ja omat kokemukseni, ja runoihin liittyvät myös tunteet ja tuntemukset, Hautamäki kuvaa säkeidensä tunnelmia ja luonnetta.
Riimejä miehen runoissa ei ole, mutta rytmiä hän alleviivaa.
– Se on runossa tärkeää ja ehkä tärkeintä.
Hän tähdentää myös ytimekkyyttä ja tarinan uskottavuutta.
– Ei pidä vain huitaista vaan täytyy kirjoittaa sellaisia asioita, jotka ovat voineet tai voisivat tapahtua.

Viljakkalan kirjastossa esillä olevassa näyttelyssä nähdään palasia vanhusten havainnoimasta elämästä. Kuvin ja sanoin perataan muun muassa katuelämää, työtä ja vapaa-aikaa.

Viljakkalan kirjastossa esillä olevassa näyttelyssä nähdään palasia vanhusten havainnoimasta elämästä. Kuvin ja sanoin perataan muun muassa katuelämää, työtä ja vapaa-aikaa.

Iäkkäät elämänkaarella

Kokonaisuudesta tuli tiivis. Se koostuu kahdeksasta seinätaulusta, jotka Erja Helenius saattoi ulkoasuunsa.
– Ajatuksemme oli, ettei tavaraa saa olla liikaa. Ihminen, joka katsoo näyttelyä, voi hahmottaa sen melkein yhdellä silmäyksellä, Hautamäki selittää.
Tiiviydestä huolimatta vanhusten elämä näyttäytyy julisteissa monipuolisena. Monien ikävaiheiden, entisyyden ja nykyisyyden sekä eri elämänalueiden mukanaolo ilmentää, kuinka vanhukset ovat osa elämänkaarta ja yhteiskuntaa.
– Olemme ujuttaneet ajatusta, että ihminen on ihminen lapsuudesta hautaan saakka ja ettei hän muutu missään vaiheessa kokonaan joksikin toiseksi.
Kaksikko itse pitää vanhusten elämää hedelmällisenä.
– On kiinnostavaa, että on käytössä kaikki tämä elämässä saatu materiaali ja kokemus. Jos osaa suhtautua niihin positiivisesti, ne ovat rikkaus, Hautamäki mietiskelee.
Kaupunki on kaksikon mielestä olennainen seikka, joka tekee vanhuksen elämästä hyvää.
– Siellä ovat asiat, joita iäkäs tarvitsee, Manner perustelee.
Työnsä hedelmään kaksikko on tyytyväinen.
– Paneuduimme työhön ja annoimme siihen itsemme. On vaarallista ruveta arvostelemaan omaa työtään, mutta voin sanoa, että tyytyväinen olen. Se, onko näyttely kiinnostava, on katsojan asia, se on hänen silmässään, Hautamäki puntaroi.

Kuvan ja sanan areena vanhuselolle

Näyttelyn siemen oli valokuvausta harrastavan ja sisustusarkkitehtinä muutenkin visuaalisen sekä kaupunginosiin katseensa kiinnittävän Mannerin kuvissa. Mies silmäili otoksiaan, sai idean ja otti yhteistyöyhteyttä Tampereen kaupungin kulttuuripalveluihin.
Pontimena oli halu tuoda vanhusten elämää esille. Välineeksi miehet tahtoivat kuvan ja sanan yhdistelmän, koska he eivät näe sitä usein vanhusmaailmassa, kun taas vaikkapa harrastetarjontaa piisaa. Ja onhan yhdistelmä eittämättä kuvaaja-runoilijaparille ominainen.
– Kuvat ja sanat tukevat toisiaan, kuin siskot ja veljet. Kuningasajatuksemme koko yhteistyöllemme on, että kuvat eivät kerro yhtä paljon yksin kuin silloin, jos niiden rinnalla on sanat, Hautamäki tuumaa.

Seniorit kaupungissa -runo-valokuvanäyttely Viljakkalan kirjastossa 29. huhtikuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?