Jukolan taikayö kutsuu taas pihkaniskoja

Ylöjärven Uutisten joukkueiden naiset näyttivät mallia viime kesänä – nyt on miestenkin vuoro näyttää!
Näin hauskaa oli Ylöjärven Uutisten ykkösjoukkueen Jutta Kukkuraisella (1190) viime kesän Venlojen viestissä. Samaan tarjoutuu taas tilaisuus kesäkuussa Kuopion Vehmersalmella.

Näin hauskaa oli Ylöjärven Uutisten ykkösjoukkueen Jutta Kukkuraisella (1190) viime kesän Venlojen viestissä. Samaan tarjoutuu taas tilaisuus kesäkuussa Kuopion Vehmersalmella.

Naiset näyttivät viime kesänä komeasti mallia, ja nyt olisi miesten vuoro osoittaa, etteivät hekään ole yhtään naisia heikompia tai pelokkaampia.
Kyse on tietenkin suunnistuksen Jukolan viestistä, johon Ylöjärven Uutiset ja Epilän Esa yhteistyössä kokosivat vuosi sitten kaksi naisjoukkuetta. Ne selvisivät Venlojen viestistä Jämsässä lähtökohtiin nähden vähintään hyvin.
– Sieltähän saatiin aivan upeita kokemuksia! Kommentit liikkuivat linjalla ”ensi vuonna uudestaan” ja ”sikahienoa”. Ainakin yksi joukkue niistä naisista saadaan tänäkin vuonna kokoon, ja miesten toivotaan seuraavan esimerkkiä, Esan puuhamies Kalle Heino houkuttelee.
Jukolan ja Venlojen viesti juostaan 14.–15. kesäkuuta Vehmersalmella, joka kuuluu nykyään Kuopion kaupunkiin. Tiedossa on siis kunnon viikonloppureissu ainutlaatuisessa urheilutapahtumassa, jonka ilmapiiri tihkuu selittämätöntä taikaa.
Jukolan veljeksiähän oli seitsemän, joten miehet juoksevat seitsenosuuksisen viestin yöttömässä yössä. Kuopion korkeuksilla hämärän aika on vielä lyhyempi kuin Pirkanmaalla, joten yöosuuksiakaan ei tarvitse säikkyä.
Pohjoissavolainen luonto ei merkittävästi poikkea täkäläisestä – toisin sanoen tiheikköjä, mäkiä, kallioita ja soita piisaa, mutta sekään ei ole Heinon mukaan minkäänlainen este mukaan lähtemiselle.
– Järjestäjät lupaavat, että ratapohjat Vehmersalmella ovat hyvin juostavat. Sitä paitsi siellä juostaan saaressa, eli kukaan ei voi eksyä, Heino huomauttaa.
Näin todellakin on, sillä Vehmersalmi sijaitsee Suomen suurimman saaren, Soisalon, pohjoiskärjessä. Kuopion keskustaan Jukolan kylästä tulee matkaa noin 30 kilometriä.

Esa kouluttaa vasta-alkajatkin

Miten siis toimia, jos ja kun Jukolan viestiin Ylöjärven Uutisten joukkueessa lähteminen kutkuttaa?
Siten, että pirauttaa tai lähettää sähköpostia Kalle Heinolle, jonka numero on 040 869 9673 ja osoite k.k.heino@gmail.com.
Epilän Esa koulutti viime vuonna naiset, joista osa oli suunnistanut jonkin verran, mutta osa hyvin vähän. Kaikki oppivat lajin alkeet nopeasti niin, että selvisivät erinomaisesti Venlojen viestistä.
Sama pätee miehiinkin. Heino vie joukot iltarasteille, joita järjestetään ympäri Pirkanmaata jälleen huhtikuun lopulta alkaen. Suunnistamaan oppii parhaiten suunnistamalla, ja runsaan kuukauden valmistautumisjakson aikana riittävät perustaidot ehtii hyvin hankkia.
Ensimmäiset Esan järjestämät iltarastit suunnistetaan maanantaina 28. huhtikuuta, ja silloin on erinomainen tilaisuus aloittaa projekti kohti Kuopio-Jukolaa.
Liikuntaharrastuksista on tietenkin hyötyä, koska jonkin verran pohjakuntoa Jukola vaatii, mutta mikään juoksutykki ei tarvitse olla. Sitä paitsi ennen kesäkuuta ehtii juoksukuntoaankin kohentaa vielä melkoisesti.
Tärkeintä on siis ennakkoluuloton mieli ja halu kokeilla jotain aivan uutta.
Luonnollisesti Ylöjärven Uutisten joukkueeseen otetaan myös sellaisia, jotka ovat jo Jukolassa joskus suunnistaneet.
Suunnistaminen ei myöskään vaadi ihmeellisiä varusteita. Tärkein investointi on kunnolliset suunnistuskengät, jotka suojaavat jalkoja kiviltä ja oksilta sekä pitävät askeleen alla mahdollisesti märällä ja siksi liukkaallakin alustalla.
Kompassin ja muut tykötarpeet saa aluksi Esalta lainaan, mutta niiden hankkiminen ennen Jukolaa olisi suositeltavaa. Ylöjärven Uutisten joukkueet juoksevat niin Venlojen kuin Jukolankin Esan punavihervalkoisissa paidoissa.
Kuopio-Jukolan kotisivuilta osoitteesta jukola.com saa paljon hyödyllistä tietoa siitä, miten hienoon tapahtumaan on mahdollisuus lähteä mukaan.

