Teatterinharrastajat saavat iltoihinsa uutta väriä, kun Suomen Teatteriopistossa aloittaa uusi opettaja. Hän saapuu luotsaamaan taiteen perusopetuksen ryhmiä myös Ylöjärvelle.
Luottavainen, leikkisä, kannustava ja positiivinen, jopa riemukas.
Siinä rautainen annos ominaisuuksia, jotka Suomen Teatteriopiston uusi opettaja Kirsi Karvonen haluaa synnyttää teatteri-ilmaisun tunneillaan.
– Ilmapiiri on teatterin tekemisessä äärimmäisen tärkeä.
Karvonen muistuttaa, että teatteri on jokaisen ikäryhmän parissa leikkiä.
Leikki on paitsi reitti ilmaisun ja eläytymisen maailmaan, myös keino luoda rentoa ilmapiiriä.
– Ihmiset vapautuvat tekemään ryhmässä, kun leikin säännöt luovat turvalliset raamit, joissa toimia.
Ydinkysymysten etsintää
Opetuksessaan Karvonen haluaa panna harrastajat pohtimaan teatteria ylipäätään.
– Mitä teatteri on? Mitä teatterin kieli on? Minkälaiset asiat viestivät millaisiakin asioita?
Nämä teemat ja kysymykset muhivat kuitenkin suurelta osin taustalla ja nousevat siellä täällä esiin. 7–16-vuotiaiden pariin hyppäävä Karvonen toteaa, että lapsia ja nuoria kiinnostaa ennen kaikkea näytteleminen.
Siihen pureudutaan muun muassa erilaisten improvisaatio-, kehonhallinta-, äänenkäyttö- ja kohtausharjoitusten avulla.
Aivan ytimeen kuuluu myös läsnäolon ja vuorovaikutuksen harjoittelu. Näyttelijän on löydettävä kontakti niin toisiin lavalla oleviin kuin yleisöön.
Tätä on kuitenkin harjoiteltava monin keinoin, sillä tavat oppia olemaan läsnä ovat kovin yksilölliset. Myös itsensä analysointi voi tuntua nuorista vielä hiukan hankalalta, joten opettajan on pidettävä tuntosarvensa ojossa.
– Neuvoni on aina, että kuunnelkaa.
Hyvä harjoitus vuorovaikutuksen löytämiseen on peilileikki, jossa imitoidaan parin liikkeitä. Kosketus-puheharjoituksessa taas saa puhua vain silloin, kun koskettaa toista.
– Usein harjoitteet on rakennettu niin, että huomio menee itse harjoiteltavasta asiasta muualle, esimerkiksi leikin sääntöihin.
Opettaja on virittänyt itsensä Teatteriopiston perusopetusryhmien tapaan pitää puolen vuoden välein esityksiä.
– En ole kuitenkaan koskaan pitänyt sellaisesta teatteriopetuksesta, jossa esitys olisi ainoa oikea tavoite. Sellainen syö joskus opetusta. Pyrin siihen, että kaikki linkittyisi ja rakentuisi hiljalleen esitystä varten, hän selittää.
Teatterin maailma imaisi mukaansa
Tuore kasvo palaa hyvillä mielin lasten ja nuorten pariin muutaman vuoden tauon jälkeen.
Ennen vuoden takaista muuttoaan Tampereelle Karvonen nimittäin opetti neljän vuoden ajan ammattikorkeakoululaisia Keski-Pohjanmaalla.
Tauosta huolimatta Karvonen on tottunut työskentelemään lasten kanssa: puuha on tullut tutuksi jo 1990-luvun lopusta lähtien.
– Teatteriopettajan perustyö on taiteen perusopetuksessa. Sitä on liian vähän tässä maassa, kun emme saaneet sitä peruskoulun opetussuunnitelmaankaan. On tosi kiva palata tämän perustyön ääreen.
– On myös älyttömän mielenkiintoista nähdä, miten eri harjoitteet toimivat eri-ikäisten kanssa.
Karvosen mieltä lämmittää myös se, että teatteriharrastus antaa valtavan paljon eväitä tavallista elämää varten, vaikka nuori ei päätyisikään teatteri-
alalle. Näyttelemistä harjoitteleville karttuu lukuisia sosiaalisia taitoja ja kykyä analysoida itseään.
Opettaja päätyi nyt alkavaan pestiinsä kuin pikku puroja pitkin. Tampereelle muutettuaan hän huomasi, että Teatteriopistossa työskenteli hänen entisiä oppilaitaan. Nämä pyysivätkin häntä toisinaan tuuraamaan opetustyössä.
Yksi oppilaista päätti pestinsä, joten oli Karvosen vuoro hypätä ohjaksiin.
