Sananvapauden ritari n:o 1

Pariisin Charlie Hebdo -satiirilehteen tehty kammottava verilöyly sai minut, 45 vuotta sanan säilää heiluttaneen kirjoittajaveteraanin pohtimaan syntyjä oikein syvältä.
Sanan- ja ilmaisunvapaus kuuluu ihmisoikeuksiin, mitä Suomessa on totuttu pitämään itsestään selvyytenä, jota tarjoillaan aina – kuin Manulle illallista.
Eniten niskani ovat saaneet punoittamaan ihmiset, jotka ovat kirjoittaneet tai sanoneet kasvotusten, että Pariisin tapahtumat saivat kohtuuttoman huomion toimittajien ollessa iskun kohteena.
+++++
Olen vakaasti ja varmasti sitä mieltä, että tulkinta toimittajien ylilyönnistä on täysin väärä. Pariisissa iskettiin länsimaista sivistystä ja sanan- sekä ilmaisunvapautta vastaan – joka ikistä humaanin sivistyksen kannattajaa, niin oikealla kuin vasemmalla.
Satiirin tavoitteena on asettaa kaikki kultaiset vasikat naurun alaisiksi, jotta ne eivät keräisi fanaatikkoja ympärilleen lietsomaan vihaa muita kohtaan.
Meitä vasten kasvoja syljettyjä on satoja miljoonia, ellei miljardi. Piste.
+++++
Sananvapaus on herkkä – kuin veteen piirretty viiva. Suomen sananvapauden ritari numero yksi on mielestäni Ilmari Turja. Mieheltä kaadettiin lehti toisensa jälkeen alta, mutta lehtimiesveri veti takaisin – ja entistä ehompana. Turjan sananvapautta ei nujerrettu Suomessa lopullisesti koskaan, vaikka lehtiä kaatui alta kuin heinää.
Kaikki poikkeusyksilöt erottuvat jo varhain laumasta. Turja näytti tämän Vaasan lyseon kolmannen luokan ainekirjoitustunnilla 1910-luvulla, kun opettaja antoi aiheen ”äskeinen lupapäiväni”.
Tapasin kriivariksi itsensä tituleeranneen Turjan vuoden 1981 joulukuussa hänen Herttoniemen-kodissaan, jossa veteraani muisteli:
”Kirjoitin kynä sauhuten, haukuin koko koulun, koululaitoksen, opettajat, talon kylmät ja kolkot seinät. Päätin kirjoituksen manaukseen, että silti tällaista koulua pitää vielä käydä…!” Turja nauroi vedet silmissä.
+++++
Turjahan sai Suomen Kuvalehdestä kenkää rahapiirien painostuksen vuoksi, kun Ilmari tarttui rohkeasti liike-elämän epäkohtiin. Tämä tapahtumasarja olisi oman juttunsa väärti. Turja ei jäänyt tuleen makaamaan vaan perusti Uuden Kuvalehden, jota Lauri-isäni tilasi kotiin Koivumäkeen.
Minua järkytti perin juurin Turjan kirjoitus sotamies Hytin tapauksesta vuoden 1959 joulukuun numerossa. Olin 12-vuotiaana uteliaimmassa lehdenlukuiässä. Hytin tapaus Uudessa Kuvalehdessä ja Tulilahden murhat Aamulehdessä olivat ensimmäisiä lukujäristyksiä, mitä varhaisnuoruudesta muistan.
+++++
Ilmari Turja sai yltiöisänmaallisten ihmisten vihat päälleen heti sodan jälkeen julkaistuaan lehdissään ensin pohjalaisten sotilaiden kunniaa puolustaneen Kumurin-jutun. Siinä tapatettiin miehiä kyseenalaisin perustein.
Sotamies Hytin tapaus kosketti lukijaa syvältä.
Emil Reinhold Hytti oli rauhallinen perheenisä, joka harhaili Neuvostoliiton suurhyökkäyksen jälkeen jatkuneiden taisteluiden yhteydessä metsissä.
Hytin kohtaloksi koitui silloisen majurin S. O. Lindgrenin pikaistuksissa tehty, raakalaismainen tappo. Varatuomari Turja kirjoitti Uuteen Kuvalehteen, ettei Suomen lain mukaan kukaan komentaja voi ampua sotamiestä eli panna kuolemanrangaistusta täytäntöön ilman oikeudenkäyntiä, kenttäoikeutta tai pikaoikeutta.
Upseeri ja paikalla ollut kersantti todistivat: Hytti rukoili Lindgreniä. ”Älkää ampuko, herra majuri.” Minulta jää pieniä lapsia.
Mikään ei auttanut. Parabellum kajahti ja teloittaja sanoi: ”Korjatkaa paska pois.”
Kuvalehti haastatteli Lindgrenin taistelulähettiä, alikersantti Olavi Liisananttia. Hän kertoi olleen vähällä, ettei ampunut konepistoolillaan Lindgreniä tapauksen jälkeen. Itsesuojeluvaisto kuitenkin voitti: hän uskoi, että tapauksen jälkeen tarvitaan todistajiakin, puri hampaansa yhteen eikä vetänyt liipasinhanaa.
Tämä oli Turjalta rohkea sananvapauden puolustus sodanjälkeisissä tunnelmissa.
+++++
Liike-elämään Turja sohaisi oikein kunnolla niin sanotussa margariinisodassa.
Tässä oli lähtölaukaus: ”On ehdonvallan asia, syövätkö ihmiset voita vai sen korviketta. Mutta heidän pitää saada tietää, mitä he penneillään ostavat, että siis purkin ja pussin päällä on selostettava, mitä se sisällänsä pitää. Ettei Mirri-vainaata sanota kookospähkinäksi.”
Ensin Turja sai vinkin free-lancerkirjoittajalta, että rasvasulattamoissa kaikki ei ollut niin kuin piti. Sitten vuorineuvos K. E. Kivivuori kirjoitti Turjalle, että Raision tehtailla on käytetty eläinraatoja ja muita kiellettyjä aineita.
Sitten tuli monenlaista kriittistä tietoa ulkomaisista trusteista, muun muassa Unileverista.
”Suurissa laitoksissa ovat tavallisesti asiat kunnossa, mutta miten lienee laita pienillä, joihin on päättynyt monen Heluna-vainaan, Musti-vainaan ja Mirri-vainaan matka. Tilapäisesti. Sieltä ne ovat reissanneet uudessa muodossa maailmalle. On myös saatava selville, mitä on ulkomailta tuotu taloon. Myrkkyemulgaattoria on käytetty, ja kysymys esitetään nyt viranomaisille.”
Siitä seurasi ilmoitusboikotti. Ja lopulta Uusi Kuvalehtikin tempaistiin alta.
Turja keinutteli monta vuosikymmentä myöhemmin Kulosaaren-kotinsa keinutuolissa ja myhäili sananvapauskysymykseeni:
”Kyllä lehti pystytään nujertamaan. En tiedä, onko se ilmoittajien, rahaporvarien vai toimituksen sananvapautta.”

JORMA MARTTALA

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?