Esalla pian 80-vuotisjuhlat

Tämä vuosi on Epilän Esalle merkittävä, sillä seura täyttää aivan pian 80 vuotta. Varsinainen syntymäpäivä on 16. huhtikuuta, mutta pääsiäisen vuoksi kasikymppisiä juhlitaan jo lauantaina 12.4. kello 13–16 Kaarilan koulussa.
Juhlista, joihin kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita,  ja kaikesta muustakin Esan toiminnasta löytyy lisätietoa seuran kotisivuilta osoitteesta epilanesa.net.
Juhlavuosi on myös työntäyteinen, sillä Esa valmistautuu jo ensi vuoden suururakkaansa, SM-sprinttisuunnistuksen isännöintiin Länsi-Tampereen maisemissa. Sprinttimitaleita ratkotaan 19. syyskuuta vuonna 2015.
– Olisimme mielellämme järjestäneet SM-kilpailut jo tänä vuonna, mutta Suunnistusliitto päätti näin. Vastaamme järjestelyistä pääsääntöisesti itse, mutta teemme yhteistyötä Tampereen Kooveen kanssa. Lisäksi joitakin toimintoja, kuten ruokailut ja tulospalvelun, ulkoistamme, Kalle Heino kertoo.
Esassa on noin 350 jäsentä, joista SM-talkoisiin tarvitaan noin 200. Koska sprinttisuunnistus on taajamalaji, kaikilta kilpailualueen taloyhtiöiltä pitää saada lupa.
Koska SM-kilpailujen ohjelmassa ovat kaikki ikäluokat, osanottajamäärä nousee arviolta 1 300 pihkaniskan tienoille. Kilpailukeskuksen läheisyyteen moiselle joukolle olisi mahdotonta järjestää tarpeeksi pysäköintitilaa, mutta siihen on löydetty muunlainen ratkaisu.
– Ohjaamme autot Teivon raviradan parkkialueille, joilta pääsee bussilla kilpailukeskukseen, Heino suunnittelee.

Iltarastien suosio noussee edelleen

Suomalainen suunnistusväki sai nauttia viime vuonna mainiosta menestyksestä niin MM-talvi- kuin kesärasteillakin, ja Pirkanmaa sai mitalisaaliista leveän siivun. Se lienee omiaan edelleen kasvattamaan suunnistuksen suosiota tavallistenkin kansalaisten keskuudessa.
– Varmaan näin käy, eli iltarastien osanottajamäärät kasvavat taas, kuten ne ovat tehneet  jatkuvasti viime vuosina, Heino uskoo.
Iltarastien suosiota selittää pitkälti se, että niillä on tarjolla monenpituista ja -tasoista rataa, joten ne sopivat loistavasti koko perheen yhteisiksi liikuntatuokioiksi. Rastit palvelevat yhtä hyvin lajia aloittelevia nuoria kuin vauhdikasta lajiharjoitusta hakevia aktiiviurheilijoita.
Esa järjestää tänä vuonna yhdeksät iltarastit. Alustavan kalenterin mukaan niitä etsitään 28.4. Horhassa, 19.5. Soppeenharjun koulun lähimaastoissa, 28.5. Pikku-Ahvenistolla, 23.6. Viisajärvellä, 2.7. iltarastiviikon keskiviikkotapahtumana Soppeenharjulla, 14.7. Kilpijoella, 25.8. Äkönmaalla, 1.9. Pikku-Ahvenistolla ja 6.10. Horhassa, jossa on silloin tarjolla myös mahdollisuus yösuunnistukseen.
Tampereen, Kangasalan ja Lempäälän puolella iltarastit alkavat jo maanantaina 14.4. Tampereen Takahuhdin koululta. Kalenteriin, joka löytyy internetistä osoitteesta iltarastit.com, on merkitty muhkeat 37 tapahtumaa.
Lisää suunnistustapahtumia voi bongata esimerkiksi osoitteesta rastinokia.fi. Kokeilunhaluisille tarjotaan myös pyöräsuunnistusta, josta tietoa saa osoitteesta fillarirastit.com.
Pelkästään iltarasteja ja muita paikallisia tapahtumia ahkerasti käymällä kehittyvät siis varmasti sekä kunto että suunnistustaidot.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?