Komilainen kuvataiteilija ei voisi pysytellä yhdessä paikassa. Kolme kotia ja matkustelu avaavat silmiä yhä uudesti.
Peltotaipaleen varrella ui aamupäivän valossa vanha talo.
Täällä on syntynyt sinioranssinen Apteekin kaappi -maalaus, joka nähdään nyt suomenlinnalaisgalleriassa. Täällä main taulun maalannut Marjatta Hanhijoki myös piti pari vuotta sitten Ylöjärven Uutistenkin raportoiman suomalais-venäläisen maalauskurssin. Ja täällä Hanhijoki asuu neljäsosan vuotta.
Taulun juuret ovat vankasti täällä Viljakkalan Komin talossa. Apteekkarin kaappi näet seisoo sen seinustalla. Usein huoneesta toiseen ulottuvia näkymiä maalaava taiteilija piti tätä litteääkin hyllynäkymää kauniina lähtökohtana asetelmalle. Siihen sai mukavasti aseteltua esineitä.
Niiden, tuliaisten, osalta taulun juuret ovat kuitenkin myös maailmalla, mikä kielii osuvasti Hanhijoen kiertävästä elämästä.
Asuinpaikkojen atmosfäärejä
Komi ja Hanhijoen lapsuusaikainen mummola, nyt hänen kotinsa, merkitsevät naiselle virkistävyydestään huolimatta työpaikkaa.
– Aika lähellä asuu sukulaisia ja naapureita. Annan suuren arvon sille, että joka ainoa antaa minulle hyvän työrauhan.
Paikka ikkunoista kiertävine valoineen ja talonpoikaisinteriööreineen on myös inspiroiva. Hanhijoki saa sieltä yhä uusia aiheita.
– Sanotaan, että kirjailija tekee samaa kirjaa koko elämänsä. Minä koen, että teen aina samaa kuvaa.
Paikka merkitsee hänelle myös jo lapsuudesta kumpuavaa perusturvallisuutta ja -onnea. Sinne on helppo mennä.
Mutta nainen asuu myös Helsingissä ja Hailuodossa. Kombo syntyi, koska nainen on tottunut vaihtelevaan asumiseen ja koska hänellä on entuudestaan noihin paikkoihin asuin- tai lapsuusside.
– Mahdottomalta tuntuisi, etten voisi liikkua! hän tyrmää ajatuksen järjestelyn hankaluudesta.
Asuinpaikat suovat Hanhijoelle taiteellista itua. Kullakin on oma atmosfäärinsä: Komilla luontonäkymiä uhkuva talonpoikaisrauha, Hailuodon saarella karu ja joka puolelta valoa puskeva miljöö sekä Helsingin työhuoneella monen tilaustyön vaatima neutraali ympäristö.
Ennen kaikkea asuinkolmikko merkitsee naiselle silmien huuhtomista, kuten hän itse muotoilee.
– Paikkojen välillä on etäisyyksiä ja aikaa. Ehdin unohtaa asioita ja kun tulen takaisin, paikka on minulle uusi, kuin lahja, hän hihkuu mutta ynnää, että suola on myös tuttuudessa – tiedossa, että paikka on odottamassa.
Reissailu tarjoaa näköhavaintoja
Lisäksi Hanhijoki reissaa näyttelyitä pitämään, kursseja luotsaamaan, työskentelemään ja huvimatkailemaan. Vaikka työmäärä varsinkin iän myötä väsyttää, ei itse reissailu rasita.
– Vaarini oli taksin kuljettaja. Tulee varmaan siitä geeneissä, että tykkään autoilusta ja paikasta toiseen siirtymisestä.
Kiertely suo taiteellista antia.
– Minulle kuvan tekemisessä näköhavainto on tärkeä. En osaa tehdä muistinvaraisesti enkä kuvitella oikein mitään. Ilman paikkaa silmäni eivät paikkaa näe.
Reissuilta urkenee myös materiaaleja, valokuvia, luonnoksia…
Paikka talteen kuvan tunnelmaan
Kolmasosakomilaisen päätekniikat ovat grafiikka ja akvarelli. Lisäksi hän tekee öljyväritöitä sekä valokuvaa, ja taas yhtenä merkkinä kiertelystä on Kiinan-matkalta tarttunut tussitekniikka.
Hahnhijoki on sisäkuvien maalari. Maisematkin ovat aina sisältä katsottuja. Voisi siis luulla, ettei paikalla ole väliä. Eikä sillä, mikä paikaksi valikoituu, olekaan merkitystä.
– Jokaisella on hailuotonsa. Paikka voisi olla vaikka Itä-Röttölä. Vuosien ystävyys, se, että paikka on minuun sisään juotettu, tekee paikasta tärkeän.
Mutta valikoituneen paikan ominaispiirteet, kuten valo ja tunnelma, ovat olennaisia.
– En kestä jotain sisätilaa, jos se on ruma. Paikasta pitää innostua. On pieni rakastuminen, kun löydän uuden paikan.
Tarkalla, kerros kerrokselta maalattaessa kohteeseensa pureutuvalla katseella kuvia tekevä nainen on myös paikalle uskollinen, vaikka tyylitteleekin töitään ja rakentaa kuvamaailman itse jättämällä esimerkiksi jotain pois. Hän tahtoo välittää hetken ja kertoa näkymällä paikkaan kuuluvasta ihmisestä. Hän pitääkin itseään otteeltaan dokumentaristina – taas merkki liikkuvasta, paikkoja hakevasta mielenlaadusta.
Paikat näyttelyn taustatekijöinä
Suomenlinnan näyttelyssäkin piilee paikkakirjoa: tekijät ovat Helsingistä, Hämeenkyröstä ja Komista. Kopla syntyi Hanhijoesta, taiteilijaystävästä Mirja Airaksesta ja tämän koreografityttärestä Iiris Raipalasta, joka pelasti äitinsä akvarelleja uunin liekeiltä ja loi niistä veistoksia.
Näyttelyn Varma potäter – Kuumia perunoita -nimi tulee Airaksen äidin peruja olevasta perunaliinasta, joka esiintyy parissa Hanhijoen teoksessa. Airas myös työskentelee keittiönsä kupeessa, perunoiden kiehuessa. Otsake on siis liima, ei näyttelyn aihe.
Ulkopuolisen silmiin Komi ei näyttelyssä näy – mutta aiheiden ja tunnelman lähteenähän se tietysti on, siinä kuin Hailuoto tai Helsinki.
Akvarelleja, valokuvia ja akvarelliveistoksia Varma potäter -näyttelyssä Suomenlinnassa Helsingin Taiteilijaseuran rantakasarmin galleriassa 2.–26. huhtikuuta.
