Viljakkalan Nuorisonäyttiksessä lapset tekevät ihan oikeaa teatteria. On oikeat lavasteet, kunnon rooliasut, huolellisesti valittu musiikki ja pätevästi luotu valaistus. Ennen kaikkea lapset saavat ihan oikeaa ohjausta. Aitoa palautetta, eväitä näyttelijän työhön. Touhu ei ole puuhastelua. Se on silkkaa näyttelemistä.
Lapsilla ei ole menneisyyden taakkoja.
Tämä on Nuorisonäyttiksen ohjaajan Jari Hiltusen mielestä olennainen ero lapsi- ja aikuisnäyttelijöiden välillä.
– Aikuisilla on paljon menneisyyttä ja siten maneereita ja taakkoja. Lapsilla taas on rohkeutta kokeilla, heittäytyä ja mennä rajalle.
Koska Hiltunen ahertaa samojen lasten kanssa syksystä kevääseen ja usein vielä vuodesta toiseen, nassikat tulevat hänelle tutummiksi kuin moni aikuisnäyttelijä. Ohjaaja ja lapset hiovat taitoja ja seuraavat kehitystä pitkään yhdessä.
Lapset myös heittäytyvät teatterin pauloihin roolista riippumatta. Aikuisia on joskus vaikea haalia pikku rooleihin, mutta lapset motivoituvat pienestäkin osasta.
– Täällä pieni on kaunista.
Teatteri-ilmaisun ytimessä
Vesseleiden kanssa Hiltusen on kiinnitettävä erityistä huomiota näyttelijän taitojen opettamiseen, sillä Nuorisonäyttiksen työ on taiteen perusopetusta.
– On annettava valmiuksia ilmaisuun. Tärkeitä tavoitteita ovat myös ryhmässä toimiminen ja pitkäjännitteisyys, ohjaaja listaa.
Kaikki teatteritaiteen perusopetusta järjestävät kerhot ja koulut eivät tee lukuvuoden päätteeksi näytelmää, vaan jotkut keskittyvät pääasiassa näyttelijän taitojen harjoitteluun. Nuorisonäyttiksessäkin oppiminen on tärkeintä – näytelmä vain on tupannut tulemaan joka vuosi.
– Se on porkkana toisessa päässä. Ja teatterin tekemisen kannalta on hienoa, että tekemistämme jaetaan välillisesti myös ulospäin.
Lapsityöryhmä ei Hiltusta juuri rajoita.
– Raja täytyy kyllä aina miettiä. Minulle tulee suuria visioita, mutta on palattava asemiin, että tämä on leikkiä. Mahdottomia taiteellisia vaatimuksia ei voi olla.
Puuhastelua leikki ei silti tarkoita.
– Korostan aina, että tämä ei ole mikään näytelmäkerho vaan että tämä on oikeaa teatteria. Tänne ei tulla pelleilemään, ja lapset ymmärtävät sen. Täällä ei tehdä mitään vasurilla.
Vuoroin aikuisten, vuoroin lasten kanssa työskentely tuo ohjaajalle vaihtelua. Toisaalta se panee joskus taiteelliset ajatukset sekaisin. On muistettava, kumpien kanssa kulloinkin toimii.
– Välillä tulee jakomielitautinen olo, Hiltunen virnistää.
Painavin motiivein
Voisi luulla, että lapset kurottavat teatteriharrastuksessa hauskaan ajankuluun ja aikuiset kenties taiteellisiin tavoitteisiin. Hiltusen sanat kielivät kuitenkin toista.
– Aikuiset haluavat kotoa pois, hän naurahtaa.
– Merkkaisikohan aikuisille eniten ryhmä, ei niinkään teatterin tekeminen?
Lasten kiikarissa on ennen kaikkea näytelmä ja onnistumisen ilo.
Rooliasuihin sonnustautuneet Tomi Piironen ja Alina Piittinen tuntuvat liikkuvan samoilla linjoilla. Kumpikaan ei voisi kuvitella tulevansa näyttikseen vain hengailemaan, joskin hauskanpitokin on yksi motiivi.
Hiltunen tuumii teatterin opettavan paitsi lavalla oloa, myös aloitteellisuutta ja mielipiteen ilmaisua ylipäätään. Tämä paistaa myös lapsikaksikon puheista.
