Autojen arkista perushuoltoa jo entuudestaan taitava Touko Mäkelä oppii kesä- ja syyspestissään entistä ehommaksi tankkaajaksi, öljyn lisääjäksi ja rengaspaineiden tarkistajaksi. Hän ahertaa uudelleen elpyneessä palvelutankkaajan pestissä Ylöjärven Shellillä. Nuorukainen antaa arvoa työkokemukselle, koska sen myötä oppii arkista työntekoa ja saa vainua erilaisista työpaikoista.
Juhliin menossa, hienot vermeet päällä, mutta tankata pitäisi. Likaantuvatkohan vaatteet?
Kamala kiire, laina-auto, eikä oikein haisua, kuinka tähän kaaraan pannaan löpöä. Mikä neuvoksi?
Öljyt pitäisi katsoa ja tuulilasinpesunestettä lisätä. Oikein ei muista, miten homma hoituu, vaan eipä ole tuttuja neuvojia lähimainkaan. Kuka auttaisi?
Kas, huoltoaseman pihalla tankkauspisteen nurkalla seisoo avulias kaveri, joka täyttää tankin, putsaa ikkunat, kurkkaa öljytilanteen ja pumppaa vaikka rengaspaineet kohdilleen.
Tässä puuhassa Ylöjärven Shellillä kesäisiä päiviään viettää Touko Mäkelä.
Nuori mies valmistui keväällä ylioppilaaksi ja hyppäsi suvi- ja syksyduuniin huoltoaseman palvelutankkaajaksi.
Työ sujuu varsin varmoin ottein, osaahan kaveri näitä auton pieniä huoltotehtäviä jo entuudestaan.
– Mutta kyllä niitäkin tässä oppii, nuorukainen toteaa.
Hän häärää bensapistooli ja ikkunanpesijä kourassaan vaihtelevin työajoin. Vuoroja voi napsahdella arkipäiville tai lauantaille. Kaikkina työpäivinä hän ahertaa aamukymmenestä iltakuuteen.
Vaihtelevat työviikot miellyttävät Mäkistä. Vähimmillään työpäiviä on ollut viikon aikana kaksi ja enimmillään kuusi.
– Ihan mukavaa, että välillä on vapaatakin.
Tuulahdus vuosien takaa
Palvelutankkaus on henkäys menneistä ajoista. Vuosikymmeniä sitten oli tavallista, että kuskin kurvattua huoltamon pihaan työntekijä saapui kaaran vierelle ja lorautti tankin täyteen.
Palvelu kuitenkin kuoli pois jo aikaa sitten, ja autoilijat ovat tottuneet tarraamaan bensapistooliin omin kätösin.
Taannoin palvelutankkaus on tullut takaisin ainakin Shell-huoltamoille.
Touko Mäkelästä työskentely uudelleen elpyneen ammatin edustajana ei tunnu erityisen ihmeelliseltä tai historialliselta. Hän kuitenkin pitää tarjolla olevaa palvelua hyvänä ja monelle todella tarpeeseenkin tulleena asiana.
Etu on sekin, että uuden palvelun myötä avautuu uusia työpaikkoja. Ja koska Mäkelä uskoo palvelun olevan tarpeellinen, ei hän näe, että näitä työpaikkoja olisi luotu vain tyhjän pantiksi.
Se erikoinen piirre hänen työssään on, etteivät kaikki ole vielä tietoisia moisesta jopista.
Mäkelä on nähnyt asiakkainaan monenlaisia ihmisiä.
– Mutta isoin kohderyhmä on vanhat ihmiset.
Miksi palvelu sitten houkuttaa?
– Kaikki eivät edes osaa tankata. Jotkut hakevat palvelua, ettei tarvitse itse tehdä. En tiedä, tulevatko jotkut tänne hakemaan juttuseuraakin, nuorukainen miettii.
