Tuttu, tuntematon Runeberg

Tänään keskiviikkona vietetään kansallisrunoilijamme päivää. Arvokkaasta asemastaan huolimatta Runeberg on jäänyt suomalaisille vieraammaksi kuin moni muu merkkikirjailijamme.
Kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala on kirjallisuusopintojensa aikana tutustunut jonkin verran Runebergiin. Miehestä kuitenkin tuntuu, että lähinnä perusasiat ovat hänellä hallussa mutta että muuten hänen mielikuvansa runoilijasta ovat hämäriä.

Kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala on kirjallisuusopintojensa aikana tutustunut jonkin verran Runebergiin. Miehestä kuitenkin tuntuu, että lähinnä perusasiat ovat hänellä hallussa mutta että muuten hänen mielikuvansa runoilijasta ovat hämäriä.

Johan Ludvig Runebergin nimi kajahtelee keskivertosuomalaisen korvissa tuttuna. Mieleen putkahtaa heti runebergintorttu, ja pian ajatuksiin nousee myös miehen status kansallisrunoilijana. Muistaapa moni merkkiteoksenkin, Vänrikki Stoolin tarinat.
Mutta kun herran kuvailua pitäisi jatkaa, iskee tenkkapoo. Periaatteessa tuttu henkilö paljastuukin varsin vieraaksi.
Ylöjärven kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala nyökkäilee mielikuvalle. Runeberg on jäänyt häilymään hämärähkön verhon taa. Ojala itsekään ei koe tuntevansa kansallisrunoilijaa erityisen hyvin.

Muiden kirjailijoiden varjossa

Aleksis Kiven, Elias Lönnrotin, Eino Leinon, Väinö Linnan ja monen muun tekstit ovat suomalaisille tutumpia kuin Runebergin tuotanto. Kenties heidät tunnetaan henkilöinäkin Runebergiä paremmin.
– Runebergin teokset ovat jääneet muiden teosten varjoon, Ojala pohtii ja toteaa, että luki itsekin kansallisrunoilijan tuotantoa vasta yliopistossa.
Onko kyse kirjojen sisällöstä? Ovatko Runebergin sankarimaiset hahmot kansankuvausta rakastaville suomalaisille etäisiä?
– Näinkin voi olla. Toisaalta kyllähän Runebergillä oli vahva ajatus, että kuvataan kansaa. Hän kuitenkin esitti siitä idealistisen kuvan, jossa ei ole mitään säröjä. Esimerkiksi Sven Tuuva on karikatyyri. Hän ei ole yhtä moniulotteinen kuin vaikka Seitsemän veljeksen hahmot.
Sotakuvauksina Runebergin säkeitä ei ehkä koeta yhtä relevantteina kuin vaikkapa Tuntemattoman sotilaan maailmaa.
– Tosin Tuntematon sotilaskin on kirjoitettu tietoisesti Vänrikki Stoolin tarinoita vasten.
Runebergiä ja hänen tuotantoaan ei liioin ole nostettu kulttuurissamme jatkuvan toiston ja viittailun kohteeksi. Vaikkapa Leino sen sijaan tulvii korviimme aina Vesa-Matti Loirin tulkinnoista alkaen.
– Leino tulee meille läpi joka puolelta, Ojala nyökkää.
Toki viittauksia Runeberginkin maailmaan on:
– Kun menee kauppaan, Sven Tuuva ja Sandels näkyvät olutpullojen kyljissä.
Vaan kuinka moni muistaa, mistä hahmot ovat peräisin? Väinämöis-olut ei herättäisi moisia kysymyksiä.
Toisaalta kirjastomies huomauttaa, että Runebergiä on taannoin nostettu uudelleen esiin henkilönä:
– Erik Wahlström teki hänestä fiktiivisen elämäkerran Kärpäsenkesyttäjä.

Kimurantti kieli hämmentää

Yksi varsin vissi syy Runebergin vierauteen on kieli.
Suomalaiset tuntevat miehen teokset lähinnä käännöksinä. Ojala ei kuitenkaan sinänsä näe ongelmaa siinä, että alkuperäiskieli on jokin muu kuin oma puheenpartemme.
– Suomessahan käännöskirjallisuudella on aina ollut iso asema. Nykypäivänäkin meillä on paljon suosittuja kirjailijoita, jotka kirjoittavat ruotsiksi. On Kjell Westö, Ulla-Lena Lundberg…
Hankaluuden ydin on pikimmin siinä, että Runebergin rivit ovat mitallista runokieltä. Se ei ole mutkatonta luettavaa ruotsinkielisellekään. Ja kun teksti sitten pitäisi vielä kääntää suomeksi, koukeroilta ei voi välttyä.
– Toki käännös voi olla hyvä.
Ojalan mielestä Runebergin teoksista tehdyt lukuisat käännökset saattavat heijastella sitä, että suomea puhuvien ote Runebergin kielestä on lipsunut.
– Ei tavallaan ole löydetty, millaista suomeksi käännetyn Runebergin kielen pitäisi olla.
Kirjallisuudentutkijalle kieliasia tarjoaa kiintoisaa tarttumapintaa Runebergin teoksiin.
– Lähtökohtana on tutkia teoksia alkukielisinä, mutta toisaalta Runebergin tuotantoa voi tutkia nimenomaan suomennoksinakin.
Aina katsetta ei tarvitse kääntää kieleen. Teosten teemoja voi tarkastella periaatteessa kummalla kielellä vain.
Ei toki ole tuulesta temmattua, että Suomen kansallisrunoilijaksi on nostettu äidinkielenään ruotsia puhunut mies. 1800-luvullahan kielemme asemaa ajoivat pääasiassa ruotsinkieliset merkkimiehet.
– On mielenkiintoista, että asia on nimenomaan näin, Ojala hymyilee pohtivasti.
Tilanne oli tietysti sikäli kovin luonnollinen, että tuohon aikaan maamme korkeasti koulutetut tulivat lähinnä ruotsia puhuvasta kansanosasta. Heillä oli mahdollisuus tarttua haasteeseen.
Kielten keskinäinen suhde ja 1800-luvulla kiistaksikin yltynyt kielikysymys ei väistämättä ole ydinkysymys ajan kirjallisuutta tutkittaessa.
– Runebergin teoksissa kielikiista ei ole minkäänlainen teema. Toisaalta jos ajattelee vastaanoton kannalta, kieli on ihan olennainen juttu.

