Setelinippu vanhusten ja työttömien hyväksi

Etuovilla ry:n Satu Lahti hymyili viime torstaina poikkeuksellisen iloisena, kun kokeneet enduroharrastajat Reijo Karppinen ja Pentti Sunell luovuttivat mukavan kokoisen hyväntekeväisyyssumman ikäihmisiä auttavalle kurulaisyhdistykselle. Enduroväki osoitti, että vahvalla yhteistyöhengellä voi saada aikaiseksi paljon hyvää.
Reijo Karppinen (vas.) ja Pentti Sunell lahjoittivat hyväntekeväisyyspotin Etuovilla-yhdistyksen Satu Lahdelle Ylöjärven Uutisten tiloissa.
Reijo Karppinen (vas.) ja Pentti Sunell lahjoittivat hyväntekeväisyyspotin Etuovilla-yhdistyksen Satu Lahdelle Ylöjärven Uutisten tiloissa.

Dynasetin toimitusjohtajana tunnetuksi tullut Reijo Karppinen sekä lihanjalostusyritys Kestiherkun yrittäjä Pentti Sunell päättivät järjestää enduroharrastajien ja muutaman yhteistyökumppanin kanssa Ylöjärven ensimmäiset enduroiltamat Lakialassa.
Kun järjestäjät huomasivat, että iltamiin saattaisi tulla runsaasti väkeä, virisi ajatus hyväntekeväisyystempauksesta.
– Ymmärsimme, että meillä on iltamien yhteydessä mahdollisuus tehdä hyvää. Tästä ajatuksesta saimme lisävauhtia tapahtuman järjestämiseen, Pentti Sunell kertoo.

Tanssia ja ohjelmanumeroita

Iltamien onnistumisen eteen työtä tekivät Karppisen ja Sunellin ohella etenkin Kirsi Vuorenmaa, Veikko Paulaniemi, linja-auton juhlaväen kuljetuksiin luovuttanut Tilausliikenne Atro Vuolle sekä tilaisuuden mainosesitteen painanut Ahopelto Group.
Iltamiin saapui huimat 150 ihmistä, vaikka kyseessä oli käytännössä yksityistilaisuus. Iltamien tunnelmasta huolehti tanssiorkesteri Väinö-yhtye. Pentti Sunell on kyseisen orkesterin solisti.
Tanssin lomassa iltamissa nähtiin pari ohjelmanumeroa. Ensin vuorossa oli enduronäytös, jonka Reijo Karppinen ja Pekka Hoikkala aloittivat ainoastaan alushousuihin pukeutuneina. Konkarikuljettajat havainnollistivat pukeutumisellaan, minkälaisia varusteita endurossa tarvitaan.
Kun ajovarusteet oli saatu kuljettajien ylle, alkoi ajonäytös. Reijo Karppisen ja Pekka Hoikkalan lisäksi lyhyttä rataa enduropyörillä kiersivät Jasmiini Hoikkala ja Jukka Pylväs. Pylväs esitteli yleisölle myös trialtaitojaan haastavassa kivikossa.
Toisena ohjelmanumerona oli historiallisen Wickström-maamoottorin käynnistysnäytös.
– Tuollaisen maamoottorin käyntiä voisi kutsua jonkin sortin moottorimusiikiksi. Tulpan kipinää katkomalla moottorin saa paukkumaan mukavasti, Reijo Karppinen naurahtaa.
Enduropyörien ja maamoottorin lisäksi iltamissa oli näytillä vanhoja mopoja sekä 500-hevosvoimainen vetotraktori.
– Kaiken kaikkiaan tapahtuma onnistui lähes yli odotusten. Fiilis oli todella hieno, ja jokainen, jonka kanssa ehdin keskustella, kertoi viihtyneensä erittäin hyvin, Reijo Karppinen hehkuttaa.

Lyhentämättömänä vanhustyöhön

Väinö-yhtyeen soittamat kappaleet houkuttelivat tanssilattialle mukavasti väkeä.
Väinö-yhtyeen soittamat kappaleet houkuttelivat tanssilattialle mukavasti väkeä.

