Larry Love on taas valmis tarttumaan kitaraan

”Uuden musiikin tekeminen kiinnostaa”

Monta vuotta julkisuudesta poissa olleelle Lauri Markkulalle kuuluu hyvää. Huippusuositun Negative-yhtyeen kitaristina tutuksi tullut Markkula – taiteilijanimeltään Larry Love – haaveilee tällä hetkellä kahdesta asiasta.
– Ensinnäkin olisi mukavaa suorittaa lukio loppuun. Ylöjärvellä yo-lakki jäi aikoinaan 13 kurssin päähän, Markkula sanoo.
– Musiikkiakin säveltäisin taas mielelläni. Jos jokin bändi kaipaa hyvää kitaristia, minuun saa ottaa yhteyttä! hän naurahtaa.
Nykyään Lauri Markkula saa kävellä Tampereen ja Ylöjärven kaduilla rauhassa. Vielä pari vuotta sitten tilanne oli toinen. – Moni tunnisti minut Negativen jäseneksi aika pitkään, myös sen jälkeen kun olin jättänyt bändin. Pitkä tukkani kiinnitti ihmisten huomion, äskettäin hiustyyliään muuttanut Markkula nauraa.

Nykyään Lauri Markkula saa kävellä Tampereen ja Ylöjärven kaduilla rauhassa. Vielä pari vuotta sitten tilanne oli toinen. – Moni tunnisti minut Negativen jäseneksi aika pitkään, myös sen jälkeen kun olin jättänyt bändin. Pitkä tukkani kiinnitti ihmisten huomion, äskettäin hiustyyliään muuttanut Markkula nauraa.

Neljä vuotta sitten Lauri Markkula teki raskaan päätöksen. Negative-yhtye sai jäädä taakse, ja edessä oli suuri tuntematon.
Mies myöntää, että tapaus on jäänyt hieman kaivelemaan.
– Ilmoitin erostani videoviestillä Youtubessa, ja muu bändi suuttui siitä aika pahasti. Kieltämättä olisin voinut hoitaa sen tyylikkäämmin, hän pohtii.
– Mutta toisaalta en voinut jatkaakaan. Ilmapiiri oli muuttunut niin kireäksi, että näin lähdön ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi, Markkula painottaa.
Negativen riveissä Markkula oli päässyt toteuttamaan unelmiaan. Hän oli rocktähti, jota palvottiin aina Japania ja Väli-Amerikkaa myöten. Vuorentaustalaisen seinä täyttyi kultalevyistä, ja miehen kynäilemät biisit nousivat listojen kärkeen.
Nyt tuo aika tuntuu Markkulasta etäiseltä.
– Ikään kuin se olisi jokin irrallinen jakso elämässäni, hän yrittää kuvailla.
– Nousimme pinnalle hirvittävän nopeasti, ja suosiomme tuntui kasvavan koko ajan. Meillä kävi tavallaan jatkuvasti hyvä tuuri. Harva bändi pääsee samaan kierteeseen, jossa Negative oli, kitaristi jatkaa.
Jatkuvalla nousukiidolla oli myös varjopuolensa. Parikymppisinä rockelämän pyörteisiin tempautuneet nuorukaiset joutuivat taistelemaan bändin sisäisten jännitteiden, päihteiden ja taustajoukkojen odotusten ristitulta vastaan.
Lopulta Negative vetäytyi keikkalavoilta kokonaan vuonna 2013.
– Mietin monta kertaa, oliko lähtöni oikea ratkaisu. Mutta taisi se olla – bändihän alkoi rakoilla muutenkin aika pian eroni jälkeen, Markkula järkeilee.

”Rimani on korkealla”

Nykyään Lauri Markkula elelee Tampereella ja miettii, mitä haluaisi elämällään tehdä. Opiskelu on alkanut kiinnostaa, mutta alan valinta on vielä kysymysmerkki.
– En tiedä, mitä minusta tulee isona, Markkula virnistää.
– Nuorena elämäni oli pelkkää musiikkia aamusta iltaan. Mitään varasuunnitelmaa minulla ei koskaan ollut. Negativen jälkeenkin panin nopeasti pystyyn uuden bändin, koska en oikein muutakaan osannut, hän juttelee.
LoveMore-nimeä kantanut Markkulan bändiprojekti kuopattiin lopullisesti noin vuosi sitten. Yhtyeen vaatimattomaksi saldoksi jäivät yksi keikka ja kaksi levytettyä biisiä.
Tieto vapailla markkinoilla olevasta huippukitaristista on kiirinyt muusikkopiireissä kauas. Viime aikoina Markkulan puhelin ja sähköposti ovat laulaneet ahkerasti.
– Kyselyitä erilaisiin bändiprojekteihin tulee silloin tällöin. Mitään hirveän kiinnostavaa ei ole kuitenkaan vielä sattunut kohdalle, mies sanoo.
– Tarjouksia saa esittää, mutta rimani on korkealla. Yhtyeen pitää kolahtaa minulle heti täysillä, jotta olisin kiinnostunut siihen liittymisestä, hän tarkentaa.
Viimeaikaisen hiljaiselonsa aikana Markkula kertoo kehittyneensä soittajana entisestään. Kitara on hänen mielestään instrumentti, josta voi oppia lähes loputtomasti uutta.
Mitään paineita ammattimuusikon uran jatkumisesta mies ei kuitenkaan ota.
– Juuri nyt uuden musiikin tekeminen kiinnostaa. Säveltäminen on se minun juttuni, jota olen viime aikoina kaivannut, hän tiivistää.

