Tuliko Malkoksesta tervekorvainen?

16 Antsun juttuOlen aika varma siitä, että tämä Malkos kerran jos toisenkin sen kummallisen yön jälkeen tunnusteli oikeaa korvaansa. Siinä ei todella tuntunut minkäänlaista aristusta, eikä hän löytänyt siitä edes arpea. Miten on mahdollista panna irti leikattu korva yksinkertaisesti paikoilleen?
Voimalla, väkivallalla
et tahdo hallita
Malkos oli varmaan käsketty mukaan, koska hän oli ylimmäisen papin Hannaan orja.
– Minkähän tähden minulle on annettu tällainen nimi, joka oikeastaan tarkoittaa kuningasta?, hän ehkä joskus kyseli mielessään orjan merkkejä kantaessaan.
Mistäpä tiedämme, vaikka hän olisi kuulunut ylhäiseen sukuun, jolle oli sitten käynyt huonosti.
Sinä kohtalokkaana yönä hänet oli siis komennettu muiden mukaan vangitsemaan Nasaretin opettajaa, josta oli kuulemma tulossa vaarallinen, liian vaarallinen elämään. Malkokselle oli annettu seiväs aseeksi. Monilla muilla oli miekat. Öljymäen öljypuiden seassa he hiipivät kohti paikkaa, jonne ilmiantaja heitä opasti. Heitä oli varoitettu Nasaretilaisen oppilaista: nämä saattoivat olla kiihkeää väkeä.
Malkos yritti pysytellä toisten perässä, yhtenä takimmaisista. Hänellä ei ollut mitään halua joutua tappeluun.
Sitten puiden välistä alkoi vilkkua nuotion valo. Nyt varovasti! Malkoksen käskettiin kiertää nuotion taakse oikealta. Hänen tuli olla valmis hyökkäämään, kun merkki annettaisiin. Parin miekkamiehen kanssa hän hiipi lähemmäksi. Nuotion ääressä istui neljä miestä, selin heihin. He puhuivat jotakin keskenään hiljaisella äänellä. Kolmen pää näytti olevan painuksissa, ikään kuin he olisivat hävenneet jotakin.
Sitten kuului merkki, ja vangitsijat tulivat esiin pimeyden suojista. Miehet oli hetkessä saarrettu joka puolelta. Heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ne kolme näyttivät järkyttyneiltä, mutta Nasaretilainen nousi rauhallisesti seisomaan, pudisteli roskia viitastaan, katsoi lämpimin silmin vangitsijoitaan ja sanoi:
– Te olette lähteneet kuin rosvon kimppuun, miekat ja seipäät käsissä. Minä olen joka päivä ollut teidän keskellänne temppelissä, ettekä te ole kättänne kohottaneet minua vastaan. Mutta nyt on teidän hetkenne, nyt on pimeydellä valta.
Malkoksen käskettiin tuoda köysi, joka oli palatsista lähdettäessä kiedottu hänen vyötäisilleen. Tämähän oli odottamattoman helppo juttu.
Silloin se tapahtui. Suurikokoisin galilealaisista veti yhtäkkiä viittansa kätköstä miekan ja hyökkäsi Malkosta kohti. Joku ehti onneksi miehen käteen kiinni. Mutta vaikka isku epäonnistui, se leikkasi Malkoksen oikean korvan irti.
Nasaretilainen kumartui, poimi irronneen korvan maasta, pani sen paikoilleen ja sanoi lyöjälle:
– Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.
Terveet
korvat
Jeesuksen ristintien varrelle jäi monta muistojen vaivaamaa miestä: Pietari, Juudas, Barabbas, Simon Kyreneläinen, Pilatus, Hannas, Kaifas… Huonosti nukkuvia miehiä.
Luen heidän joukkoonsa myös Malkoksen.
Heidän yhteinen nimittäjänsä oli se, että heillä oli sairaat korvat. He eivät kuulleet oikein, eivät sitä, mitä todella sanottiin, mistä oli kysymys. He elivät sen kaiken keskellä, mutta eivät käsittäneet, mistä lopulta oli kysymys.
Yrittäkäämme seurata  Malkoksen elämää sen yön ja niiden kummallisten päivien jälkeen. Jeesus paransi hänen korvansa.
Tuliko siitä kuuleva korva?
Kun päivä, viikko, vuosi oli kulunut, mitä hän kaikesta ajatteli?
Mitä hän aamulla kertoi yön tapahtumista vaimolleen?
Oliko hän mukana katselemassa, kun Jeesus kantoi ristiään kohti teloituspaikkaa?
Vetikö Jeesuksen unohtumaton katse hänet vastustamattomalla tavalla Golgatalle saakka, kuulemaan ikiajoiksi mieliin jääviä sanoja ristiltä: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät?”
Pitikö Malkos tuota ristin miestä rikollisena vai ehkä likaisen pelin uhrina?
Mitä liikkui ylipapin orjan mielessä silloin, kun maa järähti ja pimeys laskeutui kaikkien ylle?
Entä parin päivän päästä, kun alkoi kiertää huhu, että Nasaretin kuollut opettaja on ilmestynyt elävänä monelle ihmiselle?
Kuuliko hän helluntaijuhlan ihmeestä, jolloin Nasaretilaisen pakoon luikkineet oppimattomat oppilaat olivat puhuneet sujuvasti vieraita kieliä ja esiintyivät yhtäkkiä pelottomasti?
Hiipikö hän vuosien päästä kristittyjen kokoukseen kertomaan, että hänkin oli saanut kokea Jeesuksen parantavan käden kosketuksen?
Miten hänet otettiin siellä vastaan?
Kuuliko hän joskus jonkun lukevan juutalaisten pyhistä kirjoituksista:
”Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
Sillä paatunut on tämän kansan sydän,
vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet,
jotta eivät silmillään näkisi,
eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
jotta he eivät kääntyisi
enkä minä parantaisi heitä.”
Ihmettelikö Malkos joskus mielessään, miksi Jeesus paransi hänet, joka kuului hänen vangitsijoihinsa eikä hänen kannattajiinsa?
Johtaako Jumala meitä tahallaan harhaan?
Peittääkö hän tietoisesti silmämme näkemästä ja korvamme kuulemasta sitä, mistä elämässä kunakin hetkenä on syvimmiltään kysymys?
Vai teemmekö me sen ihan itse?
Keiden hän antaa nähdä totuuden ja millä ehdoilla?
Ehkä Jeesuksen  ristintien tarkoituksena onkin aiheuttaa loputonta tinnitusta. Ei siksi, että väsyisimme. Vaan jotta emme lakkaisi etsimästä, kyselemästä.

Teksti:
ANTERO HONKKILA
(Kirjoittaja on  pitkäaikainen Ylöjärven evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra, joka on eläkkeellä.)

Piirros:
TIMO KOLJONEN