Maanviljelijäperheen vesa Jaakko Syrjä niitti lopulta elämänsä tärkeimmät vainiot kirjallisuuden saralla. Niin työssä kuin yksityisarjessa hän on tähynnyt ja rakentanut maamme kirjallista satoa. Siispä perjantainen suomalaisen kirjallisuuden päivä on oiva hetki kurkistaa miehen elämän multiin ja satoon.
Kirjallisuus on sivellyt kirjailija ja kustannustoimittaja Jaakko Syrjän elämään päävärin, lukuisine sävyineen. Tämä onkin tehnyt miehen elämästä sanalla sanottuna antoisan.
– Kirjallisuus on yksinkertaisesti ollut hyvin pitkälle elämäni sisältö. Se on myös ajatteluni tapahtumakenttä. Ja kaikki ne ihmissuhteet, joita se on tuonut…, mies myhäilee.
Syrjän kirjallisuuselämä on niin rikas, että siitä olisi itsestäänkin kirjallisuudeksi:
– Pekka Tarkka on sanonut, että muistelmissani olisi kirjan ainesta, Syrjä kertoo kirjallisuudentutkija-kääntäjän toteamuksesta.
Pystymetsästä kirjamaailmaan
Jo pikkupoikana Jaakko Syrjä sai päähänsä, että osaisi kirjoittaa. Elämä tuntui kuitenkin kovin loputtomalta – vielä ehtisi tarttua kynään. Hän ei liioin tuntenut itseään vain hengenmieheksi vaan halusi olla ja oli muutakin, kuten palomies.
– Jonain päivänä päätin, että tulee varsinainen elämänvalhe, jos en näytä edes itselleni pystyväni kirjoittamaan.
Nuorukainen osallistuikin Tampereen kaupunginkirjaston kirjoituskilpailuun.
– Kirjoitin enemmän kumilla kuin kynällä, ja jätin tekstin viime hetkellä.
Mutta osallistuminen kannatti. Mies voitti. Ja sai jalkansa kirjamaailman oven väliin.
– Siinähän minulle, täysin pystymetsän miehelle, aukesi mahdollisuus, mies kertoo hämmästellen, kuinka sai kutsun kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän kirjallisuuspiiriin.
Piirissä nuorukainen tapasi kirjailijoita, ja Väinö Linnan kanssa urkeni syvä ystävyys ja molemminpuolinen kiinnostus.
– Linna sanoi, että novellini kertomistapa viittaa ihan romaanin tekijään. Hän kehotti minua, vähän romaaneja tuntevaa, lukemaan aluksi vaikkapa Alex Matsonin Romaanitaiteen ja Lauri Viidan Moreenin. Luin ja sitten aloin kirjoittaa.
Askeleet kantoivat: kustannussopimus irtosi jo ennen kuin romaanikäsikirjoitus oli valmis.
Vaikka kustannustyön sittemmin imaisemalta Syrjältä syntyi vain kolme romaania, hän tunsi aina olevansa sielultaan kirjailija. Hänen olikin kyseltävä itseltään, haittaavatko työt toisiaan. Kirjailijan uraansa mies katsoo kaikesta huolimatta tyytyväisenä.
– Niitä kirjoja, jotka olen kirjoittanut, en korjaisi.
Hyvästä kirjoittajasta hyväksi lukijaksi
Elämänpolku yllätti kirjailijaksi mielineen Syrjän. Se kuljetti hänet kustannuskonkariksi.
Polunpäähän nuori kirjailija päätyi, kun häntä pyydettiin kirjoittajapiirin ohjaajaksi.
– Itseänihän minä enemmän opetin kuin muita.
Kun piiri poiki kirjailijoita ja kustantajat äkkäsivät Syrjän lukijan taidot, kustannusala nappasi hänet huomaansa.
– Kirjailijahan minusta piti tulla. Mutta sanotaan, että hyvä kustannusvirkailija on harvinaisempi kuin hyvä kirjailija, Syrjä kertoo, kuinka ohjaus- ja lukukyvyt haluttiin valjastaa.
Vuodet tekivät Syrjästä niin kustannusvirkailijan, mainospäällikön kuin kotimaisen kirjallisuuden osaston johtajan. Pään päällä oli vuoroin WSOY:n, vuoroin Gummeruksen katto. Syrjä ahersi muun muassa Kalle Päätalon editorina ja saattoi Timo K. Mukan uralleen.
