Väreihin luottava Jaana Pärssinen ei halua tehdä maalauksistaan osoittelevia. Tarkoitus on, että kunkin katsojan tunnelmat ja tulkinnat kulkevat omia polkujaan.
Jaana Pärssinen valitsi terveyskeskukseen näytteille panemansa teokset tilan perusteella. – Minulle on tärkeää, että työt sopivat tilaan, nainen sanoo. Värien nimeen vannova maalaaja inspiroituu esimerkiksi syksyn lehtien väriloistosta.
Ylöjärven terveyskeskuksen aulassa joukko maalauksia kuiskii hämyistä tunnelmaa.
Kussakin on havaittavissa jokin esittävä aihe, mutta tätä ei huomaa ihan suoralta seisomalta. Epäesittävä värien leikki nappaa ensin katseen. Esittävät aiheet eivät myöskään ole yksiselitteisiä.
– Haluan pitää esittävyyden minimissä, jottei se olisi liian alleviivattua. Tahdon, että ihmiset näkevät töissä omia asioitaan eivätkä ajattele, että hei, tuossa on talo, teosten äiti Jaana Pärssinen sanoo.
Esimerkiksi teos Niin lähellä, mutta kaukana tuo toimittajan mieleen ilmiselvän metsäpuron. Pärssinen kuitenkin kertoo yhden nähneen teoksessa ballerinan hameen ja toisen havainneen siinä hattivatteja.
Esittävyys ei ole johtoasemassa lopputuloksessa, mutta ei se ole homman kärki työskentelyvaiheessakaan. Pärssinen nimittäin aloittaa työnsä levittämällä väriä kankaalle, jotta saa valkoisen pinnan peittoon. Vasta sitten hän alkaa hakea kankaalle jotain hahmoa.
– Ajatukset esittävistä asioista vain tulevat. Kankaalla on joitain viitteitä, ja alan nähdä jotain. Se on sellaista leikkiä.
Maalaaja ei takerru saamaansa ideaan, vaan esittävä aihe voi vielä muuttua siveltimen liitäessä.
Pärssinen on ylipäätään spontaani taiteen tekijä. Hän ei mieti, suunnittele ja hahmottele paljon vaan tarttuu pensseliin, kun siltä tuntuu. Vaikka nainen tavoittelee tunnelmia, edes ne eivät synny suunnitelmallisesti ja joihinkin tiettyihin tunnelmiin tähtäämällä.
– Työt ovat kotonani esillä koko ajan, ja mennen tullen katselen niitä. Maalaan niihin vähän lisää milloin mihinkin. Kun näen, että jokin työ huutaa jotain asiaa, otan äkkiä sudin ja teen sen.
Viime aikoina Pärssisellä ei ole ollut aikaa syventyä maalaamiseen tuntikausiksi. Työt syntyvät vähin erin.
Tämä onnistuu, koska ylöjärveläisnainen ei tarvitse perusteellista rauhoittumista ja luovan tilan etsimistä ennen kuin saa jotain aikaiseksi. Hän ei liioin tarvitse virikkeitä tai tunnelman luojia taiteentekohetkeen. Alfa-Art-taidekouluun lopputyötä tehdessään hän tosin kuunteli paljon musiikkia, mutta tämäkin johtui siitä, että musiikki oli osa lopputyön teemaa.
Pärssinen on kova hiomaan töitään.
– Valmis on tosi liukuva käsite. Yleensä työstä tulee tunne, että nyt tämä on tässä. Tunne voi kuitenkin muuttua heti seuraavana aamuna. Paljon on toki sellaisiakin töitä, jotka ovat selkeästi valmiita ja joihin en halua lisätä piiruakaan.
Pärssinen ei pelkää lisäilyä. Hän ei murehdi, mahtaisiko teos olla jossain välivaiheessaan parempi kuin lisämausteiden jälkeen.
Värien viemä
Terveyskeskuksen näyttelyllä ei ole varsinaista teemaa. Ainut teoksia yhdistävä tekijä on väri. Kaikki työt leikittelevät violetin ja keltaisen sävyillä.
Pärssinen ei luonut teoksia alun alkaen yhdeksi kokonaisuudeksi.
– Ne ovat kuitenkin syntyneet samoihin aikoihin, vuoden sisään. Kai se niin on, että kun innostuu jostain väristä, sitä tulee viljeltyä runsaasti jonain aikakautena.
Violetti ja keltainen ovat toisiaan vahvistavia vastavärejä, mutta tätäkään Pärssinen ei ollut suunnitellut teostensa pohjaksi.
– Keltainen oli tietoinen valinta, koska tein kesänäyttelyn, jossa käytin keltaista, kesän väriä. Violetti oli ajatuksissa taustalla, ja sitten nämä värit yhdistyivät.
