Vahannan ratsutilalla juhlitaan lauantaina 9. elokuuta. Sekä ratsastuskoulu kuin myös ratsastusseura Goodwill Riders täyttävät 10 vuotta. Syntymäpäivien myötä on myös ratsastuksesta kiinnostuneiden helppo tulla tutustumaan talliin ja sen toimintaan.
Ensi lauantaina kaikki ovat tervetulleita Vahannan ratsutilalle päivällä järjestettäviin juhliin. Tiedossa on ratsastusta ja pienille lapsille ponitalusta. Ponit esittävät agilitya sekä pelaavat jalkapallopelin, johon on jo kuumeisesti harjoiteltu.
– Esittelemme ratsastuskouluamme, ja tuomme hevoset ja ponit tutuiksi kuvailemalla, millaisia ne ovat, kertoo tilan omistaja Annu Virkkunen.
Illalla puolestaan kemut ovat K-18, ja paikalle pääsevät vain kutsutut: ratsastuskoulun asiakkaat sekä seuran jäsenet perheineen.
– Kutsumme myös ratsastajien perheet, koska he ovat olleet suurena tukena tässä harrastuksessa. Ihailen vanhempia, jotka jaksavat katsoa vaikka kaatosateessa lapsiensa jokaisen ratsastustunnin.
Kilparatsastaja Valtteri Reilin harjoittelee Vahannan ratsastuskoululla.
Heppatyttö pienestä pitäen
Annu Virkkusen isä hankki Vahannan tilan jo 1970-luvun alussa pelkästään investointimielessä.
– Tulen perheestä, jolle maalaiselämä on todella vierasta, Virkkunen selostaa.
– Itse olen kuitenkin landepaukku, joka ei viihdy kaupungissa.
Hän oli eläinrakas pienestä pitäen, ja kuusivuotiaana hän pääsi ratsastustunneille.
– Sieltä mistä löytyi karvaa, sieltä löytyi myös Annu.
Nuorena hän vietti tallilla enemmän aikaa kuin kotona.
– Olin siellä aamulla ennen kuin tallityöntekijä tuli, ja olin viimeinen, joka sieltä lähti.
13-vuotiaana Virkkunen sai oman ponin, ja 15-vuotiaana hevosen.
Kilparatsastuksen hän aloitti 19-vuotiaana, ja 22-vuotiaana hän pääsi maajoukkueeseen.
”Tiesi alusta asti, mihin lähti mukaan”
Viisivuotiaasta melkein kolmikymppikseksi Virkkunen asui kuitenkin Helsingissä. 28-vuotiaana hän muutti Ylöjärvelle.
– Olin 16-vuotiaasta asti kesät täällä tilalla hevosteni kanssa. Olin kauan haaveillut muuttavani tänne. Sitten löysin mieheni, joka oli tarpeeksi hullu lähtemään tähän mukaan, Virkkunen kertoo hymyillen.
Kun hänen miehensä oli ensimmäistä kertaa Vahannan tilalla kylässä, Virkkusen tamma alkoi varsoa. Varsan jalka oli jäänyt koukkuun, ja paikalle tarvittiin eläinlääkäri.
– Hevosen supistukset olivat niin kovat, että naisen käsivarsi olisi katkennut, jos varsan jalkaa olisi yrittänyt suoristaa. Mieheni saattoi varsan maailmaan eläinlääkärin ohjeistuksella. Siinä ruljanssissa hän sai kaiken hevosen takapäästä tulleen tavaran päälleen, Virkkunen nauraa.
– Hän siis tiesi alusta asti, mihin lähti mukaan, ja minä tiesin silloin, että hänessä on ainesta tähän!
Kesällä syntynyt Eemeli sai nimensä siitä, että varsa on koko ajan keksimässä kepposia.
Tärkeintä on hevosen hyvinvointi
Viiden vuoden ajan tilalla toimi siittola.
– Se oli unelmatyö. Aivan järkyttävän mielenkiintoista, Virkkunen muistelee.
Perheenlisäyksen myötä siittola vaihtui ratsastuskouluun. Hän aloitti seitsemällä hevosella ja piti avoimien ovien päivän nähdäkseen, onko ihmisillä kiinnostusta.
– Kahdessa kuukaudessa minulla oli niin paljon asiakkaita kuin olin suunnitellut niitä olevan vuodessa!
Nyt Virkkusen tytär on 15-vuotias. Tilalla on viisitoista ponia, viitisenkymmentä hevosta ja asiakkaita on noin 220.
Tilalla myös varsotaan edelleen: kevään ja kesän aikana tallille syntyi kolme uutta varsaa, ja nytkin edessä on yhden tamman astuttaminen.