Kaiken keskellä mies tapasi ja nai Kirsi Kunnaksen, sai lapsia, viljeli maata, remontoi ylöjärveläiskoulua taloksi, kirjoittikin. Lopulta muut työt oli kuitenkin jätettävä, jotta viimeinen kirja syntyi. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen kun ei tahdo onnistua ruuhkassa.
Vuosikausien kustannustyö oli miehelle antoisaa, vaikka hän siihen vahingossa ajautuikin. Se tarjosi kirjoittamisen ohelle luovan kanavan, jossa sai nähdä toisten mahdollisuudet ja auttaa tekstin etsinnässä silloin, kun ei itse kirjoittanut.
Kustantajan silmät tarjosivat Syrjälle myös vertailupintaa hänen oman kirjailijuutensa hahmottamiseen:
– Koin olevani ihan erilainen kirjailija kuin Linna.
Toisaalta kustannustyö oli melkoista luovimista aikana, jolloin kirjallisuus kehittyi paljon. Syrjä joutui tasapainoilemaan realismin ja modernismin leirien välillä.
– Tiesin ja halusin tuoda esiin, ettei realismi ole ihan sitä, mitä oikoisesti käsitetään. Realismi on kuin iso maha, joka pystyy imemään itseensä asioita muistakin ismeistä. Jouduin tavallaan puolustamaan realismia, mies kertoo ja ynnää samalla joutuneensa pitämään myös nuorten modernistikirjailijoiden puolia.
Kotikin ruokki kirjallisuusnälkää
Syrjän oman työn ohella myös perhe ja kirjailijatuttavien piiri ovat sivelleet kirjallisuusväriä miehen eloon.
Koti on tulvahdellut vaimon ja runoilija-kirjailija-kääntäjän Kirsi Kunnaksen kanssa käytyjä kirjallisuuskeskusteluja. Ne ovat inspiroineet, auttaneet havainnoimaan ja kasvattaneet kiinnostusta – mutta vain yleisellä tasolla.
– Emme ole puuttuneet toistemme työhön.
Paineita kirjailijavaimon osaaminen ja menestys eivät ole Syrjään valaneet.
– Ei minkäänlaista ongelmaa ole tullut. Kumpikin vain haluaa henkisesti tukea toista.
Syrjä ei liioin koe jääneensä tuiki tunnetun vaimonsa varjoon.
– Pikemmin koen hyötyneeni Kirsin miehenä olosta. Hänen myötään olen tutustunut kiinnostaviin ihmisiin.
Kaikkein tunnetuimpien kasvojen eturivistä jäämistä mies selittää lähinnä julkaisutahdillaan.
– Jos kirjat kuvitellaan tykin ammuksiksi, niitä pitäisi ampua ainakin kahden vuoden välein, jotta kirjailija voisi tulla näkyviin.
Kun kirjallisuus on ollut niin työn kuin yksityiselon väri, se on täyttänyt pitkälti koko elämän kuvapinnan, joskin mies on suunnannut kiinnostustaan muuallekin, kuten yhteiskunnan seuraamiseen. Koskaan hän ei ole kyllästynyt kirjallisuuteen.
– Se on minulle elämänkuvaa ja identiteettihuoltoa.
Kirjallisuus on tie ihmiseen
Konkari pitää kirjallisuutta tienä ihmissieluun, niin lukijalle kuin kirjoittajalle. Kotimaisella kirjallisuudella hän näkee myös ansiokkaan ja tärkeän kansallisroolin.
– Kulttuurimme on nuori, ja siihen nähden kirjallisuus on kasvattanut kansaamme paljon.
Syrjä ei osaa erotella juuri suomalaisen kirjallisuuden vahvuuksia ja heikkouksia, vivahteikasta kieltämme lukuun ottamatta. Ansiot ja heikkoudet ovat yleismaailmallisia kirjallisuuden ilmiöitä. Teos ratkaisee.
– Tarvitaan myös hyvä lukija, jotta voidaan kirjoittaa hyviä kirjoja. Lukija tekee toisen puolen, mies lisää ja toteaa suomalaisten kirjojen tarjoavan rikkaasti paikkoja tuolle lukijan vaikutukselle.
– Ja Suomessa on varmasti hyvä lukijakunta.
Mies ei ole sairastelultaan kyennyt perehtymään syvästi nykykirjallisuuteen, mutta hänellä on vaikutelma, että myyntiä korostava kirjatehtailu nostaa päätään – vaikkakin myös hyvää kirjallisuutta on yhä.
– Mutta toivon ja uskon, että jokin käänne tässäkin tapahtuu taas joskus.