Paluustakin puhuttu

Länsitamperelainen Negative oli viime vuosikymmenen suurimpia rockilmiöitä Suomessa. Lauri Markkula (toinen oik.) kuului bändiin sen alkumetreiltä lähtien. (Arkistokuva)

Länsitamperelainen Negative oli viime vuosikymmenen suurimpia rockilmiöitä Suomessa. Lauri Markkula (toinen oik.) kuului bändiin sen alkumetreiltä lähtien. (Arkistokuva)

Lauri Markkula tunnetaan edelleen laajalti Larry Lovena. Negative-yhtyeen iskemä leima seuraa miestä todennäköisesti hautaan saakka.
– On aika yllättävää, miten moni tuntuu kaipaavan Negativea. Minäkin saan yhteydenottoja faneilta päivittäin, Markkula hämmästelee.
– Moni kyselee, milloin alan taas tehdä musiikkia. Negativen paluutakin toivotaan aika paljon. Yritän aina vastata kaikille faneille, koska arvostan tällaista välittämistä todella paljon, hän kiittelee.
Niin, voisiko Negative vielä palata? Se on kysymys, johon Markkula ei osaa tarkkaan vastata.
– Puhuin siitä kyllä Jonne Aaronin kanssa jokin aika sitten. Olemme taas hyvissä väleissä. Paluuseen liittyisi kuitenkin paljon kysymyksiä – se ei ole ihan yksinkertaista, kitaristi pyörittelee.
– Parilla Negativen jäsenellä on elämässään jo uusia juttuja, esimerkiksi perhettä. Lisäksi Jonne vaikuttaa olevan nyt niin innostunut soolourastaan, etten tiedä, olisiko hänellä enää kiinnostusta bänditouhuihin, hän huomauttaa.
Markkulaa itseään ajatus vanhan koneen käynnistämisestä kiehtoo – ainakin periaatteessa. Pääsyy sille, että liekki Negativea kohtaan ei ole kokonaan sammunut, on innokkaissa kannattajissa.
– Fanien takia toisaalta toivon, että Negative voisi vielä tehdä jotakin yhdessä. Mutta mitä se sitten voisi olla – sekin on oma kysymyksensä, Markkula toteaa.
Ylöjärven kansainvälisimmän rocktähden puhe Negativen tulevaisuudesta on rönsyilevää ja polveilevaa. Mitään selvää kantaa Larry Love ei halua mahdolliseen paluuseen ottaa.
Kaikesta kuitenkin huomaa, että ajatus kutkuttaa.
Hieman, mutta kuitenkin.
– Ehkä järkevintä olisi heittää ensin yksi keikka, kokeilla miltä se tuntuisi ja miettiä jatkoa sitten, hän innostuu spekuloimaan.

Lauri Markkula

Kuka: 32-vuotias rockkitaristi
Taiteilijanimi: Larry Love
Tunnettu: Negative-yhtyeen entisenä säveltäjänä ja sanoittajana
Levytykset Negativen kanssa: War of Love (2003), Sweet & Deceitful (2004), Anorectic (2006), Karma Killer (2008), God Likes Your Style (2009), Neon (2010)
Kotoisin: Ylöjärven Vuorentaustasta
Muuta: isä tunnettu studiomuusikko ja kitaransoitonopettaja Heikki Markkula, sisko entinen Idols-kilpailija Saara Markkula

”Kolmas levymme oli paras”

Vuonna 1997 perustettu Negative-yhtye julkaisi aktiiviaikanaan kaikkiaan viisi albumia. Jokaisella niistä kitaraa soitti Lauri ”Larry Love” Markkula.
– Paras levymme oli mielestäni vuoden 2006 Anorectic. Hiili Hiilesmaa tuotti sen, ja lopputulos kuulosti loistavalta – jotenkin eniten Negativelta, Markkula puntaroi.
Anorectic oli Negativen kolmas studioalbumi. Sen julkaisun jälkeen yhtye vaihtoi levy-yhtiötä ja paineet musiikillisen linjan muokkaamiseen kasvoivat.
– Meistä haluttiin tehdä kansainvälinen tuote, mikä sinänsä oli ihan ok. Ikävä kyllä ympärillemme alkoi kerääntyä ihmisiä, jotka luulivat tietävänsä meitä paremmin, miltä Negativen piti kuulostaa, Markkula lataa.
Kolmannen albumin äänityksistä Markkula jäi myöhemmin kaipaamaan etenkin rentoa ja välitöntä tunnelmaa.
– Luova hulluus virtasi studiosessioissa. Uskon, että se kuuluu myös levyllä, hän hymyilee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?