Öljyvärimaalaus on poikeluslaiselle Erjaliisa Rantalalle rakas harrastus, joka vie ajatukset hetkeksi pois kaikesta muusta. Kurun öljyvärimaalausryhmän näyttelyssä taulujen kukkameri tuo aurinkoja talveen.
Meinasi käydä köpelösti. Erjaliisa Rantalan auringonkukkatyö oli vähällä jäädä pois koko näyttelystä.
– Käytin vanhaa taulupohjaa. Kun irrotin kehykset, taulupohjan reunat menivät päreiksi. Tarkoitukseni oli peittää lohkeamat kehyksillä, mutta kun kiinnitin kehyksiä, nekin menivät rikki.
Tuokos harmitti. Nainen tuumasi, että antaa olla koko taulun. Hän kuitenkin mietti, mitä sille voisi vielä tehdä. Pulma ratkesi maalaamalla lohkeamien päälle. Taulu on kelpo ilman kehyksiäkin.
– Ne on jo poltettu takassa, harrastajamaalari nauraa.
Aurinkoa kukissa
Näyttely lehauttaa tuulahduksen kesäistä lämpöä keskelle epämääräisen talven harmautta, kun seinillä tervehtii joukko auringonkukkia ja muutama muukin kukka.
– Opettajamme antoi meille kesätauon jälkeen yhteisen aiheen, auringonkukan, jotta pääsimme vauhtiin.
Inspiraatioksi luotsi antoi suurennettuja valokuvia, joista kukin sai maalata mielensä mukaan soveltaen.
– On hämmästyttävää, että vaikka kaikilla on auringonkukka, jokainen työ on erilainen.
Rantala ihmettelee, kuinka pienetkin asiat, kuten kukan asento ja taustan väri, tuovat kummasti eroja töihin.
Oman työnsä hän aloitti sommittelulla. Sitten värit, valot ja varjot toivat kuvaan ilmeikkyyttä.
– Ensin en rajannut lehtiä, mutta sitten keksinkin laittaa niihin mustaa. Siitä tuli ilmettä. On ihan hyvä antaa työn olla välillä sivussa. Sitten huomaa, mitä sille voi tehdä. Ideat tulevat maalatessa.
Yhteinen aihe avartaa Rantalan silmät huomaamaan, kuinka monella tavalla saman asian voi nähdä.
– Sitä vain ihastelee, miten toiset keksivät kaikenlaista. Se luo itsellenikin innostusta.
Lukukauden aluksi annettu aihe myös kutittelee näpit maalaustuntumaan.
– Sen avulla on helppoa ottaa taas värit ja lähteä tavallaan alusta.
Harrastajan mielestä näyttelykokonaisuudesta tuli rikas.
– Siinä on paljon iloa silmälle. Auringonkukkia ei kyllästy katsomaan – ne ovat niin lumoavia.
Maalaaminen kolahti kovaa
Intohimoisen öljyvärien käyttäjän maalausharrastus alkoi posliininmaalauksesta 1980-luvun puolivälissä.
– Ystävä houkutteli minut kurssille. Homma istui heti käteeni.
Vuonna 1996 öljyvärit tulivat mukaan kuvaan.
– Yhtäkkiä ne ja isosti tekeminen alkoivat kiinnostaa. Posliininmaalaus on kovin pikkutarkkaa. Sen lopetin vuonna 2002.
Akryylivärejäkin nainen on kokeillut, mutta niitä hän ei kokenut omikseen.
– Öljyvärit ovat minusta runsaammat ja helpommat sekoitella kuin akryylimaalit.
Harrastus antaa Rantalalle valtavasti mielihyvää.
– Saan toteuttaa sitä, mitä osaan. Värit ovat minulle hirveän tärkeitä. Olen myös oppinut katsomaan asioita eri tavalla kuin ennen. Kiinnitän huomiota valoihin ja varjoihin.
Maalaaminen vie MS-tautia sairastavan naisen mielestä toviksi kivut ja muut vaivat.
Eikä maalaaminen ole vain oman sisäisen maailman juttu: Rantala riemuitsee, jos voi töillään ilahduttaa myös muita.
Harrastajamaalaajaa eivät purista sellaiset paineet, joita ammattilaisella saattaa joskus olla.
– Ei ole semmoista oloa, että nyt täytyy saada jotain ihmeellistä aikaan. Maalaaminen on rentoa, ei pakonomaista.
Silti Rantalalla on tavoitteita.
– Haluan kehittyä yhä paremmaksi ja nähdä entistä syvemmin, mitä maalaan, jotta näkemykseni kasvaisi.
Julkaisuja, kirjoja, tv:n taideohjelmia ja näyttelyitä ilokseen seuraava Rantala on avarakatseinen taideihminen. Vaikka hän itse maalaa vain esittäviä kuvia, hän on halukas näkemään kaikenlaista.
– Minua kiinnostaa kaikki uusi. On kiinnostavaa nähdä, kuinka joku on keksinyt jotain.
Hän myös vaalii ja arvostaa menneiden aikojen suuria taidenimiä, jotka ovat luoneet tärkeän pohjan.
Sommittelusta kohti värejä
Rantala on pysytellyt pitkälti samassa maalaustyylissä alusta saakka.
Hän tekee realistisen esittäviä tauluja esimerkiksi valo-, kalenteri- tai lehtikuvien tai tunnettujen taideteosten pohjalta.
Koskaan hän ei kuitenkaan jäljennä mallia sellaisenaan. Mukailu on homman suola.
– Olisi tylsää tehdä yksi yhteen. Haluan, että työssä on jotain minua. Käytän esimerkiksi yllättäviä värejä.
Toki naisen oma ote ja tekniikka ovat muovautuneet vuosien varrella.
Rantalan mielestä onnistuneessa työssä sommittelu on kaiken a ja o.
– Teen usein maalauspohjalle ruudukon, jotta suhteet menevät oikein. Jos ne ovat väärin, homma menee aika lailla pieleen.
Myös valojen ja varjojen on oltava kohdillaan, ja värien täytyy olla puhtaita.
– Työ on hyvä, kun olen siihen itse tyytyväinen, kun se on sellainen, että laittaisin sen omallekin seinälleni.
Työt päätyvät Rantalan oman kodin koristukseksi tai lahjoiksi. Joitakin hän on myynytkin. Tilaustöitäkin on ollut.
Osa töistä lepää varastossa. Saattaapa hän maalatakin vanhan työn päälle. Kun nainen on harkinnut tarkoin, vanhan maalipinnan peittäminen ei kirpaise.
– On paras hyödyntää pohjaa.
Kurun kurssilla on hyvä olla
Näinä aikoina palvelut ja harrastukset tuppaavat hiipimään kohti keskusta-alueita. Kurun öljyvärikurssi on kuitenkin voimissaan.
– Jossain vaiheessa kävijöitä tippui, mutta nyt näyttää hyvältä. Tällä hetkellä meitä on neljätoista, kun aiemmin on ollut kahdeksasta kymmeneen osallistujaa, Rantala räknää.
Ryhmä on hitsautunut vuosien varrella leppoisan tuttavalliseksi.
– Kun olen tottunut ryhmään, olisi aika kynnys lähteä uuteen. Kun minulla on liikuntarajoitteitakin, pitäisi miettiä, pääsisikö uudessa paikassa liikkumaan pyörätuolilla. On tosi hieno homma, että olemme saaneet pitää ryhmän.
Kurun öljyvärimaalausryhmän näyttely Aurinkoja talveen Kurun kirjastossa 17. maaliskuuta saakka.
