Kyllä se käy!

Urheilu on tietokilpailukysymysten loputon aarreaitta, jonka laarista nappaan teille hieman mietittävää.

Mikä oli naisten pisin hiihtomatka Sapporon olympiakisoissa vuonna 1972, ja mikä pisin juoksumatka Münchenissä samana vuonna?
Tuo kuulostaa varmasti merkityksettömältä nippelitietoudelta niistä afrikkalaistytöistä, jotka valmistautuvat ikiaikaisten uskomusten vuoksi silvottaviksi tai niistä arabinaisista, joiden kaikista asioista päättävät suvun miehet.
Jonkinlaisen kuvan sukupuolten välisen tasa-arvon kehittymisestä saa kuitenkin vastauksista. Naisten pisin hiihtomatka Sapporossa oli 10 kilometriä ja pisin juoksumatka Münchenissä 1 500 metriä.
Naiset pääsivät hiihtämään arvokilpailuissa kolmekymppistä 1980-luvun lopulla ja juoksemaan olympiamaratonia Los Angelesin savusumussa jo 1984.
Nyt on tultu siihen pisteeseen, että he hyppäävät mäkeä, lumilautailevat, jääkiekkoilevat, pelaavat curlingia ja jalkapalloa, nostavat painoja, nyrkkeilevät, painivat ja niin edelleen viiden renkaan juhlissa.
Kaikkia se ei miellytä, mutta minun konservatiivinen ajatteluvärkkinikin käskee sanomaan, että mainiota, kerrassaan mainiota. Tähän suuntaan kulkevasta kehityksestä ei voi olla haittaa tasa-arvon edelleen kehittymiselle.
Kenialaiset ja etiopialaiset naisjuoksijat ovat näyttäneet jo pitkään rohkaisevaa esimerkkiä siitä, että tytöillä ja naisillakin ovi voi aueta jopa äärimmäisestä köyhyydestä inhimillisiin elinoloihin, kunhan ei pidä kynttiläänsä vakan alla.
Totta kai se edellyttää oikeiden ihmisten kohtaamista ja monesti antautumista suoranaiseen hengenvaaraankin, mutta toivo elää. Se on jo aika vahva puoltolause urheilun olemassaolon oikeutukselle, vaikka se aina silloin tällöin kyseenalaistetaankin.
Myös esimerkiksi marokkolaiset naisjuoksijat ovat varmasti saaneet arabimaailmassa paljon hyvää aikaan, ja sama pätee Kiinan loistaviin naisurheilijoihin. Kun vielä näkisi kastittoman intialaisnaisen osallistuvan talviolympiakisoihin, oltaisiin melko pitkällä.
Osa tytöistä ja naisista on kautta aikojen hingunnut pitsinnypläystä miehisempien harrastusten pariin, joten on enemmän kuin paikallaan, että he saavat lumilautailla ja hypätä mäkeä.
Fysiologisia eroja ei voi, eikä saa, yrittää tasapäistää, mutta en keksi pienintäkään syytä, miksi ihmeessä naiset eivät voisi hypätä lentomäestäkin, jos kerta taitoa ja rohkeutta piisaa.
Jos joku väittää, että hurjapäälajit vähentävät naisen naiseutta, vilkaiskoon vaikka Sotshin slopestylen palkintojenjakoa. Olisi tosin Rukajärven Enni saanut ottaa kuusi numeroa ylisuuren villamyssyn päästään siinä…
Ei minusta Slovenian alppihiihtäjä Tina Mazekaan kovin epänaiselliseksi ole muuttunut, vaikka hän on reisi- ja pakaralihaksista päätellen viihtynyt punttisalillakin.
Joskus olemme miettineet – ihan vain kumotaksemme väittämän, ettei älymystö enää keskustele Suomessa – mitkä urheilumuodot eivät sovi miehille.
Niitä on vähän, mutta ihan kaikkia naisurheilun sovelluksia ei tarvitse miehiin kokeilla. Esimerkiksi permantovoimistelu musiikin tahtiin, rytminen kilpavoimistelu ja aerobic saavat minun puolestani jäädä naisten jutuiksi.
Eläköön se pieni ero myös siinä, ettei miehiä pakoteta eritasonojapuille tai puomille taiteilemaan. Urosten hermot tuskin kestäisivät ringetten herrasnaissääntöjä tahi vartalotaklauksetonta jääkiekkoilua.
Naisilla on myös softball-niminen sovelluksensa baseballista, tuosta erittäin tehokkaasta unilääkkeestä. Onneksi molemmat on poistettu olympiaohjelmasta.
Sitten on lajeja, jotka eivät mielestäni sovi ihmisille ollenkaan. Yleisradionkin jostakin käsittämättömästä syystä hehkuttama vapaaottelu kuuluu niihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?