Peltokerroin on täällä taas

Vahannan nuorisoseuran järjestämä legendaarinen Peltokerroin ajetaan Liimolan pellolla ensi sunnuntaina.
Jukka Peltonen on huoltanut mopot jälleen huippukuntoon Peltokerrointa varten.
Jukka Peltonen on huoltanut mopot jälleen huippukuntoon Peltokerrointa varten.

Leikkimielisen mopokilpailun ajopaikka sijaitsee Vahannan nuorisoseurantaloa vastapäätä. Tarkka osoite on Kuruntie 779.
Kilpailuluokat ovat samat kuin aiempina vuosina. Naiset mittelevät vauhtejaan keskenään. Lisäksi pellolla kaasuttelevat vakiomopot sekä vesijäähdytteiset kilpamopot.
– Luvassa on myös juniorilähtöjä, koska pikkupojat haluavat aina päästä ajamaan, Peltokertoimen järjestelyistä vastaava Jukka Peltonen kertoo.
Hänen mukaansa pellolle ei huolita crossimopoja, jotta kilpailuvauhti ei lähtisi käsistä, ja peltokin pysyisi kohtalaisen hyvässä kunnossa.
– Tavoite on pitää hauskaa, eikä ottaa ajamista liian vakavasti. Tämä on kiva perhetapahtuma, Pelkonen kiteyttää.
Peltokertoimeen voi osallistua, vaikka ei omistaisi omaa mopoa. Järjestäjät tuovat paikalle muutaman Tunturin ja Soliferin.
– Olen hommannut myös automaattimopoja, joita on helppo ajaa. Niillä ei ehkä pääse ylämäessä kovin lujaa, mutta sitten voi ottaa jalat avuksi, Peltonen naurahtaa.
Tapahtuman seuratuin kilpailu on tietysti julkkislähtö, jossa on nähty vuosittain toinen toistaan tutumpia nimiä.
– Eppu Normaalin pojat ovat luvanneet tulla, mutta eihän heistä aina tiedä, että tuleeko  muita kiireitä, Jukka Peltonen sanoo pilke silmäkulmassaan.
Myös Halavatun Papat -yhtyeen jäsenet on pyydetty paikalle. Mopon selkään hyppää lisäksi muun muassa Taivaan Tulet -televisiosarjasta tuttu näyttelijä Vesa Kietäväinen.
– Peltokertoimen voitto tuntuu paremmalta kuin huono ilta ravintolassa, Jukka Peltonen muistuttaa ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi Liimolan pellolle.