– Täällä oppii ilmaisemaan itseään. Ja jos on vaikka pahan tyypin roolissa ja hahmolle tapahtuu kaikkea hölmöä, siitä on hyvä oppia, että joskus itselle nauretaan, Piironen pohtii.
– Näytelmäharrastuksen ansiosta ei jännitä paljon vaikkapa työhaastattelua, Piittinen tuumii.
Lasten ja ohjaajan motiivit siis istuvat varsin hyvin yksiin. Kaikki tähtäävät samaan maaliin.
Naperoillakin napakka aikataulu
Harhaan osuu sekin luulo, että lasten kanssa olisi tehtävä teatteria puolitehoilla. Lasten aikataulujen on venyttävä läksyistä, muista harrastuksista ja arjen rytmistä huolimatta.
– Kun kokoonnumme ensimmäisiä kertoja syksyllä, teen selväksi, että viimeiset viikot ovat pirullisia, ohjaaja sanoo.
Pitkän koulupäivän jälkeenkään harjoituksissa ei ole aikaa hyppiä väsyneesti pitkin seiniä.
– Tämä on jämpti puolitoistatuntinen.
Hiltunen myöntää, että teatteriharrastus on lapsille joskus rankkakin.
– Mutta sitä teatterin teko on.
Ahertaminen opettaakin sitoutumista ja pitkäjännitteisyyttä koko elämää varten.
– Opettelemme elämän tosiasioita. Jos on deadline, on deadline. Ei siitä tule mitään, jos täällä vain pelataan tunti marjapussia.
Uurastus palkitaan.
–Tämäntyyppisellä tekemisellä on virkistävä voima. Minäkin saatan olla väsynyt, kun tulen harjoituksiin, mutta lähden virkeänä pois. Uskon, että niin käy lapsillekin.
Ja mikä olisi makoisampi palkka kuin lopputulos?
– Työtä tekemällä ja vähän yöunista tinkimällä saamme sen, mitä olemme tekemässä.
Lapsilta lastennäytelmä
Nuorisonäyttiksen tämänkeväisen näytelmän, Pekko ja peikonpyydystäjät -seikkailun, harjoituksissa välkkyy tunnelmallinen valo. Lava on kuin pieni metsäinen satumaailma, ja musiikin kajahtaessa se täyttyy takkutukkaisista peikoista.
Hiltunen on selvästi uskollinen kriteereille, joita hän asettaa hyvälle lastennäytelmälle:
– Siinä pitää olla satumaailmaa, elämyksiä ja värejä kuin hyvässä sadussa.
Ohjaajan mielestä vesseleiden näytelmässä on käytettävä kaikkia elementtejä: valoja, ääniä, lavastusta, näyttelijän työtä ja sisältöä. Ja niiden on oltava tasapainossa keskenään.
Ohjaaja tyrmää ajatuksen, että lapsille suunnatut tai lasten tekemät näytelmät eivät olisi yhtä tasokkaita kuin muut näytelmät.
– Onhan lapsille tehtävän musiikinkin oltava hyvää. Ei huonosti tehty lastennäytelmä menesty.
Nuorisonäyttis saa erityispontta naperoiden maailmasta, kun lavalla liihottavat ovat juuri lapsia. Toisaalta ohjaajan ote täydentää lasten mielenmaisemaa. Hiltunen opastaa näyttelijöitä esimerkiksi miettimään, miltä pelottava susi tuntuisi eturivissä istuvan silmin.
– Annan palautetta, kun jokin onnistuu. Rohkaisen kokeilemaan asioita. Välillä olen kovakin, mutta aikuisen tehtävä on antaa epämiellyttäviäkin kokemuksia – turvallisessa ympäristössä.
Vaikka näyttiksen esitykset vetoavat eritoten lapsiin, on niillä annettavaa aikuisillekin.
– Lapsissa on aitoutta. Sitä kannattaa aikuisen tulla katsomaan.
Pekko ja peikonpyydystäjät -näytelmä Viljakkalan Seurojentalolla, Luhalahdentie 2:ssa 21., 22., 23., 29. ja 30. maaliskuuta. Ensi-ilta klo 19, muut näytökset klo 15.