Violetti kiehtoi Pärssistä, koska hän ei osta sitä valmiina tuubissa. Sekoittelemalla saa aikaiseksi paljon sävyjä.
– Kai violetti on jollain tapaa syvällinen väri. Teen mielenmaisemia, ja violetti sopii niihin.
Värit ovat yleensäkin Pärssisen maalausten ydin.
– Tykkään väreistä. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, millä värillä vaikka huusholli sisustetaan.
Huomion kiinnittäminen väreihin onkin Pärssiselle luonteva tapa hahmottaa maailmaa. Esimerkiksi astuessaan ensi kertaa nykyiseen kotiinsa hän kiinnitti heti huomiota takan turkoosiin väriin. Itse takka ei ollut erityinen, mutta upea väri sai naisen innostumaan talosta.
– Vaatteissa taas on sellainen juttu, etten pysty pitämään punaista kaulalla. Siinä punainen on liian voimakas. Se ahdistaa ja käy päälle.
Värit tarjoavat Pärssiselle ilmaisuvoimaa.
– Niillä saa tunnelmia ihan eri tavalla kuin tekemällä vaikka vain mustavalkoista. Muotokin rakentuu väreistä.
Ei naisella silti ole mitään mustavalkoisia töitä vastaan. Hän voisi kuvitella tekevänsä sellaisiakin, joskin tuo maailma olisi taas aivan oma juttunsa.
– En ole valinnut värejä; värit ovat valinneet minut.
Kerros kerrallaan
Öljyvärit ovat Pärssisen juttu.
– Niillä saa voimakasta jälkeä verrattuna vaikka pastelliliituihin. Maalauksellisuus on asia, josta pidän, ja öljyväreillä sitä voi synnyttää.
Myös työstettävyys on öljymaalien etu. Pärssinen työstääkin teoksiaan kerroksittain.
– Teen maalausnesteellä ohuita kerroksia, joilla saa aikaiseksi pieniä vivahde-eroja.
Pärssinen nyökyttelee varovaisesti ajatukselle teosten hämyisestä tunnelmasta. Hän toteaa, että juuri ohuet kerrokset luovat tätä vaikutelmaa.
Maalaaja loihtii läpikuultavien kerrosten ohelle myös peittäviä kohtia ja käyttelee toisinaan palettiveistä. Hän lisää mieluusti kankaalle myös öljyliitua. Tätä sekatekniikkaa hän on käyttänyt terveyskeskuksessa nyt näytteillä olevissa töissä.
Pärssinen harrastaa myös akvarellimaalausta.
Pärssinen on tällä haavaa tyytyväinen tekniikkarepertuaariinsa. Taideopintojensa aikana hänestä oli toki mukavaa tutustua eri tekniikoihin.
– Olen aika jalat maassa -tyyppi. Ei ole mahdollista tehdä kaikkea. Tila, aika ja raha eivät riitä.
Öljyväri- ja akvarellitöihinsä hän tuo jatkuvasti jotain pientä uutta. Vastikään hän on innostunut kokeilemaan esimerkiksi kulta- ja hopeapigmenttiä. Varsinaisena teknisenä seikkailijana hän ei kuitenkaan pidä itseään.
Taidetta jalat maassa
Opinnot Alfa-Art-koulussa toivat Jaana Pärssiselle taiteilijan ammatillisen pätevyyden. Ammattitaiteilijaksi hän ei kuitenkaan heittäytynyt.
– Eihän sitä koskaan tiedä, mitä oven takana on, jos sitä ei avaa. Mutta eihän Suomessa ole paljon ammattitaiteilijoita, jotka voisivat elättää itsensä taiteella.
Naisen kantapäät ovat tiukasti maan kamaralla eikä hän hyppää utopioiden varaan. Jos kuitenkin kaikki olisi mahdollista, hän perustaisi oman gallerian, jossa myytäisiin taidetta ja entisöityjä huonekaluja.
Tosi elämässä taiteen pitäminen harrastuksena riittää Pärssiselle. Se tarjoaa taukoa arjesta.
Hän ei ole katunut taideopintojaan hetkeäkään.
– Kyllähän minulle aukesi aivan uusi taidemaailma.
Nainen kuvailee itseään rauhalliseksi, ja samaa sorttia on hänen luovuutensa. Se ei pulpahtele räiskyvästi vaan on pikemmin alati ja tasaisesti hereillä.
– Aistin asioita koko ajan vaikken kiinnittäisi niihin alleviivaten huomiota. Ne vain tunkeutuvat tajuntaani.
Jaana Pärssisen maalauksia Ylöjärven terveyskeskuksen aulassa, Mikkolantie 10:ssä 30. lokakuuta saakka.
Viimeisimmät kommentit