Elovainion uusi autopesula odottaa kiireistä syksyä

Lasten parista autojen kimppuun

Kuinka pitkä on hyppy päiväkotimaailmasta autonpuhdistustöihin? Mutalalainen Jaana Nurminen päätti ottaa asiasta selvää.
– Vuoden ajan olin vuorotteluvapaalla ja mietin sen aikana, palaisinko ollenkaan vanhaan työhöni. Lopulta päätin irtisanoa itseni ja vaihtaa alaa, hän muistelee.
Yrittäjäksi ryhtyneen naisen uusi työpaikka, Elovainion Pesupaja, avasi virallisesti ovensa toukokuun lopulla. Täysillä toiminta lähtee käyntiin kuitenkin vasta lähiviikkoina.
– Kunnolla hyppään tähän mukaan elokuussa, kesä kun on muutenkin hiljaista aikaa. Syksyllä se varsinainen sesonki alkaa, Nurminen hymyilee.
Jaana Nurmisen käsittelyssä puhdistuu kiesi kuin kiesi. Uuden autopesulan innokas vetäjä odottaa jo syksyä, joka tuo muassaan rapakelit ja kaikkein suurimmat asiakasvirrat.

Jaana Nurmisen käsittelyssä puhdistuu kiesi kuin kiesi. Uuden autopesulan innokas vetäjä odottaa jo syksyä, joka tuo muassaan rapakelit ja kaikkein suurimmat asiakasvirrat.

Nurmisen ja hänen miehensä Jarin yhdessä käyntiin polkaisema yritys sai innoituksensa Jaanan alanvaihtohalujen lisäksi omasta, konkreettisesta tarpeesta. Betonialalla jo 25 vuotta toiminut Jari Nurminen oli pyöritellyt ajatusta autopesulasta mielessään jo pitkään.
– Pitäähän se omakin kalusto saada pestyä. Yhteensä meidän perheellämme on kymmenkunta autoa, jos lasten mopoautotkin lasketaan mukaan, hän laskeskelee.
Tähän mennessä Pesupajalla on piipahtanut vasta yksittäisiä asiakkaita lähialueelta. Isosti toimintaa on tarkoitus markkinoida vasta lähempänä syksyä.
– Kyllä me uskomme, että markkinarakoa tällaiselle löytyy. Nämä muutamat, jotka ovat käyneet, kehuivat palvelua kovasti ja sanoivat tulevansa uudestaan, Jaana Nurminen kertoo.
Viime kuukaudet ovat olleet entiselle lastenhoitajalle uuden alan kiemuroihin opettelun aikaa. Vaikka lasten hoivaamisella ja Volvon kiillottamisella on eroa kuin yöllä ja päivällä, vakuuttaa Nurminen päässeensä jyvälle nyt myös jälkimmäisestä.
– Pesuaineiden maahantuojille kuuluu iso kiitos. Esimerkiksi auton vahamyllytys oli minulle täysin vieras juttu, mutta osaavat ammattilaiset kouluttivat minut siihenkin, nainen sanoo.

”Eri asiakkaat kuin pesukaduilla”

Mutta millaiset ihmiset tuovat autonsa oikeaan autopesulaan? Suurten huoltoasemaketjujen drive-in-pesukadut ovat vallanneet alaa ympäri Suomen, mutta se ei Nurmisia tunnu huolettavan.
– Mielestäni emme kilpaile samoista asiakkaista. Itse en veisi autoani pesukatuun ikimaailmassa, Jaana Nurminen täräyttää.
Uuden yrittäjän mukaan suurin ero löytyy hellävaraisuudesta: siinä missä kehittyneetkin automaattiharjat voivat jättää autoon ikäviä pyörrejälkiä, ei käsipelillä moista vaaraa pitäisi olla. Tästä syystä etenkin arvokkaiden menopelien omistajat ovat perinteisesti suosineet autopesuloita.
– Lisäksi jotkut eivät kerta kaikkiaan uskalla viedä autoaan pesukadulle. Esimerkiksi moni nainen ja vanhus pelkää ajaa putken sisään, Nurminen lisää.
Ajoneuvon sisätilojen siivouksessa autopesula on palvelua haluavalle ihmiselle käytännössä ainoa vaihtoehto. Usein ammattilaisilta ei ostetakaan pelkkää ulkopesua vaan koko auton perusteellinen siistiminen.
– Ammattitason puhdistusaineita ja -tarvikkeita voi toki ostaa kuka tahansa, mutta hinta nousee äkkiä yhtä korkeaksi kuin autopesulassa. Ja perusteellinen siivoaminen vaatii aina oman ammattitaitonsa, Jaana Nurminen huomauttaa.
Nykypäivän maallikolla voi mennä sormi suuhun jo pelkän ulkopesunkin kanssa. Vaikka omapäinen suomalainen voisi äkkiseltään kuvitella osaavansa työn kuin työn, osoittaa käytäntö usein toista.
– Eräs taannoinen asiakkaamme oli vahannut autonsa muttei ymmärtänyt pyyhkiä vahaa levittämisen jälkeen heti pois. Auto oli vaaleanpunaisen liisterin peistossa, kun hän tuli hädissään kysymään, voisimmeko kenties auttaa, Nurminen kertoo esimerkin.

Mopoautopaja suunnitelmissa

Vaikka Elovainion Pesupaja on kokonaan uusi autonpesuyritys, puutarhakaupungin ensimmäinen se ei suinkaan ole. Alan bisnesmahdollisuudet on huomattu samassa kaupunginosassa jo vuosia aiemmin.
– Kyllä Ylöjärvelle kilpailua mahtuu. Yritämme erottua eduksemme palvelulla ja laadulla, Jaana Nurminen sanoo.
Nimensä mukaisesti Pesupajalla on tarkoitus tehdä tulevaisuudessa muutakin kuin puhdistaa autoja. Vieläpä lähitulevaisuudessa.
– Kun pesulatoiminta saadaan kunnolla käyntiin, aiomme aloittaa myös mopoautojen huoltamisen. Niihin keskittynyttä korjaamoa ei Ylöjärveltä vielä löydy, vaikka liikenteessä mopoautoja näkee jo todella paljon, Jari Nurminen järkeilee.

Perusohjeet auton puhdistamiseen

• Pese autosi säännöllisesti. Pitkiä aikoja kestävä likaisuus aiheuttaa ruostumista.
• Vahaa auto kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Se suojaa maalipintaa ja pitää auton puhtaana.
• Ota selvää, saako pihassasi ylipäätään pestä autoja. Moni taloyhtiö on nykyään kieltänyt kaikenlaiset pesutoimenpiteet. Lisäksi kemikaalien käyttö pohjavesialueilla on kielletty.
• Auton sisätiloista pyyhi pölyt, pese matot ja imuroi penkit sekä lattiat.
• Jos et osaa tai halua puhdistaa autoasi itse, vie se ammattilaisten käsiteltäväksi pesulaan.

Lähde: Jaana Nurminen, Elovainion Pesupaja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?