Ylöjärven, Nokian, Pirkkalan, Lempäälän, Vesilahden, Kangasalan ja Oriveden vastuunkantajat taistelevat voimakkaasti sotelakiehdotuksen uhkia vastaan

Miksi valtio kurittaa kohtuuttomasti palvelunsa hyvin tuottavia kuntia?

Tamperelainen kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) moitti kehyskuntien tuoman adressin kansien sysimustaa väriä, kun hän otti vastaan Tampereen kehyskuntien yhdessä sorvaaman kannanoton sotelakiehdotuksen sudenkuopista viime keskiviikkona eduskuntatalossa Helsingissä.
Pirkkalan pormestari Helena Rissanen (sd.) ja Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Haapaniemi vastasivat demarikansanedustajille, että synkät kannet kuvaavat tarkasti nokialaisten, ylöjärveläisten, kangasalalaisten, lempääläläisten, pirkkalalaisten, orivesiläisten ja vesilahtelaisten ahdistavia sotetunnelmia.
– Julkisuudessa oleva sotelakiehdotus ajaisi toteutuessaan tällä hetkellä hyvin toimivat kunnat ahdinkoon, Rissanen ja Haapaniemi korostivat.
Raimo Kouhia (vas.), Helena Rissanen, Leena Joensivu ja Tuula Petäkoski-Hult kertoivat pelkojaan sotelakiehdotuksen vaaroista viime keskiviikkona.

Raimo Kouhia (vas.), Helena Rissanen, Leena Joensivu ja Tuula Petäkoski-Hult kertoivat pelkojaan sotelakiehdotuksen vaaroista viime keskiviikkona.

Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Haapaniemi  vaati, että nykyisen eduskunnan on palautettava sotelakiluonnos uudelleen valmisteltavaksi.
– Takaisinveto on meidän kaikkien ehdoton vaatimus, hän kiteytti.

”Otamme viestinne vakavasti”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen sanoo, että tällä hetkellä sotepallo on vahvasti eduskunnan perustuslakivaliokunnan hyppysissä.
– Lakiehdotuksessa on hyvin paljon avoimia kysymyksiä, jotka liittyvät juuri perustuslaillisiin näkökohtiin, hän lohduttaa.
Satonen kertoo ymmärtävänsä Tampereen kehyskuntien murheet, sillä näihin päiviin saakka peruspalvelunsa mallikelpoisesti hoitaneet kunnat uhkaavat joutua kärsijöiksi niin valtionosuuksien suurmenettäjinä kuin kohtuuttomasti nousevien sotelaskujen saajina.
– Otamme huolenne hyvin vakavasti. Välitän viestinne eteenpäin, Satonen lupasi.

”Ykkösketjulla liikkeellä”

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Jukka Gustafsson koki, että Tampereen kehyskuntien taakka on raskas, koska kunnat ovat lähettäneet ykkösketjunsa Arkadianmäelle.
Tamperelaisena kansanedustajana Gustafsson väitti tuntevansa ja jakavansa jokaisen naapuripaikkakunnan tulevaisuuden ongelmat.
– Olen haasteistanne hyvin perillä, hän vakuutti.
Gustafsson sanoi, että sotelakiehdotuksessa on runsaasti kipukohtia.
– Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) on erittäin hyvin kartalla sotelakiehdotuksesta. Luotan, ettei asiassa tapahdu onnettomuuksia, tamperelaiskansanedustaja toppuutteli.
– Sotelakiehdotuksen käsittelemisen kanssa tulee kiire, sillä eduskunnan hallintovaliokunta ei ole vieläkään päässyt aloittamaan kuulemisia aiheesta, Gustafsson huokasi.
– Ymmärrän hyvin teidän esille nostamanne epäkohdat ja vien viestiänne eteenpäin, hän lupasi.

”Turha tehdä sutta”

Jari Haapaniemi (vas.) sai kansanedustajat mietteliäiksi. Kehyskuntien murheita kuuntelivat muiden muassa Arto Satonen, Jukka Gustafsson, Lea Mäkipää, Arto Pirttilahti ja Sauli Ahvenjärvi.

Jari Haapaniemi (vas.) sai kansanedustajat mietteliäiksi. Kehyskuntien murheita kuuntelivat muiden muassa Arto Satonen, Jukka Gustafsson, Lea Mäkipää, Arto Pirttilahti ja Sauli Ahvenjärvi.

Kihniöläinen kansanedustaja Lea Mäkipää kuunteli hyvin tarkalla korvalla kehyskuntalaisten terveisiä.
– Sotelakia on turha viedä pakolla maaliin, jos luonnoksessa on isoja epäkohtia. Emme tarvitse susilakia, hän painotti.
Mäkipää jakoi myös kehyskuntien vastuunkantajien huolen kuntien päätösvallan hupenemisesta.
– Sotelakiehdotukseen kuuluvien tehtävien poistuminen kunnalta merkitsee noin viidestäkymmenestä kuuteenkymmeneen prosenttia päätösvallan katoamista toisiin käsiin, perussuomalainen muistutti.
Lea Mäkipää odottaa, että lähipäivät tuovat odotettua tietoa sotelakiehdotuksen kohtalosta eduskunnassa.

”Takapuoli edellä puuhun”

Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti totesi, että sotelakiehdotuksesta kantautuu kuntakentältä poikkeuksellisen runsaasti kielteistä palautetta.
– Aikataulun tarkistaminen on viisasta.
– Lopputuloksen kannalta on tärkeää, etteivät lainsäätäjät mene soten kanssa takapuoli edellä puuhun.
Muun muassa talousvaliokunnassa oleva Pirttilahti harmittelee sitä, että sotelakiehdotuksessa on häiritsevän paljon liikkuvia palasia.

Vihreiden kanta tyrmistytti

Kehyskuntien delegaatio tyrmistyi helsinkiläisen kansanedustajan Outi Alanko-Kahiluodon tarjoamasta kylmästä kyydistä.
Vihreiden kansanedustaja soisi sotejunan kiiruhtavan määränpäähänsä.
Pormestari Helena Rissanen vetosi seurueensa jokaiseen jäseneen, jotta he antaisivat nopeasti palautetta Alanko-Kahiluodon ylimielisestä käyttäytymisestä adressin luovutustilaisuudessa.

”Paineet tunnistetaan”

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi myönsi, että sotelakiehdotus on nostanut pinnalle runsaasti paineita.
– Perustuslakiehdotuksen käsitteleminen on historiallinen ja todella ison mittaluokan ratkaisu.
– Sotehankkeessa on kyse koko maan asiat uuteen uskoon laittavasta uudistuksesta. Huomio kiinnittyy kuntien vahvaan itsemääräämisoikeuteen sekä rahaan. Esitetyt soteratkaisumallit merkitsisivät toteutuessaan raskasta iskua monen kunnan taloudelle, hän ynnäsi.
Ahvenjärvi on perustuslakivaliokunnassa.

”Saimme kerrottua asiamme”

– Paikalla olleiden eduskuntaryhmien edustajat vihreitä lukuunottamatta ottivat asiamme omakseen, Pirkkalan pormestari Helena Rissanen ynnäsi Helsingin-matkan antia.
Ylöjärven kaupunginvaltuustonpuheenjohtaja Leena Joensivu on vakuuttunut, että vierailu vaikuttaa sotelakiehdotuksen tulevaisuuteen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?