Hauskanpidon ohella iltamien osallistujat saivat kunnian olla mukana tekemässä hyvää.
Iltamien järjestäjät halusivat muistaa tapahtuman tuotolla vanhuksia, jotka jäävät tänä päivänä monesti liian vähälle huomiolle.
– Hyväntekeväisyyspottimme oli 1 275 euroa. Se on mielestäni hyvä saavutus etenkin siihen nähden, että kyseessä oli yksityistilaisuus. Me emme siis voineet saada keräyslupaa. Koko summa koostuu hyvän tahdon lahjoituksista, Pentti Sunell selvittää.
Kokoon saatu summa lahjoitettiin siis torstaina yleishyödylliselle Etuovilla-yhdistykselle. Se aloitti toimintansa vuonna 2003 tarkoituksenaan palkata pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytymisuhan alaisia henkilöitä kotiavuksi ikäihmisille.
Enduroiltaman järjestäjät saivat hyväntekeväisyyskohteesta vinkin Ylöjärven vanhustyön asiantuntijalta Urho Riihikoskelta.
– Riihikoski kertoi muun muassa Etuovilla ry:stä. Se sopi tarkoituksiimme hyvin, sillä halusimme tukea syrjäseudulla tehtävää vapaaehtoistyötä, Pentti Sunell kertoo.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta rahoituksensa saava Etuovilla ry työllistää korkeimpaan korotettuun palkkatukeen oikeutettuja pitkäaikaistyöttömiä.
Nämä työttömät sitten tekevät vanhuksille siivoustöitä, kauppa-asiointia tai muita tarvittavia apupuhteita. Ikäihmiset maksavat tästä palvelusta pienen kulukorvauksen.
Etuovilla ry on rekisteröitynyt ennakkoperintärekisteriin, joten suurin osa yhdistyksen palveluista on kotitalousvähennyskelpoisia.
Kurulaisyhdistyksen enduroiltamista saama lahjoitus menee lyhentämättömänä vanhustyön hyväksi.
– Ajattelin, että lahjoituksen avulla voisimme esimerkiksi jatkaa jonkun työntekijän palkkatukioikeutta. Voimme siis pitää jotakin työntekijää jonkin aikaa työssä, vaikka hän tippuisi matalalle palkkatuelle, Satu Lahti selvittää tyytyväisenä.
Lahjoitus tulee tarpeeseen, sillä Etuovilla ry ei saa lisätuloja oikeastaan muualta kuin omasta pienestä työpajatoiminnastaan. Lisäksi Kurussa autettavia ikäihmisiä riittää.
– Työntekijämme käyvät noin neljässäkymmenessä taloudessa. Joissakin kohteissa käydään joka viikko ja joissakin kenties kerran kuukaudessa, Satu Lahti kertoo.

Enduro sopii myös ikäihmisille

Enduro- ja muut näytökset keräsivät runsaasti kiinnostuneita katseita.
Enduro- ja muut näytökset keräsivät runsaasti kiinnostuneita katseita.

Vaikka enduroiltamat onnistuivat mainiosti, Reijo Karppinen ja Pentti Sunell eivät lupaa heti tapahtumalle jatkoa.
– Toisaalta lähes jokainen vieras sanoi, että tapahtumasta pitäisi tehdä perinne. En mene kuitenkaan sitovasti lupaamaan mitään, koska kyseessä on talkoilla tehtävä tapahtuma, Reijo Karppinen tuumaa.
Karppinen haluaa silti nostaa enduroa esiin hyvänä harrastuksena. Hän muistuttaa, että enduro ei ole pelkästään nuorten miesten laji vaan että se sopii aivan hyvin myös ikäihmisen harrastukseksi.
– Meilläkin on ollut enduroleireillä yli 60-vuotiaita kuljettajia. Enduropyörillä tai vaikkapa mönkijöillä voi pitää itsensä kunnossa ja virkeänä. Ajaminen esimerkiksi kohentaa kuntoa ja ylläpitää liikuntakykyä, Karppinen sanoo.