Purtavaa nykylukijallekin

Vaikka Runebergin teokset voivat tuntua vanhahtavilta ja kiemuraisilta, niillä on nykytallaajallekin annettavaa.
Ne välittävät ajankuvaa – siitäkin huolimatta, etteivät ne ole dokumentaarisen historiallisia.
Teosten tunteminen auttaa ymmärtämään Runebergiin nojaavia kulttuurisia viittauksia, olivat ne sitten oluttölkin kyljessä tai televisiossa.
Kirjallisuuden historian tunteminen antaa iloa jo sinänsä, mutta se myös auttaa ymmärtämään nykykirjallisuutta.
Uuteen kirjallisuuteen opinnoissaan pureutunut Ojalakin löytää tarpeellisia havaintoja vanhoista teoksista.
– Tein graduni Matti Pulkkisen teoksesta Romaanihenkilön kuolema. Se on postmoderni kirja, mutta silti Laurence Sternen 1700-luvulla kirjoittamassa teoksessa Tristram Shandy oli käytössä täsmälleen samoja keinoja kuin Pulkkisen kirjassa. On yllättävää, että kirjallisuuden keinot, jotka tuntuvat uusilta, eivät sitä välttämättä ole.
Lisäksi vanhoista kirjoista löytyy myös ajattomia teemoja, jotka ovat tämän päivän lukijankin todellisuutta. Sellainen on esimerkiksi Runebergin Hanna-teoksen rakkaustarina.

Kansallisrunoilijaa osataan arvostaa

Vieraudestaan huolimatta Runeberg ei Ojalan mielestä ole vähätelty.
– Meillä on Runebergin päivä, jolla pidetään hänen asemaansa yllä. Uudet suomennoksetkin ovat yksi arvostuksen osoitus. Mutta ei siitä varmaan haittaa olisi, jos häntä tuotaisiin hahmona aiempaa enemmänkin esille.
Silti Ojala ei vaadi esimerkiksi kouluopetukseen lisää aikaa Runebergin käsittelyyn. On niin paljon muutakin luettavaa.
Ojala myös näkee, että Runebergin ihannoiva ote ei välttämättä puhuttele nykylukijaa samoin kuin vaikkapa Aleksis Kiven maailma, jossa riittää tarttumapintaa tänäkin päivänä.
– Tämä ei tietenkään poista kansallisrunoilijan merkitystä.

Runebergin tuotantoa lainataan hissuksiin

Ylöjärven kirjastossa Runebergin teokset päätyvät lainaajien kasseihin harvakseltaan.
Tällä hetkellä tosin Vänrikki Stoolin tarinoiden eri painoksista on lainassa niinkin paljon kuin noin puolet. Osaa teoksista kuitenkin lainataan hyvin harvoin.
Kansallisrunoilijan teosten tarjonta on kattava koko Piki-kirjaston valikoimissa. Ylöjärvenkin kirjastoista löytää kaikki keskeiset opukset.
Runebergin teoksista lainatuin on juuri Vänrikki Stoolin tarinat. Tämän johtunee siitä, että kun joku päättää lukea jotain Runebergiltä, hän valitsee juuri miehen tunnetuimman teoksen.
Kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala arvioi, että Runebergin teoksia pitävät liikkeellä koulu- ja kurssiopetus. Hyllystä noukitaan teoksia opiskelua varten.
– Ja varmaan runouden lukemista harrastavatkin lainaavat Runebergin kirjoja.
Kalevala, Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas ovat miltei joka suomalaisen peruskamaa kotikirjahyllyssä. Sitä Runebergin teokset eivät välttämättä ole. Ei kai siis ihme, että tarpeen tullen on turvauduttava kirjaston valikoimaan.
– Mitä muistelen katselleeni tuttujenikin kirjahyllyjä, niin ei niissä ehkä ole ollut Runebergin kirjoja, vaikka niissä olisi ollut enemmänkin kuin nuo mainitut kolme suomalaista perusteosta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?