– Jos varsoista tulee luonteeltaan kilttejä, ne pääsevät ratsastuskoulun hevosiksi, Annu Virkkunen hymyilee.
– Ja vaikka poneja ja hevosia on näin paljon, tästä ei ole tullut laitosta. Eläimet asuvat pienissä yksiköissä.
Hevosen hyvinvointi onkin tallilla ykkössijalla. Vahannan ratsastuskoululle on hankittu hevosia varten lämpösolarium, kävelykone sekä magneettihoitoa.
– Mieheni vitsaileekin haluavansa olla seuraavassa elämässään hevonen tällä tallilla, koska polleilla on niin hyvät oltavat, Virkkunen hymyilee.
Ammattilaiseksi tekemällä
– Tämä elämänmuoto vie mennessään. En tulisi toimeen ilman hevosia. Lakkaisin olemasta, Virkkunen yrittää selventää hevosten merkitystä elämässään.
Virkkunen ei ole suorittanut mitään hevosalan tutkintoa.
– Kirjoista oppimalla ei tule hevosihmiseksi, hän selventää.
– Olen tehnyt 24 tuntia vuorokaudessa tätä. Ammattitaitoni perustuu vuosikymmenten kokemukseen.
Vahannan ratsutilalla on noin kymmenkunta yksityisasiakkaan pollea.
Ratsastusseurasta paljon hyötyä
Kymmenessä vuodessa toiminta on laajentunut merkittävästi. Nyt tilan omistuksessa on kaksi kenttää, iso maneesi katsomon kera, kahvio, erilliset tallirakennukset ratsastuskoulun hevosille, yksityisille sekä koulutuksessa oleville hevosille, kahden kilometrin pituinen maastoreitti sekä tarhoja ja laitumia.
Virkkunen pyörittää tilan toimintaa yhdessä kolmen tallityöntekijän ja kolmen ratsastuksenopettajan kanssa.
Hän linjaa, että jokaisen Vahannan ratsastuskoulussa ratsastavan pitää olla vakuutettu.
Goodwill Riders -seuran, jonka Virkkunen on itse perustanut, avulla saa helposti ja edullisesti vakuutukset.
– Se on sellainen kouriin tuntuvin etu.
Jäsenyydellä saa tapaturmavakuutuksen lisäksi Hippos-lehden kahdeksan kertaa vuodessa sekä alennuksia seuran järjestämistä valmennuksista ja kilpailuista.
Tällä hetkellä ratsastusseuralla on jäseniä noin parisataa.
Ei kuppikuntia, vaan hyvä ilmapiiri
Säännöllisin väliajoin koululla alkaa alkeiskursseja. Pieniä lapsia varten järjestetään puolestaan talutusratsastusta.
– Aivan pienet lapset eivät jaksa keskittyä alkeiskurssilla. En mene kuitenkaan sanomaan mitään ikää tai ikähaarukkaa siihen, milloin lapsi olisi valmis kurssille. Se riippuu täysin lapsesta, Annu Virkkunen selventää.
Kun tallille saapuu uusi ratsastaja, henkilökunta kalibroi tämän tason.
– Vaikka uudella asiakkaalla olisi ratsastushistoriaa, meidän pitää varmuuden vuoksi selvittää hänen taitonsa, jotta voimme sijoittaa hänet oikeantasoiseen ryhmään.
Ensimmäistä kertaa ratsastustunnille tulevan on hyvä pukea päälleen joustavat housut, hanskat sekä kumisaappaat, joissa on korko.
– Jos saappaassa ei ole korkoa, jalka hulahtaa jalustimesta läpi. Tämä on turvallisuuskysymys.
Ratsastuskoululta saa käyttöön kypärän sekä turvaliivit. Alle 15-vuotiaat eivät edes pääse ratsastamaan tallilla ilman turvaliivejä.
– Kypärää ja liivejä ei tarvitse hankkia heti, jotta ensiksi nähdään, onko kyse pysyvästä harrastuksesta vai hetken mielijohteesta.
– Pikku hiljaa kannattaa kuitenkin hankkia omat välineet, sillä eihän se mukavaa ole laittaa päähän kypärää, joka on edeltävän ratsastajan hiestä märkä! Virkkunen nauraa.
Hän kertoo yhdeksi todella tärkeäksi säännöksi sen, että tallilla kaikki tervehtivät toisiaan.
– Tällä tallilla ei ole kuppikuntia. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla paras kaveri, mutta kaikilla tulee olla käytöstapoja. Hyvä ilmapiiri on kaiken a ja o!
Viimeisimmät kommentit