Paljon on sellaisiakin, jotka eivät ole ihan varmoja taidoistaan. He katsovat vierestä palvelutankkaajan touhuja ja imevät oppia, jotta selviävät askareista seuraavalla kerralla omin avuin.
Tankkauksen lisäksi palvelua tarjoava tekee muitakin pieniä huoltotoimia. Isot operaatiot eivät kuulu repertuaariin.
– Öljynvaihtoja emme tee. Kaikkiin autoihin ei myöskään pysty vaihtamaan polttimoita täällä.
Lysti ei käy kukkaron päälle, sillä asiakas saa halutessaan maksaa yhden euron vapaaehtoisen maksun palvelusta – mitä hyvänsä tankkaajalla teettääkin.
Mäkelä voisi kuvitella käyvänsä itsekin palvelutankkaajan asiakkaana.
– Onhan se mukavaa, ettei aina tarvitse käsiänsä liata pistooliin.
Työkokemusta rennosti tavoitellen
Tankkien ääressä kesäpäivänsä viettävä nuorukainen haki lukion päätteeksi opiskelemaan automaatioinsinööriksi ammattikorkeakouluun.
Hän nyökkää varovasti ajatukselle, että huoltamolla työskentely liippaa hippusen verran lähempää teknistä ammattihaavetta kuin kesätyö muissa hänen tavoittelemissaan paikoissa, joita olivat muun muassa ruokakaupat.
– Mutta on tämä silti enemmän palveluammatti kuin huoltomiehen ammatti.
Palveluala kuitenkin maittaa Mäkelälle. Hän myös tuumaa, että alan hommia on tarjolla henkilöille, joilla ei vielä ole plakkarissaan ammattitutkintoa.
Nuorukainen äkkäsi avoinna olleen paikan internetistä. Siellä oli hakuilmoitus, johon hän vastasi, koska arveli paikan olevan itselleen sopiva.
– Minut kutsuttiin työhaastatteluun, ja ilmeisesti osoittauduin siinä ihan hyväksi, nuori hymyilee.
Mäkelän mielestä työkokemus on tärkeää, jottei ammattiin valmistumisen jälkeen törmää tilanteeseen, että ei ole koskaan ollut missään töissä. Kesätöissä pakertava oppii tietämään, mitä työnteko on.
Mäkelä toteaa, että seuraavia paikkoja hakiessa aiempi työkokemus ei ole pahitteeksi.
– Työnantaja näkee, että hakija on jotain joskus tehnyt.
Nuorukainen suhtautuu kuitenkin rennosti työkokemusvaatimuksiin, joita nykymaailma on pullollaan. Hän ei ota paineita.
Hän ei liioin ajattele, että jo ensimmäisten kesätöiden pitäisi tukea tulevaa ammattia.
Armeijasta uusia näkökulmia
Touko Mäkelällä piisaa työtä vielä syksyllä. Tammikuussa koittaa arki armeijan harmaissa.
Suuntana on Pirkkala ja kiikarissa sotilaspoliisin arvo.
– Pirkkala on lähellä, ja olen kuullut siitä hyvää.
Työssä nuorukaista motivoivat palkkakuitti ja saatu kokemus. Armeijaa kohtaan hän ei sen sijaan tunne kummempaa motivaatiota kuin sen, että velvollisuus on suoritettava.
Nuorukainen ei ole suunnitellut hakevansa armeijasta myöhempää elämää hyödyttäviä taitoja tai meriittejä, esimerkiksi johtajakoulutusta. Jotain henkilökohtaistakin etua hän silti voi kuvitella saavansa puolustusvoimien parissa.
– Ehkä siinä joitakin uusia näkökulmia saa.
Siviilipalvelus ja sitä myötä mahdollisesti ammattiuraakin edesauttava kokemus eivät sen sijaan ole käyneet Mäkelän mielessä.
Päällimmäiset tunnelmat työrupeaman jälkeen koittavaa armeija-aikaa ovat ihan valoisat.
– Kai se on sellainen toivottavasti mukava kokemus.
Kommentointi on suljettu.