Jo vuosia opettaneen naisen kiinnostus teatteriin heräsi lapsuusvuosina, tosin tarkkaa aikaa hän ei osaa määritellä.
– Se lähti varmaankin elokuvista. Ihailin elokuvien tekijöitä ja elokuvia vähän reilu kymmenvuotiaana. Varhaisteininä lähdin mukaan harrastajateatteritoimintaan. Se vain vei mukanaan, eikä missään vaiheessa ole ollut taukoa.
Koska harrastusryhmässä oli Karvosta vanhempia nuoria, jotka hakivat alan kouluihin, oli teatterityöhön tähtääminen hänellekin itsestään selvä jatkumo.
– Ajatukset siitä, mitä teatterissa haluan tehdä, muuttuivat kuitenkin aika paljon.
Teatterin maailmaan kasvanut pitää ammatissaan aherrusta intohimona, jota on vaikea pitää pelkkänä työnä.
– Teatteri linkittyy kaikkeen, minkä koen tärkeänä tässä yhteiskunnassa, esimerkiksi siihen, että halutaan joihinkin asioihin muutoksia.
Täydestä sydämestä
Kirsi Karvonen uskoo, ettei hänen kiinnostuksensa teatteriin ehdy.
– Näen teatterin niin monimuotoisena. En koe, että esimerkiksi osallistava, soveltava tai esittävä teatteri olisivat niin toisistaan poikkeavia, että niitä kannattaisi jakaa näin kuin on totuttu.
Karvoselle teatteri on väline ottaa aktiivisesti osaa yhteiskuntaan. Jos jokin asia on esille nostamisen arvoinen, se otetaan lähtökohdaksi. Sitten etsitään teemaa ja tarkoitusta parhaiten palveleva tapa tehdä teatteria.
Opettaja arvostaakin erilaisia teatterin muotoja sekä oivaltavia keinoja välittää viestejä.
– Kun tekijät ovat keksineet jonkin ilmaisun tavan, joka liikauttaa meitä katsomossa, koen ihastumisen hetken. En tarkoita ylimielistä nerokkuutta vaan sitä, että tarve luo jonkin nerokkaan ratkaisun, jonka avulla katsojilla välähtää.
Karvosta sykähdyttää erityisesti se, miten ihmiset lukevat ja tulkitsevat jotakin muuta kuin sanottua.
Tällaiset kokemukset hellivät Karvosta esimerkiksi Seinäjoen kaupunginteatterin Peer Günt -näytelmässä.
– Se oli hyvin tyyliteltyä. Tilalla, sen käytöllä ja symboliikalla onnistuttiin luomaan jotain sellaista, joka sykähdytti. Lepäsin tunteessa, etten pysty sanallistamaan viestittyjä asioita mutta ymmärrän tunteen.
Opettaja liputtaa vilpittömän ja täydestä sydämestä tehdyn teatterin puolesta.
Siksi hän kokee teatterimaailman ikäväksi puoleksi sen, että tehdään paljon huonoa teatteria.
Huonolla hän ei viittaa mihinkään teatterin lajiin tai joihinkin vääriin teatterin tekemisen keinoihin. Hän tarkoittaa väärin perustein ja vasemmalla kädellä tehtyjä, yleisöä aliarvioivia esityksiä.
– Teatterin pitäisi nousta kaiken kansan keskustelufoorumiksi, mutta tavoitteen toteuttaminen on vaikeaa, koska ihmisillä on niin huonoja kokemuksia teatterista.
Karvosen mielestä teatteri toimisi parhaiten yhteiskunnallisena instituutiona, jos kellään ei olisi kynnystä mennä sinne ja jokaiselle olisi tarjolla jotakin. Silloin teatteri ei jäisi pienen piirin sisälle.
Teatterin ikäviin puoliin Karvonen lukee myös talousvaikeudet, työajat ja työn kuluttavuuden.
– Tämä on persoonalla tehtyä työtä. Tässä laittaa oman minuutensa kehiin, mikä tekee työstä raskasta ja välillä tosi satuttavaakin. Mutta sitä kautta tulee myös palkitsevuus.
Kuluttavuuden kanssa pärjää tekemällä valintoja: miettimällä missä kohti suojelee minuuttaan – tinkimättä silti työn laadusta.
Huonosti tehtyä teatteria taas voi välttää pyrkimällä itse tekemään työnsä mahdollisimman hyvin sen sijaan, että syyttelisi muita. Itseään ja tekemisiään on peilattava rehellisesti.
Yleisesti ottaen teatterin ikävien puolien kanssa pärjää elämällä.
– Teatterissa on samanlaisia ylä- ja alamäkiä kuin muussakin elämässä.
